Panu | Page 4

tehoo.
--On se vähän miehen kädessä ja silmässäkin, intti yhä Kuisma.
Miehet katsahtivat Panuun, ikäänkuin odottaen häneltä vastausta.
--Silmä teroo taiasta, ja käsivarsi vakaantuu, virkkoi hän ja lisäsi:-- Ja
on siinä vähän muutakin voimaa.
--Jota ei joka mies tiedä eikä opi tietämään, jolla ei ole niitä lahjoja,
säesti Ilpo ojentavasti.
Jouko oli sillä välin järjestänyt nuolensa, kiinnittänyt jousensa jänteen
ja haettuaan suksensa käsiinsä, sujahutti hän sanaakaan sanomatta
metsän peittoon.

Toinen toisensa perästä olivat miehet kohoilleet pystyyn ja asettuneet
nuotion ääreen mikä mitenkin päin jäseniään lämmittelemään. Ne
olivat kaikki tuuheapartaisia, useimmat rotevia miehiä, puettuina
samalla tavalla kuin se, joka oli heidät herättänyt ja jota kaikki näkyivät
johtajanaan kunnioittavan--se vain eroa, että muiden kauhtanat eivät
olleet punaisella reunustetut.
Kuisma otti padan kuusen oksasta, ahtoi sen lunta täyteen ja ripusti
puuvipuun nuotiotulen päälle.
--Joko lienee päivä missä asti tulossa? kysyi joku miehistä.
--Ei ole kaukana enää, johan tuolla aholla lumi sinertelee, arveli toinen.
--Eiköhän olisi paras heittäytyä suksilleen ja lähteä heti paikalla
painaltamaan?
--Vielä sinne ehditään, ei ole enää kuin aamurupeaman hiihto, ja
vastahan on tänään aattopäivä.
--Tulleeko paljon ostajia markkinoille?
--Nahkain ostajia luulen tulevan, arveli Panu,--niin ainakin vouti
päätteli syksyllä tavatessani. Mutta tulipa heitä tai ei, kun ei ole mitä
myydä ... tuoss' ovat koko heimon vuosinahkat.
--Onhan niitä siinäkin ... mutta yhähän vähenee vilja metsistä. Minne
lieneekään Tapio karjansa ajanut?
Joka kerta, kun siitä tuli puhe, ja useinhan tuli puhe metsänriistan
vähenemisestä, otti vanha Ilpo siihen syytä selittääkseen.
--Tietäähän sen, minne se ne ajaa: mennessään vie, kuljettaa edellään
näiltä mailta poistuessaan eikä käy kuin välistä vanhoilla sijoillaan,
mutta ei ota silloinkaan parasta väkeään kerallaan. Ja syy kyllä
tiedetään.
Ja ikäänkuin odottaen Panulta vahvistusta puheelleen, jatkoi hän, tuon
tuostakin häntä silmäten:
--Syy kyllä tiedetään. Ei lepytellä enää Tapiota, ei uhrata ukon iloksi
eikä miellytellä Mielikkiä yhtä ahkerasti kuin ennen ... ei tehdä taikoja
metsään mennessä, ei tärkeitä menoja noudateta, vaan huolettomasti ja
varautumatta röyhkeästi metsään mennään ... ei osaa haltija pelätä,
tekee mitä tahtoo, antaa minkä antaa ... on niitäkin, jotka pyhillä
vuorilla pyydystelevät ... kummako, jos vanhus vihastuu ja muuttaa
muille maailmoille asumaan. Siin' on syy viljan vähyyteen-- vai mitä
arvelet, Panu?
--Niin on, kuin Ilpo puhuu. Paha on, kun ei omia jumalia palvella,

mutta pahempi vielä, kun vieraita suositellaan. Ei tahdo Tapio niistä,
jotka muukalaisilta apua anovat. Ristin-Kiesus on tunkenut Tapion
metsiin, häntä siellä monet jo avukseen huutavat, mutta jos ei häntä jo
ajoissa rajalta käännytetä, niin ei ole kohta jalan neljän hyppivätä, ei
pahaista jäniksen poikaa Tapion vainiolla, joka...
Miehet kuuntelivat hyväksyvällä hartaudella esimiehensä puhetta, kun
Kuisma teki nopean varottavan liikkeen kädellään.
--Mitä nyt?
--Olehan vaiti ja anna tänne jousi!
Jousi kulki kädestä käteen, Kuisma tarttui siihen jäsentä liikauttamatta
ja jännitti sen; kuului heikko helähdys ja jänis, joka korvat pystyssä oli
kuukkinut metsästä melkein tulen ääreen, kellähti rääkäisten hangelle.
--Suotta tässä Tapiota soimailette, sanoi Kuisma, jänistään jaloista
riiputtaen.
--Lieneekö nuo enää Tapion jäniksiä, jotka tällä puolen Rajavaaran
koikkivat.
--Kenenkäs sitten?
--Ristin-Kiesuksen parasta karjaa on jänis, ristiturpa, ja toinen harakka,
silkkiselkä!--nauroi Panu yleisen hilpeyden vallitessa. Nyt sinut hukka
perii, kun papin karjaan koskit!
--Pataan papin keitto!--ja Kuisma valmistautui jo nylkemään jänistä.
--Maltahan, mies, huusi Panu, ilkamoinen ilme kasvoissaan.
--Mikä hätänä?
--Annatko minulle riistasi, niin vien papille uhriksi, että leppyy?
--Mutta jos ei lepykään jäniksestä?
--Niin ammutaan hänelle sitten harakka.
--Et niin vähällä Ristin-Kiesusta lepytä ... katso, ettei vaadi itseäsi sinua,
salojen parasta miestä uhriksensa, niinkuin kerran kuului oman
poikansa vaatineen, kun mielensä vihoittivat.
--Mutta olipa se sillä kertaa poroon tyytynyt, joka oli sarvistaan
pensaaseen takertunut.
--Kuuluu olevan ankara mies tämä nykyinen pappi. Uhanneen kuului jo
heti tultuaan Karjalan vanhan tiedon hävittää, ajaa tiehensä tiedon ja
tietomiehet ja pakottaa kaikki omaan uskoonsa, hävittää uhrilehdot ja
hakata maahan pyhät karsikot.
--Vai hakata maahan pyhät karsikot! matki Panu. Sitten lisäsi hän
totisemmin:--Ovatko miehet niin mitättömiä, etteivät torju turjalaista

luotaan, jos semmoisin tuumin tulisi?
--Torjuvatpa tietenkin.
--Olen monesti sanonut, ettei vieraista valloista hätää, niin kauan kuin
miehet miehuutensa pitävät ja tietänevät tehtävänsä.
--Aiotko käydä puheillaan?
--Senpähän nähnen.
--Loihdi suohon suuta myöten, niittyhyn nivuslihoista tai nosta suuri
tuuli ja lennätä niin pitkälle, kuin länttä riittää, lasketteli Kuisma.
--Kuisma se keinot tietäisi, naurahtelivat miehet.
--Minkäs teet?
--Ei ole pakko siitä puhua eikä tarviskaan, vastasi Panu kuivasti.
--Eikä ole muiden asia sitä Panulta kysellä, lisäsi Ilpo, Panun ainainen
säestelijä. Kyllä kaikki hyvin käy, kun häntä tottelemme.
--Sen tietää, että häntä tottelemme, vahvistivat miehet.
--Ei minua totella tarvitse, kun vain otatte vaaria vanhoista menoista,
uhraatte aikananne haltijoille, teette temput täsmälleen, niinkuin olen
tekemään neuvonut--silloin metsola aarreaittansa avaa ja Ahtola
antimiaan jakaa. Minäkin parastani koetan, teen minkä taidan tietoni
avulla enkä kateista huoli, vaikka tiedänkin monen minua kadehtivan ja
vihan kierontamin silmin katselevan.
--Eivät sinua muut kadehdi eikä vihaa kuin Reidan suku, alkoi Ilpo.
Koko muu Karjala on puolellasi. Mitä ne muutamat huonokuntoiset
monia vastaan. Huonosti olisivatkin asiat, jos et olisi melaan tarttunut.
Mitä taisi Reita? Lovehen lankeili, menneitä muisteli ja tulevia