Pankkiherroja | Page 8

totuutta minulle.
Soisalo huomasi, ett? se nyt oli lausuttava. Mutta koska h?n ei itsek??n koko totuutta tiennyt, t?ytyi h?nen sovittaa sanansa varovammin kuin h?n olisi tahtonut oikeastaan katsoen omaan sis?lliseen varmuuteensa, johon h?n t?llaisissa tapauksissa oli tottunut ehdottomasti luottamaan.
--N?ht?v?sti h?n on kuiskannut sinun vaimollesi, sanoi h?n matalalla ??nell?, ett? sin? et ollenkaan rakasta h?nt?...
--Se on valhe, keskeytti Antti kiivaasti. Min? olen vaimoani sek? rakastanut ett? kunnioittanut.
--Uskon sen, tyynnytteli Soisalo. Kaikissa tapauksissa h?n n?ht?v?sti on juorunnut jotain sentapaista. Sit?paitsi h?n on voinut myrkytt?? vaimosi mielen sill? ajatuksella, ett? sin? rakastatkin ehk? h?nt?, rouva Sorvia, ja vain yhteiskunnallisesta pakosta ja ennakkoluulosta pysyt avioliitossa vaimosi kanssa...
Ja ett? pet?t h?nt? jo h?nen, rouva Sorvin kanssa, olisi Soisalo viel? voinut lis?t?. Mutta h?n ei tahtonut, tiet?en senkin, mink? h?n oli sanonut, jo koskevan kyllin syv?sti Anttiin.
Kuitenkaan h?n ei ollut voinut t?ysin aavistaa sanojensa vaikutusta.
Antti nousi p??tt?v?sti.
--Mutta sittenh?n h?n on roisto, t?ysi roisto tuo nainen, sanoi h?n, kuolemankalpeana p?yd?n yli kumartuen. Minulle h?n on teeskennellyt pelkk?? yst?vyytt?. Tahdon heti tavata tuon naisen!...
--Nyt? Y?ll??
Soisalokin jo kauhistui.
--Juuri nyt! Heti paikalla. Min? tied?n, miss? h?n asuu. Hyv?sti! Maksa sin? minun puolestani.
--Kysyisit toki ensin puhelimella, koetti Soisalo rauhoittaa myrsky?, jonka h?n itse oli p??st?nyt irralleen.
--Se on totta! H?nelle on puhelin. Pyyd?n heti audiensin tuolta armolliselta rouvalta...
Antti juoksi jo puhelimeen.
Mit?h?n tuhmuuksia se nyt taas tekee! tuumi Soisalo h?nen poissa ollessaan. Kunhan ei vain karkaisi suoraan tuon naisen kurkkuun! Mies, joka edellisen? y?n? on ollut itsemurhan partaalla, voi seuraavana my?s naisen kuristaa! Mutta ei! Mit? hullua! Eih?n sellaista tapahdu muuta kuin romaaneissa.
Ja jos min? rouva Sorvin oikein tunnen, jatkoi h?n viel? mietteit??n, niin saa Antti pian itse varoa kaulaansa. Rouva Sorvi on h?net lujilla, kiinteill? k?sivarsillaan henkihieveriin kuristava. Se olisikin paras loppu tuolle, kaikesta p??tt?en myrskyis?ksi muodostuvalle kohtaukselle... Taikka jos ei heti niink??n k?visi, onhan hyv?, ett? Antti on saanut muuta ajattelemista. Silloin h?n ei tee en?? itsemurhaa. Ja silloin en min?k??n ole hukkaan k?ytt?nyt t?t? iltaa ja iltap?iv??.
Ja Soisalo tunsi itsens? oikein el?m?n h?m?h?kiksi, oikein kohtalon salaper?isten lankojen keskeiseksi ohjaajaksi, kun h?n noin ajatteli, vaikka h?nt? itse??n hiukan hirvittikin ne voimat, jotka h?n n?ht?v?sti oli Antissa manannut esille.
Antti palasi loistavin kasvoin puhelimesta. H?nell? n?kyi olevan niin kiire, ettei h?n ehtinyt edes yst?v?ns? luo poikki salin tulemaan, viittasi vain t?lle ja rupesi heti palttoota p??lleen vet?m??n. Soisalon oli pakko menn? h?nen luokseen.
--Kuinka k?vi? h?n kysyi.
--H?n ottaa vastaan! vastasi Antti. Mutta minulla on kiire. H?n sanoi olevansa juuri maata menem?ss?.
--Onnittelen sinua, hymyili Soisalo. Mutta mit? sanoit h?nelle? Kuinka h?n suostui sinut n?in my?h?isell? hetkell? vastaan-ottamaan?
--Sanoin, ett? minulla oli jotakin hyvin t?rke?t?, jotakin el?m?n-t?rke?t? h?nelle puhuttavaa. Eik? h?n silloin voinut ev?t?. Ja jos h?n olisi ev?nnytkin, olisin min? sittenkin mennyt sinne.
--Bravo! sanoi Soisalo. Oletpa kuin toinen mies nyt. N?yt?t energiselt? ja p??tt?v?iselt?.
--Niin olenkin, vastasi Antti itsetietoisesti. Min? en aio j?tt?? kesken t?t? asiaa. Ken kerran on k?tens? aurankurkeen laskenut...
--Sen on my?s vako loppuun kynnett?v?, jatkoi Soisalo. Bravo, bravissimo! Toivottavasti min? en tapaa en?? sinua t?n? iltana.
--Et, vastasi Antti, hymyillen hyv?ntahtoisesti toisen toivomukselle. Kiitos vain hyv?st? vahtipalveluksesta! Mutta me sy?mme huomenna yhdess? aamiaista.
--Miss?? T??ll? vai K?mpiss??
--Mieluummin jossakin, miss? saamme rauhassa jutella kesken?mme. Esim. P?rssiss?. Sopiiko?
--Mainiosti. N?kemiin ja onnea matkalle siis!
--Ole huoleti, kerskasi Antti. H?n on jo minun kostoni uhri.
H?n meni menojaan. Unohtipa viel? antaa juomarahaa ovenvartiallekin.
Tuo mies ei ikin? itse??n menet?, ajatteli Soisalo, katsoen flegmaattisesti h?nen j?lkeens? ja puhaltaen hiukan kaihomielisen sauhun sikaristaan. Hyv? on, vaara on ohitse. Yst?v?n olen pelastanut, mutta kadottanut itse ehk? parhaan yst?v?tt?ren, joka koskaan olisi voinut tulla omakseni.
Omasta mielest??n h?n alkoi olla liiankin hyvin onnistunut.
Turhia! karkoitti h?n kuitenkin kohta mokomat ajatukset aivoistaan. Olihan h?nell? itsell??n nainen, suloinen nainen, ja kyll?ksi naisia, ett? h?nen olisi ollut tarvis parhaan yst?v?ns? ainoaa karitsaa kadehtia.
L?htisik? h?n jo kotiinsa? Kenties ei aivan viel?. H?n katsoi kelloaan, joka n?ytti 1/2 12. Voisihan h?n viel? istua hetkisen tuolla hyvien yst?vien parissa, jotka juuri n?yttiv?t kiihke?sti jostakin heille kaikille mielenkiintoisesta seikasta keskustelevan.
H?n j?i viel? hetkeksi Cataniin.

6.
Rouva Sorvi oli todellakin ollut jo maata menem?isill??n, kun Antti soitti h?nelle. H?n oli jo napittanut auki pukunsa ja riisunut korsettinsa ja seisonut peilin edess?, miettien tiukasti eilisen ja t?m?n p?iv?n tapahtumia.
H?n mietti, mietti ja tunsi itsens? tyytyv?iseksi ja voitonriemuiseksi.
Ep?ilem?tt? h?nell? oli oma vahingon-iloinen osansa niihin.
H?n itse oli er??n viipurilaisen pankinjohtajan rouva, vaikka h?n Helsingist? kotoisin olevana oli jo heti avioliittonsa alusta ruvennut kaipaamaan kovasti p??kaupungin laajempia oloja ja vuosi vuodelta loisteliaammaksi k?yv??, huvitteluhaluista el?m??. Sit? varten h?n milloin mill?kin tekosyyll? oli hankkinut itselleen tilaisuuksia pist?yty? edes pariksi kolmeksi viikoksi tuota kielletty? hedelm?? haistelemaan, joskaan ei viel? maistelemaan. Viime kerralla hammasl??k?rimatkalla ollessaan h?nelle kuitenkin jo oli sattunut pieni seikkailukin, joka h?nt? oli suuresti vieh?tt?nyt. H?n oli viett?nyt iltahetken taiteilijan, todellisen taiteilijan atelierissa!
Mutta h?nen seikkailunsa olivat, ik?v? kyll?, p??ttyneet sangen lyhyeen. H?nen miehens?, joka oli kunnollinen, rehellinen ja hyv?ntahtoinen, mutta liian yksinkertainen ymm?rt?m??n nykyisen maailman meininkej?, oli saanut kuulla niist? ja ruvennut siit? saakka pit?m??n h?nt? melkein kotiarestissa. Tietysti se oli juuri huonoimmin valittu keino