Pankkiherroja | Page 7

toinen h?mm?styvin??n. Tied?th?n, ett? minun ainoa intohimoni vain ovat t?m?ntapaiset pienet psykologiset erittelyt.
--Tied?n, vastasi Antti ?skeiseen keve??n ??nilajiinsa, tied?n, ett? se intohimo on vaarallisin kaikista. Sill? se johdattaa sinut aina uusiin suhteisiin ja seikkailuihin.
T?m? oli totta, sill? Soisalo oli tunnettu Don Juan. H?net n?htiin miltei useammin naisten kuin miesten kanssa, ja jos joku h?nen naistuttavistaan vain tuli vastaan Esplanadilla, h?n oli heti valmis miehiselle kanssak?velij?lleen lyhyet hyv?stit sanomaan. Olipa toisia, jotka v?ittiv?t h?nen seurustelevan naisten kanssa viel? paljon enemm?n salassa kuin julkisuudessa.
Itse v?itti h?n n?it? suhteitaan yksinomaan platoonisiksi ja johtuneiksi juuri tuosta sangen ?lyllisest? intohimosta, johon h?n ?skenkin oli vedonnut. Kukaan j?rkev? ihminen ei tietysti ottanut vakavalta kannalta sit?. Mutta kun h?n oli my?skin miesten piireiss? iloinen seuramies, tunnettu hyv?ksi kortinpelaajaksi, t?sm?lliseksi pankkimieheksi ja tavallista ty?teli??mm?ksi valtuuston j?seneksi, olivat h?nen sympatiansa taatut sill?kin taholla. H?n oli siis siin? harvinaisessa ja kadehdittavassa asemassa, ett? niin miehet kuin naiset pitiv?t h?nest?.
Antti kuului my?s kaupungin valtuustoon. Mutta my?hemmin tulleena ja kortinpeli? taitamattomana, kenties my?skin raskaamman luonteensa takia, ei h?nen tyypillisesti helsinkil?inen, kunnallinen kansansuosionsa ollut l?hesk??n yht? suuri.
--T?ll? kertaa oli kysymys kokonaan sinusta, v?itti Soisalo, viitaten tarjoilijan luokseen ja tehden tilauksensa. Enk?s arvannut, h?nen mielenkiintonsa on aivan erikoisella tavalla sinuun kohdistunut.
--Siis mill? tavalla? kysyi Antti hajamielisesti.
--Kysy sit?, nauroi Soisalo, silloin kun on naisista kysymys! Luonnollisesti eroottisella tavalla. Luuletko h?nen muuten olleen niin k?rk?s perheess?si seurustelemaan?
--Voi sekin erehty?, joka tahtoo kaikki eroottiselta kannalta selitt??. Arvattavasti h?n piti vaimostani.
Antti olisi jo mieluummin jutellut jostakin muusta. Mutta Soisalo piti itsepintaisesti puoliaan.
--En huoli ruveta t?ss? selostamaan sinulle kaikkea, mit? me puhuimme, sanoi h?n, koettaen turhaan toisen uteliaisuutta ?rsytt??. Mutta min? sain h?nest? sen varman vakaumuksen, ettet ole h?nelle samantekev?.
--Minulle h?n on samantekev?, huomautti Antti.
--Vahinko kyll?, virkahti Soisalo ulkokullatusti, samalla tervehdykseksi lasiaan kohottaen. Mielest?ni sin? nyt oikeastaan olisit rakastajattaren tarpeessa...
--Pyyd?n, ei mit??n kyynillisyyksi?, vaati Antti vakavasti. Minun vaimoni l?hti vasta eilen. Tied?t, tai ainakin arvaat, ettei minun ole niin helppo unohtaa.
--Arvaan, oli Soisalo heti valmis vastaamaan, vakavaksi, miltei syd?melliseksi ??nens? alentaen. Mutta sin? tied?t yht? hyvin kuin min?kin, ettei rakkautta voi tappaa muuten kuin toisella rakkaudella.
--Ent? min? en tahtoisikaan sit? tappaa? Ent? min? tahtoisinkin el?? t?stedes vain vanhoissa muistoissani?
--Silloin sin? olet mennytt? miest?. Ja silloin j?? minun teht?v?kseni vain surkutella sinua kaikesta syd?mest?ni.
Soisalo puhui totta. H?n tarkoitti, mit? h?n sanoi, vaikka h?n ei itsek??n voinut oikein ymm?rt??, mik? merkillinen halu h?neen oli mennyt holhota ja tukea Anttia, kohottaa h?nt? taas jaloilleen ja ik??nkuin kainaloista kannattaa. Eip? se juuri ollut h?nen tapaistaan. Ei h?n mielell??n puuttunut muiden asioihin, yht? v?h?n kuin h?n salli muiden h?nen omiinsa sekautuvan. Mutta osaksi piti h?n todellakin hyvin paljon Antista, osaksi huvitti h?nt?, itsek?st?, nautiskelevaa poikamiest?, n?in ensi kerran el?m?ss??n leikki? toisen sielunl??k?ri? ja melkein kuin hyv?ntekij??.
Anttia puolestaan liikutti suuresti yst?v?ns? harvinainen osan-otto, jota h?n kaipasi juuri ja johon h?nest? oli sangen suloista nojautua. Oli h?nkin tottunut omilla jaloillaan seisomaan eik? h?n olisi koskaan luullut tulevansa niin heikoksi, ett? h?n olisi valmis k?ytt?m??n muiden tarmoa ja tahdonvoimaa tukenaan. Mutta nyt h?n tunsi olevansa t?ydellisesti lapsentilassa. Kun vain ei tuo toinen ?kkiarvaamatta j?tt?isi h?nt?, kun h?nen vain ei olisi pakko j??d? yksin eik? varsinkaan heti astua tuohon kolkkoon, autioon huoneustoon, jossa menneet muistot viel? niin tuoreina joka taholla kummittelivat ja jossa hiljaisuus tulisi olemaan t?st?l?htien niin ehdoton, pilkkopime? ja kammottava!
--Mit? tarkoitat sin? siis rakastajattarella? h?n kysyi, vaihtaen ??nilajinsa samalla melkein ep?luonnollisen keve?ksi. Sellaistako, jonka aion naida, sitten kun avio-eroni on lopullisesti j?rjestetty, vai sellaista, jonka kanssa k?yn joskus teatterissa ja sirkuksessa, mutta jota min? tuskin voin tuoda Cataniin? Taikka ehk? sellaista, jonka kanssa en esiinny julkisuudessa ensink??n, vuokraan vain oman kamarin h?nelle...
Soisalo nauroi.
--Puhutpa aivan kuin et olisikaan ensimm?ist? kertaa pappia kyydiss?, sanoi h?n. Toden sanoen, tarkoitan juuri sellaista kuin h?n, rouva Sorvi nimitt?in. Reipasta, sivistynytt?, py?re?povista, ennakkoluuloista vapautunutta naista, josta sinulle ei ole suurempia ik?vyyksi?, jos h?net j?t?tkin, mutta jonka kanssa voit my?skin rakentaa oikean avioliiton, jos se sinua huvittaa. Sit?paitsi se olisi juuri sopiva rangaistus h?nelle.
--Rangaistus? kysyi Antti, hullunkurisesti kulmakarvojaan kohottaen. Sen kyll? uskon, jos oikein itseni tunnen. Mutta kuinka niin sinun mielest?si?
--Sanoinhan sinulle, ett? juuri h?n on sinut vaimostasi erottanut, huomautti Soisalo. Aavistukseni oli oikea, sill? ?skeisen keskustelun kuluessa tulin varmuuteen siit?, ett? h?n on kuiskannut vaimosi korvaan jotakin...
--Mit?? kysyi Antti, j?nnitettyn? korviaan herist?en. Mit? _h?n_ on voinut kuiskata?
--Jotakin, josta avio-ero on aiheutunut, jatkoi Soisalo, ly?den kuin lukkoon asian. Jotakin sinulle ep?edullista.
--Tied?n ja tunnen itseni viattomaksi.
--Mutta sin? et tunne naisia. He voivat tehd? tyhj?st? asian, keksi? mit? hyv?ns?... Vain joku varomaton sana, joku vartioimattomalla hetkell? p??ssyt huokaus tai tunnustuksen tapainen...
Soisalo vaikeni ?kisti, sill? h?n s?ik?hti itsekin Antin kasvojen ilmett?. Ne olivat kalvenneet ja niiden piirteist? puhui niin h?ik?ilem?t?n julmuus ja synkk? totisuus, ett? h?n tuskin tunsi ?skeist? surumielist?, hajoamistilassa olevaa yst?v??ns?.
--Ei t?ss? ole mit??n varomattomia sanoja, ei huokauksia eik? tunnustuksia, sanoi h?n harvakseen. Jos niin on, kuten sanot, on t?ss? rikos tapahtunut. _Mit?_ h?n on sanonut? Et ole yst?v?ni, jos nyt et lausu koko