Pankkiherroja | Page 6

kysyi Soisalo korviansa herist?en.
--Juuri niin, vastasi Antti. Etk? n?hnyt h?nen katsettaan?
--Kyll?, my?nsi Soisalo, viekkaasti silmi??n sirist?en. Senp? vuoksi min? kyselen juuri.
--Tietysti h?n on vaimoni puolella, v?itti Antti v?syneesti. Tietysti n?kee h?n minussa vihollisen.
--Sit? en usko oikein, v?itti Soisalo. Tuossa katseessa oli jotakin muuta.
--Mit? sitten?
--Mielenkiintoa ja vahingon-iloa, eritteli Soisalo miettiv?sti saamaansa vaikutusta. Kenties rakkauttakin.
--Rakkautta? kysyi Antti h?mm?styneen?. Ja ket? kohtaan?
--Tietysti sinua kohtaan.
Antin t?ytyi v?kisinkin hymyill? yst?v?lleen, joka vakavana ja otsa rypyss? kulki h?nen rinnallaan.
--Sin? olet hullu! h?n sanoi. Mainitsinhan jo, ett? h?n on vaimoni parhaita yst?v?tt?ri?.
Nyt oli vuoro Soisalon hym?ht??.
--Ole vaiti! h?n sanoi. Sin? olet lapsi n?iss? asioissa. Niinkuin se joku este olisi! Mit? enemm?n asiaa ajattelen...
--?l? ajattele! keskeytti Antti. Se on aivan turhaa. Siin? ei todellakaan ole mit??n ajattelemista.
--Ole vaiti! pyysi Soisalo uudelleen, ajaen takaa kerran vilahtanutta ajatus-yhtym??ns?. Mit? enemm?n asiaa ajattelen, sit? enemm?n varmistuu minussa vakaumus, ett? juuri tuo nainen on sinut vaimostasi erottanut.
--K??rme paratiisissa siis! ivasi Antti.
--Voit s??st?? kompasanasi. Min? en ole n?iss? asioissa erehtynyt viel? milloinkaan.
Antti n?ki turhaksi riidell? h?nen kanssaan. My?skin Soisalo vaikeni kotvan itsepintaisesti.
--Eik? h?nkin ole eronnut? h?n kysyi ?kki?. Antti oli jo v?lill? ollut aivan toisissa ajatuksissa.
--Kuka? h?n kysyi vilpitt?m?sti. Ah, sin? tarkoitat edelleen rouva Sorvia? Ei, mutta h?n el?? erossa miehest??n.
--Arvasinhan min? sen, sanoi Soisalo p??t??n nyyk?hytt?en. Ja sin? vakuutat, ettei sinulla ole koskaan ollut mit??n tekemist? tuon naisen kanssa?
--Min? vakuutan.
--Hm. Tahdonpa kaikissa tapauksissa ottaa pohdin h?nest?. Huomenna kutsun min? h?net illalliselle.
--Miksi et t?n??n jo? pilkkasi Antti. Mink?s teet...
--Sen edest?s l?yd?t, p??tti Soisalo. Sit?paitsi h?n on kaunis, joten asia ei suinkaan ole mik??n uhraus minun puoleltani.
Esplanadi oli t?ynn? hitaasti aaltoilevaa, harmaata sunnuntai-yleis??, joka oli saapunut esikaupungeista siihen tuhatlukuisin laumoin torvisoittoa kuulemaan. Ei ollut jakamaton ilo k?vell? siin?.
Antti ehdotteli, ett? he poikkeisivat jollekin syrj?kadulle.
Soisalo oli yht? mielt? h?nen kanssaan. Mutta kun he juuri olivat Esplanaadin p??ss?, Ruotsalaisen teatterin kohdalla, he p??ttiv?t sittenkin poiketa Bulevardille.
--Se on rauhallinen, sanoi Antti. Muutenkin pid?n min? aivan erikoisesti siit? kadusta. Juuri t?llaisena l?mpim?n? syyskes?n iltana vaikuttavat sen suuret puut aivan erikoisen tarumaisilta ja etel?isilt?.
--Se on taas Vanhan kirkkopuiston ansio, huomautti Soisalo. Kaunein kaikista meid?n puistoistamme.
Mutta he eiv?t olleet viel? montakaan askelta Bulevardilla ottaneet, kun he tulivat huomaamaan, ettei se varhaisesta iltahetkest? huolimatta niink??n rauhallinen ollut. Juuri Vanhan kirkkopuiston kohdalla seisoi nainen, joka uhkasi jotakin tunkeilevaa, h?vytt?m?n n?k?ist? mieshenkil?? p?iv?nvarjostimellaan.
Mies livisti Antin ja Soisalon l?hestyess?. He katsoivat tarkemmin naista ja huomasivat, ett? se oli rouva Sorvi.
--Hyv?? iltaa! tervehti t?m?, hilpe?sti k?tens? ojentaen. Hyv?, ett? tulitte. Ei tied?, kuinka kauan tuo miesroikale olisi muuten minua ahdistanut.
--Niin, hymyili Soisalo. H?n n?ytti hiukan itsepintaiselta rakastajalta. Asutteko t??ll?p?in muuten?
--Kyll?, vastasi rouva Sorvi. Tuolla Albertinkadun kulmassa. Mutta olisin min? h?nest? sent??n omin voiminkin suoriutunut.
--Ehk? on kuitenkin paras, ett? saatamme teit?, ehdotteli Soisalo. Kuten n?ette, olemme mekin matkalla sinnep?in.
He k??ntyiv?t rinnakkain k?velem??n.
Antti oli tervehtinyt j?yk?sti, k?tt? antamatta, vain t?sm?llisesti silinteri??n kohottaen. Eilisillan muisto, johon my?s rouva Sorvin kuva l?heisesti liittyi, oli viel? liian tuores ja ep?miellytt?v? h?nelle. Eik? h?nt? olisi ollenkaan huvittanut t?m? kotiinsaattaminen.
Siksi h?n muutamia askeleita ??nett?m?n? kuljettuaan k??ntyikin ja kohotti j?lleen yht? j?yk?sti silinteri??n j??hyv?isiksi.
--Anteeksi, h?n sanoi. Olen unohtanut er??n asian. Minunhan piti tavata juuri t?ll? hetkell? er?st? henkil?? Catanissa.
--N?kemiin, vastasi Soisalo. Me tapaamme viel? t?n? iltana. Min?kin tulen kohta sinne.
H?n meni rouva Sorvin kanssa. Mutta kun Antti vaistomaisesti k??ntyi kadunkulmassa heid?n j?lkeens? katsomaan, h?n n?ki heid?nkin k??ntyneen ja tulevan rinnakkain h?nen j?ljess??n.
Katsos peijakasta, ajatteli h?n. Houkuttelihan se n?ht?v?sti tuon naisen mukaansa, mihin sitten vieneekin.
Asia ei h?nt? sen enemp?? huvittanut. H?nell? oli nyt tarpeeksi tekemist? itsens? kanssa.

5.
Catanissa oli v?h?n v?ke?. Antti sai istua yksin rauhassa ja ajatella.
H?nen t?ytyi tunnustaa itselleen, ettei h?nen nykyinen olotilansa ollut juuri kehuttava. Onnellisesta, vaikutusvaltaisesta, varakkaasta perheenis?st? ja yhteiskunnan tukipylv??st? h?n oli muutamissa kuukausissa suistunut avuttomaksi, perheett?m?ksi itsemurha-kandidaatiksi, jolla tosin viel? oli virkansa ja palkkansa, mutta ei paljon muutakaan. Sit?paitsi h?n tunsi kyllin hyvin pankkinsa p??johtajan, tiukan vanhuksen, ettei h?n t?m?nkes?isten kolttosten j?lkeen, joista ukko mieless??n syytti h?nt?, pit?nyt asemaansa siell?k??n en?? pitk?-ik?isen?.
Kuinka oli t?m? kaikki tapahtunut, kuinka kaikki voinut n?in ?kki? tapahtua? Miten paljon siihen oli syyt? h?nell? itsell??n ja miten paljon muilla? Ja mihin t?m? johtaisi? Ja kuinka t?m? kaikki p??ttyisi? Kannattiko el?? en?? todellakaan vai eik? ollutkin parempi tehd? jo kerralla loppu kaikesta ja siirty? johonkin toiseen olotilaan, jos sellaista ylimalkaan oli olemassa?
Moiset ajatukset askarruttelivat h?nen sieluaan. V?lill? haihtui taas kaikki h?nelt? kuin pilveen ja h?n unohti pitkiksi tuokioiksi itsens?, Catanin, siell? istujat ja koko maailman, her?t?kseen j?lleen h?mm?styneeseen tietoisuuteen ja luodakseen s?ik?htyneen katseen ymp?rilleen, tokko joku oli kiinnitt?nyt huomiota h?nen sielulliseen poissa-oloonsa.
Ei kukaan. H?n saattoi istua, ajatella tai olla ajattelematta aivan rauhallisesti.
Kului kotvasen, ennen kuin Soisalo tuli. Antti oli ehtinyt h?net jo melkein unohtaa.
--T?ytyih?n minun sen turkasen kanssa sy?d? nopea illallinen Apollossa, sanoi h?n Antin p?yt??n istahtaen ja tervehtien p??nnyyk?yksell? paria tuttavaansa poikki salin.
--Nopea? hymyili Antti katsoen kelloaan. Taisit pari tuntia sy?d?.
--T?sm?lleen puolitoista, oikaisi toinen. Luuletko h?nest? minuutissa selvi?v?si? H?n tuntuu olevan viisaampi kuin mit? osasin aavistaakaan.
--Katso vain, ettei h?n kiedo sinuakin pauloihinsa, naljaili Antti.
--Minua? oli