Pankkiherroja | Page 5

kiikiss?. H?n ei ollut ollenkaan tottunut t?m?ntapaisia tuokiotiloja hoitamaan. Ensiksikin pelk?si h?n omasta puolestaan kaikkea tunteellisuutta kuin myrkky? ja toisakseen oli kulunut vuosia siit? ajasta, jolloin h?n ylimalkaan oli ollut kenenk??n ihmisen kanssa n?in l?heisess? ja henkil?kohtaisessa kosketuksessa. H?n ei sent?hden osannut aluksi sanoa mit??n muuta kuin:
--Voi saakeli!
Mutta sitten s?ik?hti h?n itse omien harvojen sanojensa ytimekk?isyytt?, pelj?ten ettei ne ehk? t?ss? tapauksessa oikein vastanneet asian tunnearvoa, yht? v?h?n kuin hetken tunnelmallista merkityst?. H?n nousi sent?hden yl?s, korjasi housujaan hermostuneesti, k?veli pari kertaa edes takaisin yli lattian ja ?hk?isi:
--Voi sinun saksan saakeli! Mutta mist? tied?t, ettei h?n tule takaisin?
--Se oli kiusallinen kohtaus, selitti toinen, suoraan h?nen kysymykseens? vastaamatta. Juristi, vieraat miehet ja kaikki! Hyv?, etten toki ampunut heit?.
--H?h? s?ps?hti Soisalo. Ampunut? J?t?p?s vain se temppu tekem?tt?!
Antti vet?isi auki kirjoitusp?yd?n laatikon, jonka ??ress? h?n istui, ja heitti yst?v?ns? eteen kiilt?v?n, uuden-uutukaisen revolverin.
--Niinkuin tied?t, h?n sanoi, minulla on n?it? useampia. Tuon min? latasin eilen illalla ja olisin osannut varmaan ensin vaimoni syd?meen, sitten omaani. Juristi sai minut hillityksi.
Soisalo tarkasteli huolellisesti asetta, poimi pois luodit ja ojensi sen takaisin Antille.
--Pist? se sinne, mist? sen otitkin, h?n sanoi. Mutta ?l?p? viitsi j??d? l?himpin? vuorokausina kahden kesken tuon kalun kanssa!
--Niin, sanoi Antti ja sulki p?yt?laatikon. Voit olla oikeassa. Viime y? oli uneton helvetti minulle.
--Juuri sellaisina ?in? voi johtua jos jotakin mieleen, huomautti Soisalo. Tietysti sen piippu oli jo monta kertaa kohti kulmaluutasi.
--En tahdo kielt??, etten sit? olisi pari kertaa sormitellut, hymyili Antti surumielisesti. Mutta mit? minusta nyt tulee? Enh?n min? osaa alkaa enk? ajatella mit??n.
--Asia tuli sinulle odottamatta? kysyi Soisalo varovasti.
--Aivan, vastasi Antti vilpitt?m?ll? katseella. Kaikki oli j?rjestetty valmiiksi minun selk?ni takana. Pahoin pelk??n, ett? siin? ovat h?nen sukulaisensakin olleet peliss? mukana.
--Mutta syy? Onhan t?ytynyt olla joku syy!
--Min? en tied?, vastasi Antti v?syneesti. Taikka oikeammin, min? en kehtaa sanoa sit?.
--Sin? olet ollut uskoton h?nelle? kysyi Soisalo, koettaen mielialan vakavuudesta huolimatta silm??ns? leikillisesti ja kevytmielisesti vilkuttaa. Antti katsoi nuhtelevasti h?neen.
--Min?! h?n sanoi, tehden avuttoman liikkeen k?sill??n. Sit? et sin? usko itsek??n.
--Ei, ei, suo anteeksi...
--En olisi voinut, vaikka olisin tahtonutkin. Tied?th?n kuinka riippuvainen min? olin h?nest?. Nyt min? olen kuin haltijaton koira...
??ni tyrehtyi h?nelt? kurkkuun ja h?n k??ntyi j?lleen poisp?in ikkunasta ulos tuijottamaan. Seurasi hetken hiljaisuus.
--Nyt me l?hdemme! sanoi Soisalo ?kki? reippaasti ja ratkaisevasti. Yl?s, kolme askelta kohti ovea, mars!
--Minne? kysyi toinen, luoden kuitenkin kiitollisen silm?yksen h?neen.
--Minne hyv?ns?! Kunhan vain pois t?st? talosta! Hulluksihan t??ll? tulee.
--Eip? ole juuri ilmankaan, my?nsi Antti, nousten yl?s p?yd?n ??rest?. Mutta ymm?rr?t, etten ole aivan kapakkatuulella.
--Ole vaiti! virkahti toinen. Nyt sin? olet minun vieraani. Ja nyt m??r??n min? illan ohjelman. Sinulle on p??asia, ettet j?? yksin tuota yht? ainoata asiaa tuumimaan, vaan n?et ymp?rill?si seuraa ja ihmisi?.
--Olkoon sitten! vastasi Antti.
Yst?vykset panivat p??lleen ja poistuivat nopeasti autiosta talosta, jonka huoneet alkoivat jo h?m?rty?. Ja painaessaan kiinni paraati-oven tunsi Antti viilt?v?n tyhjyydenkammon syd?mess??n ja muisti samalla kauhistuen hetke?, jolloin h?nen j?lleen olisi pakko palata sinne.
Nyt ei h?nt? siell? en?? kukaan odottanut.

4.
Soisalo johdatti heid?n askeleensa K?mpin Bariin. He istuivat hetkisen ??nett?min? mukavissa nojatuoleissaan ja imeksiv?t sherrykobbeliansa. Soisalo koetti keksi? sopivaa puheen-ainetta, mutta onnistumatta.
--Syy? kysyi h?n vihdoin matalalla ??nell?. Miksi vaimosi erosi sinusta?
Antti tuijotti eteens? raskasmielisesti.
--Voinhan min? sanoa senkin, h?n virkahti huomattavalla ponnistuksella. Min? olen nyt k?yh? mies. Ja kenties h?nell? on jo katsottuna joku toinen varakkaampi.
--Nyt sin? puhut sielusi katkeruudesta, v?itti Soisalo. Eih?n se voi mik??n todellinen syy olla.
--Min? en ainakaan tied? mist??n muusta. Minulle ei ole mit??n selitetty. On vain sanottu, ett? on parempi n?in ja ett? min? vien perheeni ja vaimoni perikatoon.
--H?visitk? sin? siis todellakin tuossa Toivion vararikossa enemm?n kuin sinulla oli omaisuutta? kysyi Soisalo huolestuneena.
--Kuka sen viel? tiet??, vastasi Antti. Eih?n kaikkia pesi? ole viel? selvitetty. Mutta kyll? niist? jotakin sent??n pit?isi tulla, niin ett? minulle omien laskelmieni mukaan ei syntyisi suurempaa pulaakaan.
--Pulaa! Mit? pulaa sinulle voisi synty?? Onhan sinulla sit?paitsi hyv? paikka ja palkka. Ei, aineelliset syyt eiv?t ikin? ole voineet vaimoasi avio-eroon pakottaa.
Soisalolla oli yh? edelleen oma pieni ep?ilyns?. Ehk?p? poika sittenkin oli siveellisesti hairahtunut? Tullut tehneeksi tuollaisen pienen, viattoman tepposen, aivan viattoman ja tilap?isen luonnollisesti, jollaisia voi sattua kenelle hyv?ns?, mutta joiden seuraukset voivat olla arvaamattomat, jos ne joutuvat vaimon korviin! Muutamat naiset olivatkin aivan turhantarkkoja noissa asioissa.
--Sitten en tied?, vastasi Antti vakavasti. Kaikki on minulle arvoituksentapaista.
--Taikka jos niin on, jatkoi Soisalo, niin h?n ei ole sinua ikin? rakastanut.
--Olen itsekin ruvennut sit? ep?ilem??n. Antti sanoi sen niin raskaasti, ett? Soisalo p??tti toistaiseksi lopettaa t?m?n keskustelun. Syntyi j?lleen syv? ??nett?myys.
--L?hdemmek?? kysyi Antti ?kki?.
H?n oli n?ht?v?sti hyvin hermostunut.
Soisalo maksoi nopeasti. Juuri heid?n Esplanadille astuessaan kulki er?s tumma, pitk? nainen heid?n ohitseen, heitt?en omituisen, tutkivan ja samalla ilkamoivan katseen heihin.
Antti tervehti, Soisalo seurasi h?nen esimerkki??n.
--Eik?s se ollut rouva Sorvi? kysyi Soisalo.
--Kyll?, vastasi Antti. Vaimoni parhaita yst?v?tt?ri?.
--Se on totta! muisti Soisalo. Enk? ole kerran tavannut h?nt? sinun luonasi?
--Arvattavasti useitakin kertoja. Heh?n olivat ennen joka p?iv? yksiss?.
--Eiv?tk? viime aikoina en???
--Mahdollisesti. Ei ole sattunut vain minun silm?ini eteen... Eilen h?n kyll? oli siell?, lis?si Antti katkerasti.
--Todistajana?