Palestiinassa | Page 6

veneen
eli "kaikin", jossa istui kaksi miestä, kiiruhtavan luoksemme. Opas
selitti niiden olevan tullimiehiä, jotka tahtoivat tutkia tavaroitamme,
mutta lisäsi heti: "jos annatte heille 5 piasteria (noin 1 mk. 10 p:iä), niin
kyllä he tyytyvät ja menevät tiehensä." Ryhtymättä aukomaan
katseltavaksi tavaroitamme, joissa ei mitään kiellettyä ollut, ja siten
hukuttamaan muutenkin niukkaa aikaa, annoimme ennemmin
mielellämmekin dragomaanille 5 piasterin rahan, jota hän sormiensa
välistä näytti tullimiehille. [Sittemmin saimme kokea monestikin, että
aina täytyy lahjomalla selvittää tullitarkastukset, vaikka ei olekaan
mitään kiellettyä tavaraa. Jos ei mitään anna, purkavat tullimiehet
tavaroita moneen kertaan, lausuen ehtimiseen "bachschisch" sanaa.]
Toinen heistä ensin teeskenteli inhoavansa sellaista tullaamistapaa,
ehkäpä rahan pienuuden tähden; mutta kuin dragomaani, pitämättä siitä
lukua, heitti sen hopearahan heidän veneeseensä, käänsivät he nopeasti
"kaikinsa" ja sousivat tiehensä, nähtävästi hyvin tyytyväisinä
saaliiseensa. Tullauksen puolesta oli tällä kertaa selvitty, vaikka kyllä
sellaisella tavalla, josta saimme huonot ajatukset koko Turkin vallan
tullilaitoksesta. Hyvässä rauhassa saimme sitte toimittaa tavaramme
laivaan ja lähteä maalle katselemaan kaupunkia.
Rannassa täytyi meidän näyttää matkapassimme vartiavirkamiehelle.
Onneksi olivat ne näytetyt Turkin konsulille Odessassa; muuten
olisimme ehkä saaneet kääntyä pois tyhjin toimin, pääsemättä
Konstantinopoliin tai koko Turkin valtakuntaan. Juotuamme
dragomaanin neuvosta ensin kahvia turkkilaistapaan varsin
mitättömässä kahvilassa, kiiruhdimme nyt pitkin lokaisia katuja
Galatan tornille, jossa muukalaiset tavallisimmasti ensinnä käyvät,
ihailemassa sieltä käsin kauneita, laveita näköaloja ja saamassa
yhteiskuvan kaupungista. Torni on keski-ajalta, byzantinilaiselta

aikakaudelta, ja sanotaan sitä rakennusta "Kristuksen torniksi" (poru s
tou Hristou eli tou staurou). Se on muodoltaan pyöreä ja keski-aikaisten
linnantornien kaltainen, 100 metriä korkea meren pinnasta lukien. Sen
juurella on vielä jälkiä vanhoista muureista, jotka ovat nähtäväsi
kuuluneet linnoitukseen. Luultavasti on siinä aikoinaan ollut linna,
josta torni on jäännöksenä. Ylös torniin noustaan jyrkkiä, hyvin
epämukavia rappusia, joissa on 181 porrasta, jonka tähden nouseminen
sinne on hyvin rasittava. Mutta vaiva tuleekin runsaasti palkituksi, sillä
päästyä kerran ylös on silmäin edessä ihanimpia näköaloja. Tornin joka
sivussa on aukenevia ikkunoita, joista pääsee tornia ympäröivälle
ulkoparvekkeelle kävelemään ja ihan vapaasti näkemään kaikkea. Mitä
kaikkea sillä kävelykierroksella on nähtävänä, mitä kauneita näköaloja
avautuu eteen, on minun mahdoton kuvata. Siihen olisi tarpeen
tarkempi tutustuminen kaupunkiin, kuin minulla on. Katsojan huomiota
kuitenkin heti vetävät puoleensa suuret majesteetilliset moskeat
(muhammettilaisten kirkot) kaikkine minareetteineen (torneineen), joita
siinä kaupungin-osassa, jota sanotaan Stambuliksi, kaikkialta kohoelee
kohti taivasta. Kaikkialla näkyy, sieltä korkealta katsellen, myöskin
ihmiskihermiä, jotka mitä kummallisimmissa puvuissa lakkaamatta
ovat liikkeessä. Kaikki näyttää levottomasti aaltoilevalta mereltä.
Tornista katsellen vasta oikein osataan myöskin arvostella tälle
kaupungille suodun, ihmeellisen ihanan aseman suurenmoista
kauneutta. Enempää kuin noin tuntikausi ei meillä kuitenkaan ollut
aikaa kuluttaa tässä paikassa, sillä meidän täytyi kiiruhtaa Venäjän
konsulin luo saamaan taas passeihimme näyttökirjoitus matkamme
jatkamista varten. Likaisia katuja myöten, jotka olivat täynnänsä
ihmisiä ja joilla ryysyiset kerjäläiset julkeimman hävyttömästi
tunkeutuivat päällemme, kävi matka konsulinvirastoon, mutta turha oli
tavoitella nyt sitä korkeaa herraa. Hänen sanottiin olevan vasta klo 10
aikaan tavattavana virkahuoneessaan, joka oli eräässä palatsimaisessa
rakennuksessa. Tämän väliajan käytimme toisen kaupungin-osan, Peran,
katselemiseen, joka on vähän siistimpi ja paremmin rakennettu sekä
korkeammalla kuin Galata, ensimmäinen kaupunginosa. Aina klo
12:teen asti täytyi meidän odotella ennen, kuin saimme passeihimme
konsulin kirjoituksen, eivätkä passit vielä sittekään olleet valmiit, vaan
piti ne välttämättä viedä vielä Turkin konsulille. Monen vaivan ja
vastuksen sekä maksun jälkeen päättyi tämä varsin proosallinen historia

siten, että me saimme käsiimme Turkin kielellä, kummallisimmilla
salaperäisillä merkeillä kirjoitetun paperin, jossa sanottiin olevan
merkittynä meidän ikämme, näkömme ja kenties mitä kaikkea muuta.
Muiden merkillisyyksien joukossa oli meistä paperissa myöskin, että
me olimme näöltämme valkoveriset. Ja verraten turkkilaisiin ja
etelämaalaisiin, jotka ovat mustia ja vaskenkarvaisia, olikin tuo oikein.
Meitähän nyt katseltiin turkkilaissilmillä -- tai oikeastaan ei katseltu,
sillä mies, joka kirjoitti passin, ei ollenkaan nähnyt meitä, vaan
ainoastaan dragomaanimme; mutta hänestä se oli itsestään selvä asia,
koskapa me olimme pohjolasta.
Vielä meillä oli kaksi tuntia aikaa; ne jäivät kaupungin merkillisimmän
osan varalle. Astuttuamme "Kultaisen sarven", poikki kolmanteen
kaupungin-osaan Stambuliin, jossa majesteetilliset moskeat ovat,
otimme hevoset ja vaunut päästäksemme sukkelammin paikasta
paikkaan, jotka vielä tahdoimme nähdä ennen lähtöä. Merestä syvälle
kaupunkiin pitävän lahdekkeen "Kultaisen sarven" poikki on silta, jossa
ei ole mitään muuta merkillistä kuin että se tavallisesti, mutta varsinkin
iltapäivillä, on täynnä ihmisiä mitä moninaisimmissa kirjavissa
puvuissa. Suurella vaivalla pääsimme tämän huutaman ja pauhaavan
parven läpi. Vapaus on siellä hyvin suuri, jonka tähden epäjärjestys ja
vallattomuus ovatkin vallalla. Mitään kieltoa ei kuulunut mistään päin;
yhtään järjestyksen valvojaa ei näkynyt. Jokainen näytti elävän miten
mielensä teki. Melkein ihan sillan päästä kohoaa juhlallisena ja
majesteetillisena eräs suurimmista moskeoista, nimeltä Sultan Validé.
Sen korkeilla, kaunisrakenteisilla rapuilla istui nyt melkoinen joukko
väkeä, paraastaan miehiä ja lapsia, jotka joutilaisuudessaan näyttivät
suuresti nauttivan olemassa olon suloutta. Kaikki näyttivät erittäin
iloisilta ja tyytyväisiltä. Me riensimme sen ohitse toiselle Hagia Sophia
nimiselle moskealle, joka on Konstantinopolin arvokkain kirkko Se on
alkuaan vanha kreikkalainen kirkko, Justinianuksen rakentama, mutta
sittemmin muutettu muhammettilaiseksi moskeaksi. Kun turkkilaiset
vuonna 1452 valloittivat Konstantinopolin, pystytettiin sen kirkon
katolle puolikuu merkiksi muhammettilaisvallan koitosta. Kirkon
historia ulottuu taa päin aina hämärään muinaisuuteen