Palestiinassa | Page 5

luku nousi ainakin sataan. Sen lisäksi
kuului vielä matkaseurueeseen lukematon joukko siipikarjaa, jonka
keskeltä kuului yötä päivää kova kaakotus, ja pikku porsaita, jotka
pahasti vinkuivat. Näinmuodoin oli höyryalus monessa suhteessa
enemmän karjakarsinan kuin matkustajalaivan näköinen.
Kaunis ja suloinen Huhtik. 9 p. kului nopeasti, suoden meille
tarpeellista lepoa vaivaloisen rautatiematkan jälkeen. Illalla saimme
ihailla auringon laskua, joka olisi ollut mitä ihanin, elleivät muutamat
vähäpätöiset pilventönkät viimeisessä hetkessä olisi verhonneet
laskeuvaa aurinkoa. Viimeksi mainittu seikka antoi meille aihetta
pelätä: kunhan vaan ei huomisaamu, jolloin meidän oli kulkeminen
Bosporoksen läpi Konstantinopoliin, muuttuisi sateiseksi ja meiltä
menisi hukkaan mitä nautintorikkain hetki. Vielä yö -- ja seuraavana
aamuna tiesimme siis olevamme kauan kaihoamaimme Itämaitten
portilla.
Jo varahin kl. 1/2 3 aikaan torstaiaamuna Huhtik. 10 p. herätti meidät
suloisesta aamu-unesta ankara laivan kannelta kuuluva jyrinä, sillä
ankkuri laskettiin. Siitä huomasimme, että olimme jo saapuneet
Bosporoksen salmen suulle. Siinä meidän täytyi odottaa, kunnes

aurinko oli noussut, sillä yksikään laiva ei saa kulkea Bosporoksen läpi
ennen auringon nousua. Tätä kieltoa, joka on toimeenpantu jossain
rauhansovinnossa, täytyy jokaisen ilman poikkeusta noudattaa. Tämän
odotuksen aikana oli meillä kyllin aikaa valmistautua katselemaan sitä
suuremmoista näköalaa, joka hetkisen kuluttua oli avautuva eteemme.
Huomio oli tarkoin kiintynyt siihen, mitä nyt oli tuleva. Tämän
odotuksen aikana tapahtui matkatoverilleni pieni vahinko, sillä hän
matkakapineita kootessaan epähuomiosta kaatoi erään turkkilaisen
appelsiinikorin, niin että kaikki appelsiinit vierivät pitkin salin lattiaa.
Meillä oli suuri työ, ennenkuin saimme hedelmät kootuiksi koriin ja
asetetuiksi uudestaan järjestykseen. Ensiksi oli turkkilainen hiukan
harmissaan, mutta sitten hän leppyi ja näytti unohtaneen koko jutun.
Kello alkoi olla kuusi; idän ilma kävi punaiseksi ja aurinko nousi
taivaalle kirkkaana ja kauniina. Vielä hetkinen, muutamia turkkilaisia
postinkuljettajia tuli laivaan, ja laiva lähti liikkeelle. Aamuilma tuntui
kolealta ja kylmä tuuli teki olon laivan kannella vähän vastenmieliseksi.
Ihanat Bosporoksen rannat, joita kaunisti kevätkesän kaunis vihannuus,
pidättivät meitä kuitenkin kannella. Ja kun olimme hetkisen katselleet
noita ihmemaisemia, niin emme enää kylmää tunteneetkaan.
Huomiomme niin täydellisesti kiintyi meitä ympäröiviin näköaloihin,
että vilun tunne oli aivan poissa. Minun on mahdoton tässä kuvata
kaikkea sitä kauneutta, joka meitä ympäröi niiden 2 tunnin kuluessa,
joina höyrylaiva hiljaa luisti noiden korkeiden rantain välitse kohden
Konstantinopolia. Minulla tarvitsisi olla taidemaalarin sivellin,
voidakseni edes jossakin määrin kuvata niitä näköaloja, jotka kevään
raikkaassa vihannuudessa aamuauringon valaisemina avautuivat
eteemme. Molemmin puolin salmea, Aasian kuten Euroopankin
puolella, näkee mitä ihanimpia, moneen eri tapaan rakennettuja
huviloita. Useimmissa on tasaiset katot, jotka aina muistuttavat meitä
siitä, että olemme Itämailla. Uljasten puistojen, tuhansien
hedelmäpuiden ja loistavien kukkaispenkereiden ympäröiminä ne
jättävät mieleen katoamattoman muiston. Minä en uskalla ryhtyäkään
kuvailemiseen, kun jo edeltä päin tiedän kykenemättömyyteni siihen;
kuvaus ei vähimmässäkään määrässä vastaisi todellisuutta. Täytyy
omin silmin nähdä tämä maisema, saadakseen siitä oikean kuvan; sitä
ei käy kynällä piirtää paperille. Minä olen matkustanut Rein-joella ja
nähnyt sen ihanat rannat viinitarhoineen ja linnoineen, mutta Bosporos

voitti kaiken sen ihanuuden.
Mutta kauneimmatkin hetket ihmiselämässä häiriytyvät jostakin
vastenmielisyyden tunteesta, joka myrkyn tavalla hiipii turmelemaan ja
hävittämään. Eheän täydellistä nautintoa ei ole tässä syntisessä
maailmassa, tässä murheen laaksossa. Niin kävi nyt meillekin. Me
halusimme rauhassa nauttia kaikkea tätä ihanuutta, kuin Luoja oli
runsaalla kädellä kylvänyt luontoon; mutta pianpa meidän täytyi herätä
muistamaan, että vielä elimme synnin ja pahuuden maailmassa. Kuin
lähestyimme kuuluisaa suurvaltojen riitakapulaa Konstantinopolia,
Turkin vallan pääkaupunkia, jonka mielivallan ja julmuuden alla
kauneimmat maat ja monet kansat huokailevat, näimme matkan päässä
mustan jonon veneitä eli n.s. "kaikeja", väestönä kiljuvia ja pauhaavia
ihmisiä, jotka olivat tuota pikaa tulevat vaivaamaan meitä perin
vastenmielisellä tunkeilevaisuudellaan. Ja jo ennen, kuin höyrylaiva
vielä oikein pysähtyikään, takertuivat ne kiinni sen sivuihin ja
kiipesivät uskomattoman notkeasti ylös laivan kannelle joka puolelta.
Tuossa tuokiossa olimme noiden kiusanhenkien ympäröiminä, jotka
pakkautuivat joka taholta luo. Väkisinkin olivat ne riistää matkatavarat
ihan käsistämme. Kaikki tarjoutuivat meille kantajiksi ja oppaiksi.
Tuossa tunkeilussa täytyi käyttää kaikkea kykyään, voidakseen pidättää
heitä edes hiukankaan erossa ja säilyäkseen heidän
ryösteliäisyydeltänsä, joka näytti olevan vallan rajaton. Tässä saimme
siis ensi kerran vähän tutustua itämaiden satamatapoihin ja näihin
sellaisen kansan hurjiin poikiin, johon sivistys on vielä hyvin vähän
päässyt leviämään, ja jonka keskuudessa raaka voima vaikuttaa
enimmän. Sama näytelmä uudistui sitte jokaisessa seuraavassakin
satamassa. Senpä tähden niitä lähestyessä aina tuntuikin sisällistä
levottomuutta; olihan jo edeltä päin tietty, miten suuria hankaluuksia
aina oli maalle menossa.
Viimein onnistui meidän saada toimeen sopimus erään oppaan eli
"dragomaanin" kanssa, joka osasi vähän saksaa ja näytti hiukan
rehellisemmältä kuin toiset. Hän suostui määrä maksusta viemään
meidät sille höyrylaivalle, joka oli samana päivänä iltapuolella lähtevä
Smyrnaan, ja muuten opastella meitä kaupungissa. Hänen "kaikiinsa"
kannettiin matkatavaramme ja me siis jätimme "Asofin" turkkilaisineen,

tatarilaisineen, siipikarjoineen ja porsaineen, jossa laivassa jo olimme
jotenkin ruvenneet viihtymään, vaikka seura siinä olikin niin kirjava.
"Diana," se itävaltalainen laiva, jossa meidän tuli jatkaa matkaamme,
oli aivan lähellä, niin että muutamassa minuutissa pääsimme sen sivulle.
Kuitenkin oli meidän käytävä tullissa ennenkin saimme toimittaa
matkatavaramme uuteen laivaan. Tulliin nähden mainittakoon tässä
huvittava tapaus kuvaamaan Turkin valtakunnan tullioloja. Kuin jo
aioimme nostattaa kapineitamme Dianaan näimmekin pienen