Palestiinassa | Page 4

vuoria, laaksoja, järviä ja
virtoja, tuntui tämä sanomattoman vastenmieliseltä. Sentähden hän
kaipaa jonkunmoista muutosta, jotain vaihtelevaisuutta, vaan turhaan,
sillä tuntikausia saapi katsella yhä vaan samaa. Niin kauas kuin silmä
kantaa, näkee vaan aroja, jotka vielä tähän vuoden aikaan olivat paksun
lumen peitossa. Vasta silloin, kuin tulimme lähelle Kieviä, saivat
seudut toisen muodon. Näimme etäisyydessä vuoria eli oikeammin
ylänköjä, yksinpä vettäkin. Mitä edemmä matka kului, sitä enemmän
aloimme ikävöidä Kiev'iä, tuota Venäjän ensimmäistä pääkaupunkia.
Oli jo Huhtikuun 7 p:n ilta lähenemässä, kun muuan matkustajista, joka
oli syntyjään saksalainen, mutta oli vuosikausia oleskellut Moskovassa,
lausui ilosta loistavin silmin: "Kas, tuolla on vihdoinkin Kiev; tuolla
näette kirkot; tuolla ovat kukkulat; tuolla virtaa joki." Niinpä tottakin,
Kiev oli lähellä; me lähestyimme Dniepr-jokea, jonka rannalla Kiev'in
kauniit kirkot ja kunnianarvoisten luostarien muurit kohoavat korkeutta
kohden.
Kiev'iin pysähtyi juna 3 tunniksi, joka aika täytyi tarkoin käyttää, jos

mieli jossakin määrin oppia kaupunkia tuntemaan. Me kiiruhdimme
suoraa päätä saksalaisen papin luo, jonka tapasimmekin kotona. Pastori
W., 45 vuoden ikäinen mies, on ollut Kiev'issä 16 vuotta
sielunpaimenena ja tuntee sen vuoksi sangen tarkoin kaupungin ja
sikäläiset olot. Hän otti meidät ystävällisesti vastaan ja sanoi, että
hänellä oli harras halu seurata meitä pyhälle maalle, mutta
virkavelvollisuudet estivät häntä näin pitkälle matkalle lähtemästä. Ja
vaikka yksin hänen rouvansakin kehoittamalla kehoitti häntä lähtemään
meidän seurassamme tuolle "intresantille retkelle", niin oli hän
pakotettu jättämään tuumansa tulevaisuuden varaan. Hän sanoi
olevansa hyvin tyytyväinen seurakuntaansa, johon kuuliin 2,500 à
2,800 jäsentä, enimmäkseen luterilaisia. Myöskin on mainitussa
seurakunnassa reformeerattuja ja herrnhuteja, joiden sielunhoito on
pastori W:n sekä hänen virkaveljensä pastori J:n huolena.
Seurakunnalla on oma kaunis kirkkonsa sekä koulu ja pappila.
Viivyttyämme hetkisen aikaa pastori W:n kodissa, lähti hän näyttämään
meille kaupunkia, jossa on 200,000 asukasta. Kauniissa vaunuissa,
joiden eteen oli valjastettu kaksi hyvää hevosta, kuljetti hän meitä
paikasta paikkaan, jotta tuon lyhyen odotusajan kuluessa olisimme
ennättäneet nähdä edes muutamia kaupungin merkillisimmistä
paikoista. Näistä mainittakoon, paitsi kaupungin kauniita ympäristöjä ja
ihania puistoja, joita tapaa kaikkialla, Pyhän Antrean kirkko, joka
kaupungin keskiosassa majesteetillisena kohoaa korkeutta kohden, sekä
Sofian kirkko. Myöskin on muutamia muistopatsaita, esim. eräs
ruhtinas Gmilitzky'n kunniaksi pystytetty. Kadut ovat leveät ja
säännölliset, talot uudenaikaiset, useissa paikoin palatsintapaiset.
Pastori W. mainitsi, että kaupunki on niinä 16 vuotena, joina hän siellä
on asustanut, kaikin puolin melkoisesti edistynyt. Rautatie on suureksi
osaksi ollut syynä tähän edistykseen.
Saatuamme suosituskirjeen saksalaisen seurakunnan pastorille
Odessaan, lausuimme sydämmelliset jäähyväiset ystävälliselle
isännällemme, joka oli tuona lyhyenä oloaikanamme Kiev'issä
toimittanut meille niin paljon iloa, ja läksimme taas matkalle. Vielä yö
ja kappale seuraavata päivää oli meidän matkustaminen rautatiellä.
Edessämme oli taasen tasanko, ääretön, taivaan rantaa tavoitteleva

tasanko. Uupuneina pitkästä rautatiematkasta, jonka kestäessä emme
olleet saaneet sanottavasti levähtää, saavuimme tiistaina Huhtik. 8 p.
klo 11 Odessan rautatienasemalle, josta suoraa päätä lähdimme
laivarantaan tiedustamaan, millä laivalla pääsisimme poikki
Mustanmeren Konstantinopoliin. Toivomme mukaan tapasimmekin
täällä "Asof"-nimisen höyrylaivan, jonka oli määrä samana päivänä klo
4 lähteä kyntämään Mustanmeren aaltoja, saattaen matkustajia Turkin
pääkaupunkiin. Vietyämme matkakapineet mainittuun höyrylaivaan ja
ostettuamme piletit, lähdimme tervehtämään saksalaisen seurakunnan
pastoria, joka, vastaanotettuaan meidät erittäin ystävällisesti, lähti
näyttämään meille tuota suurta kaupunkia, joka käsittää 300,000
asukasta ja oli Venäjän etevimpiä kauppakaupunkeja sekä,
rakennettuna eräälle Mustanmeren rannalla olevalle ylänteelle, on
asemansa puolesta hyvin kaunis. Siellä olevaan saksalaiseen
seurakuntaan, jolla on oma kirkkonsa ja koulunsa, kuuluu 5-6 tuhatta
jäsentä, jotka tunnustavat luterilaista uskontoa. Luterilaisen
seurakunnan ohessa on kaupungissa myöskin noin 300 jäsentä käsittävä
reformeerattu seurakunta, jolla on oma pappinsa.
Meidän ollessamme pastori B:n luona toimitettiin meidän
matkapassimme Turkin konsulin tarkastettaviksi. Tällainen tarkastus on
aivan välttämätön, sillä ilman sitä emme olisi saaneet astua laivaan,
emmekä myöskään olisi päässeet Konstantinopoliin.
Lausuttuamme jäähyväiset ystävälliselle isännällemme, joka saattoi
meitä laivasillalle, alotimme tuon 36 tuntia kestävän matkan
Mustanmeren poikki, tuota asemansa puolesta ylistettyä
Konstantinopolia kohti. Ilma, joka monta päivää oli ollut kirkas ja
lämmin, muuttui yht'äkkiä kolkoksi ja sateiseksi.
Synkkänä ja uhkaavana lepäsi Mustameri edessämme. Salainen pelko
sydämmessä alotimme siis matkan tuolla vaarallisella merellä, joka
usein myrskysäällä on saanut aikaan suuria hävityksiä. Laiva, joka oli
sangen mukavasti sisustettu, huojuikin ankarasti pimeän tultua ja kautta
koko yön. Kaiken yötä satoi ankarasti, mutta aamulla klo 8 aikaan
alkoivat aamuauringon säteet hajoittaa pilviä, ja klo 11 aikaan oli ilma
mitä ihanin, ainoastaan hiljainen tuuli keinutteli laivaa. -- Matkustajat

laivalla muodostivat kirjavan joukon; siinä oli kaikensukuisia ja
kaikenkielisiä kansoja. Keskikannella oli suuri parvi tatarilaisia, miehiä
ja naisia "mollah'insa", eli pappinsa vartioimina. Naisilla oli hunnut
silmillä, miehet olivat jotenkin repaleisissa, ohuissa
lammasnahkapuvuissaan. Kenties he olivat matkalla Mekkaan,
saadaksensa Kaabassa, muhammettilaisten etevimmässä temppelissä,
palvella Allah'ia. Etu- ja takakannella taas oli ranskalaisia herroja ja
naisia, jotka hilpeän iloisina ja samalla sievistelevän sirosti lausuivat
toisilleen kohteliaisuuksia. Sen lisäksi oli seurassa turkkilaisia, jotka
vilkkaasti puhelivat keskenään. Heidät tunsi punaisista päähineistään
(fezeistä), joiden mustat tupsut olivat vilkkaassa liikkeessä heidän
puhuessaan. Englantilaiset, joita laivalla oli muutamia, tunsi vakaasta,
arvokkaan hienosta käytöksestä.
Paitsi monenkaltaisia ja erikielisiä ihmisiä, oli laivalla suuri joukko
nautaeläimiä, jotka nekin olivat matkalla meren toiselle puolelle ja
sieltä sitten ties minnekä. Niiden