Palestiinassa | Page 3

vaunun
ikkunasta nähdä, olivat tosin laajat, mutta tuiki yksitoikkoiset. Niin
kauas kuin silmä kantoi, näki edessään viljeltyjä ketoja tai aavoja aroja.
Siellä täällä oli joitakuita kurjannäköisiä kyliä, muutamia taloja ja joku
kreikkalais-katolilainen kirkko, jotka loivat ympäristöön jonkun verran
vaihtelevaisuutta. Matkatoverini ristivät rintaansa joka kerta, kuin juna
kulki jonkun kirkon ohitse. Etenkin oli muuan minun läheisyydessäni
istuva, puoleksi herran, puoleksi talonpojan näköinen henkilö, jolla oli
hurskaat, milt'ei askeettiset kasvot, hyvin tunnollinen tämän

velvollisuuden täyttämisessä.
Vähitellen alkoi aurinko laskeutua ja varjot pitenivät. Yö saapui, yö,
joka ei laisinkaan ole mieluisa sille, jonka täytyy viettää levon aika
rautatievaunussa vierasten ihmisten keskellä, joiden kieltä ei ymmärrä.
Paitsi sitä, että ehdottomasti tuntee jonkuulaista levottomuutta
tavaroittensa ja matkarahojensa säilymisestä, oli minun ahtauden
vuoksi mahdoton nukkua. Aika kului siis ylen hitaasti. Aamun tulo oli,
kuten ainakin sellaisissa tilaisuuksissa, hartaasti odotettu. Idän taivas
alkoikin vähitellen ruskottaa ja pian nousi aurinko kirkkaana, tuoden
mukanansa kauniin päivän. Se oli Huhtikuun 6 päivä. Kotimaassa,
jossa ajatukset yhä vaan asuivat, alkoivat ihmiset jo varustautua
kirkkoon oikealla tavalla viettääksensä tätä päivää. Sehän oli koko
protestanttisen kristikunnan pääsiäinen. Mieleeni johtui kalliin
Vapahtajamme ylösnouseminen, joka tänäpäivänä oli tutkisteluaineena
kaikilla kristityillä. Luin päivän tekstin ja evankelistain kertomukset
tästä jalosta aineesta, joka aina antaa uutta elämän voimaa kristitylle
maallisen vaelluksen aikana, olkoonpa hän missä paikassa ja millaisissa
oloissa tahansa. Annoin ajatusteni seurata vaimoja ja opetuslapsia
Jesuksen haudalle ja riemuitsin siitä, että minunkin matkani määrä oli
päästä sille paikalle, jossa tämä suuri ihme kerran on tapahtunut.
Sydämmeni täyttyi ilosta, ja minä kiitin elämän Herraa, joka syntisten
puolesta oli voittanut synnin, kuoleman sekä pimeyden voiman, ja
samalla tuntui tulevaisuus niin turvalliselta, kun tiesin, että elävä
Vapahtaja, synnin ja kuoleman voittaja, on meidän luonamme joka
päivä sanansa ja lupauksensa mukaan. Tällaiset ajatukset virkistävät
mieltä aution seudun läpi matkustaessa ja tuovat sieluun iloa ja
rohkeutta.
Klo. 9 saavuimme Moskovaan, Venäjän sydämmeen ja muinaiseen
pääkaupunkiin. Siellä viivyttiin kolme tuntia.
Päivä oli kirkas ja ihana, ilma leuto, vaikka lunta vielä näkyi siellä ja
täällä kedoilla, ja kylmät tuulen henkäykset ilmaisivat, ettei kevät vielä
ollut tykkänään voittanut talven valtaa. Ei ainoatakaan pilveä näkynyt
kirkkaalla taivaalla. Kaikki luonnossa ennusti hyvää, virkistäen
yöllisestä valvonnasta väsyneen mielen. Heti asemalle saavuttuamme

tilasimme issikan, joutuaksemme niin pian kuin mahdollista
katselemaan kaupunkia, josta olimme kuulleet niin paljon puhuttavan.
Meille oli sanottu: "Ken mielii vähänkin oppia tuntemaan Venäjätä,
hänen täytyy nähdä Moskova." Etenkin käytimme nämät kolme tuntia
tuon kuuluisan Kremlin näkemiseen. Tämähän on Venäläisten mielestä
kaikista pyhin paikka koko valtakunnassa ja sitäpaitsi on se koko
Moskovan kaunistus. Kremlin muodostavat lukuisat kirkot ja
keisarilliset palatsit, jotka ovat rakennetut eräälle kukkulalle ja muurilla
erotetut muusta kaupungista. Kun "pyhän portin" kautta astuu Kremliin,
täytyy jokaisen jo portilla paljastaa päänsä. Venäläinen tekee sen lisäksi
ristinmerkin ja tuntee pyhää liikutusta; sillä hän tietää olevansa pyhällä
paikalla. Meidänkin täytyi paljastaa päämme portilla. Kirkoista, joissa
kävimme, on Uspenskin katedraali suurin ja kaunein. Siellä kruunataan
Venäjän tsaarit, ja jo senkin vuoksi se on muita pyhempi ja
arvokkaampi. Rakennustavan puolesta se ei eroa tavallisista Venäjän
kirkoista. Itse sisustus on komea ja kallisarvoinen. Jo sisälle astuessaan
huomaa katsoja kolme ylen paksua, kallisarvoista pylvästä. Jos luopi
silmänsä mihin tahansa, niin joka paikasta huomaa, ett'ei
jumalankuvain eikä muiden koristusten suhteen ole tahdottu säästää
vaivoja eikä kustannuksia, kun on tahdottu saada tämä temppeli
ihanteellisimman kauniiksi. -- Venäläiset, jotka seuraavat vanhaa ajan
lukua, viettivät par'aikaa palmusunnuntaita, ja meidän kirkkoon
tullessamme toimitettiin juuri jumalanpalvelusta. Uspenskin katedraali
oli ahdinkoon asti täynnä kansaa, ja suunnattomat ihmisjoukot oven
ulkopuolella odottivat tilaisuutta päästä tähän pyhään paikkaan. Mekin
asetuimme odottavain joukkoon ja saimme seistä puolen tuntia oven
takana, ennenkuin pääsimme sisälle. Noin viisi sataa ihmistä, etenkin
miehiä, sekä ylhäisiä että alhaisia, tuli ulos kirkosta, sill'aikaa kuin me
odotimme. Suurella vaivalla saimme me joukon mukana
tunkeutuneeksi kansan täyttämään temppeliin. Kirkossa tuoksui pyhä
savu, erinomaisen kaunis kuorolaulu kehoitti läsnäolevia hartauteen, ja
joukko kallisarvoisiin messupaitoihin puettuja pappeja toimitti
jumalanpalvelusta. Seurakunnan käytös sekä kirkon sisässä että sen
edustalla todisti, että Venäläinen suuresti kunnioittaa pyhiä asioita,
temppeliä ja jumalanpalvelusta. Kaikkialla vallitsi hiljaisuus ja hyvä
järjestys.

Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa kauan viipyä tässä temppelissä, sillä
aika alkoi käydä tiukalle. Kello oli hetkisen kuluttua 1/2 12, ja meidän
oli joutuminen junalle, jonka oli määrä klo 12 lähteä Kieviin ja
Odessaan. Moskova -- sivumennen mainitakseni -- ei tehnytkään
meihin erittäin suurenmoista vaikutusta, kun Pietarin kaupungin loisto
ja komeus oli vielä tuoreessa muistossa. Huoneet olivat mataloita, ja
yleinen siisteys ei ollut läheskään niin hyvällä kannalla, kuin olimme
odottaneet. Ilman kaipausta jätimme siis kaupungin, jatkaaksemme
matkaa etelään käsin. Edessämme oli kahden vuorokauden matka,
jonka kestäessä piti pysähdyttämän ainoastansa 2-3 tunnin ajaksi
Kiev'iin.
Taaskin olivat rautatievaunut tungokseen asti täynnä; vaikea oli saada
siedettävää istumapaikkaa. Ensimmäinen ajatus istumaan päästä oli
taaskin: "mitenkä tällaisessa ahtaudessa saa yön kulumaan, kun ei
nukkumisesta voi olla puhettakaan." Mutta muu ei auttanut kuin tyytyä
osaansa. Tie kulki taaskin poikki aavojen tasankojen, jotka
enimmäkseen olivat viljelemättömät. Tuskinpa missään voipi matka
tuntua yksitoikkoisemmalta, kuin näillä seuduin. Varsinkin
Suomalaiselle, joka on tottunut näkemään