Palestiinassa | Page 2

vuoksi liitää ajatus niin useasti sinne, sen vuoksi
nuorten sydämmissä, joissa tulevaisuuden unelmat hallitsevat, herää
niin usein harras halu päästä omin jaloin astumaan tällä maalla. Vielä

vanhuuden päivinä kuulet monen lausuvan: "nuorena ollessani minä
usein ajattelin: oi, kunpa kerran saisin matkustaa Palestiinaan omin
silmin katselemaan niitä paikkoja, joissa Jesus vaelsi, opetti ja teki
suuret ihmeensä!" Jerusalem, Betlehem, Natsaret, Genetsaret j.n.e. ovat
nimiä, joiden paljas mainitseminenkin saattaa hienoimmat kielet
sydämmissämme väräjämään, ne ovat paikkoja, jotka salaisella
lumousvoimalla viehättävät mieltämme, kun niistä luemme tai
kuulemme niistä puhuttavan.
Minäkin olin vuosikausia tuntenut sydämmessäni palavata halua kerran
päästä Palestiinaan, mutta tämän toivon toteuntuminen näytti
mahdottomalta. Esteitä ilmestyi aina monenmoisia, joista suurin
kuitenkin oli sopivan matkatoverin puute. Minusta oli, näet,
uhkarohkeata lähteä yksin vaeltamaan noita tuntemattomia ja
vaarallisia seutuja.
Mutta viime Maaliskuun keskivaiheilla sain sattumalta kuulla, että
virkaveljeni, täkäläisen saksalaisen seurakunnan pastori, Tohtori Gustaf
von Rohden, oli aikeissa lähteä seuraavan kuun alussa matkalle
Syyriaan, Palestiinaan ja Egyptiin. Tuo kaukainen toive sydämmessäni
heräsi silloin vastustamattomalla voimalla uuteen eloon. Nythän oli
suurin este raivattu tieltä. Heti siis päätin lähteä matkalle yhdessä Toht.
Rohden'in kanssa. Matkavarustuksiin minulla oli valitettavasti sangen
lyhyt aika, sillä hän oli määrännyt lähtöpäiväkseen Huhtikuun 4 p:n,
eikä vuoden aikakaan sallinut pitempää viivytystä. Päätimme matkustaa
yöjunalla Pietariin ja sieltä Buda-Pestin ja Konstantinopolin kautta
eteenpäin.
Määrätty päivä läheni, ja matkakapineet olivat järjestyksessä.
Kirkkaana ja kauniina nousi kevätaurinko idän taivaalle Huhtik. 4 p:nä,
joka sattui olemaan protestanttisen ja roomalais-katolisen kirkon
pitkäperjantai. Herran seurakunta vietti siis kalliin Vapahtajansa
kärsimyksen, ristiinnaulitsemisen, kuoleman ja hautaamisen muistoa.
Minullakin siis oli tilaisuus tänä muistorikkaana päivänä vielä mennä
rakkaitten seurakuntalaisteni kanssa Jumalan huoneeseen kuulemaan
sanaa "ristiinnaulitusta", avuksihuutamaan ja kiittämään Herraa sekä
rukoilemaan Jumalan siunausta matkalle. Outoja tunteita herätti

sydämmessä se tieto, ett'en moneen kuukauteen, -- Herra yksin tiesi
tokko enää milloinkaan -- saisi viettää jumalanpalvelusta näitten
seurakuntalaisten kera, joitten joukossa minulla on monta kallista
ystävää, joita olin syvästi kaipaava.
Ilta läheni, kello alkoi tulla yhdeksän, jolloin junan oli määrä lähteä.
Eräitten läheisimpäin ystäväini seurassa saavuin Helsingin
rautatienasemalle, jonne jo oli keräyntynyt lukuisa ystäväjoukko
hyvästijättämään. Muuan näistä ystävistä kuiskasi korvaani
lohdutukseksi pitkää matkaa varten seuraavan jalon raamatunlauseen:
"Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä harhaile, sillä minä olen
sinua Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan myös sinua ja tuen
myös sinua minun vanhurskauteni oikealla kädellä" (Jes. 41:10).
Hetkisen kuluttua saapui matkatoverini, hänkin ystäviensä seuraamana.
Vielä kotvanen, lämmin kädenlyönti, juna vihelsi lähtömerkin. "Herra
olkoon kanssanne; hyvästi, hyvästi!" kuului ystäväin huulilta. Ja
varmaankin monen sydämmestä nousi Kaikkivaltiaan istuimen luo
harras rukous, että Hän varjelisi meitä tällä pitkällä, vaarallisella
matkalla ja antaisi meidän onnellisesti saapua takaisin kotiin. Näin
olimme alkaneet matkan Pietaria, Venäjän pääkaupunkia, kohden,
jonne saavuimme seuraavana päivänä klo. 11 e.pp.
Nuo muutamat tunnit, jotka meidän oli viipyminen Pietarissa, eivät
olleet minulle kaikkein mieluisinta laatua, syystä että alussa näytti siltä,
kuin minun olisi ollut pakko keskeyttää matkani ja erota toveristani.
Syy siihen oli taloudellista laatua. Meidän hyvässä
pääkaupungissamme en ollut ainoastakaan pankista saanut kultafrankin
rahoja, joita olisin matkalla tarvinnut, jonka vuoksi lunastin
Buda-Pestissä maksettavan vekselin. Viimeisessä hetkessä
matkasuunnitelmamme kuitenkin muuttui siten, ett'emme tulleetkaan
matkustamaan äsken mainitun kaupungin kautta, vaan suoraa tietä halki
Venäjän maan. Tämän ilmoitin johtajalle siinä pankissa, josta olin
vekselin ostanut. Hän lupasi hyväntahtoisesti seuraavana aamuna
sähköteitse ilmoittaa asiasta erääseen Pietarin pankkiin, jotta minä
saisin sieltä nostaa rahat. Mutta sähkösanomaa ei ollutkaan tullut, eikä
sitä kuulunut koko sinä aikana, jolloin minä pankissa odotin. Monen
mutkan perästä minä kuitenkin sain pankinjohtajan uskomaan, että

minä olin se, joksi itseni ilmoitin ja että kuljin rehellisillä teillä, ja hän
maksoi minulle puheena olevan vekselin. Tässä puuhassa oli kuitenkin
aika kulunut niin täpärälle, että minä töin tuskin kerkisin ajoissa junalle.
Matkatoverini, jolla ei ollut vähääkään aavistusta minun pulastani, oli
levottomana odottanut minua ja asettanut kaikki kuntoon matkaa varten.
Piletti ostettiin aina Odessaan asti. Nyt alkoi siis tuo pitkä matka kautta
avaran Venäjän maan. Levottomana odotellessaan oli matkatoverini
saanut itselleen istumapaikan muutamassa vaunussa, jossa kuitenkaan
ei ollut sijaa minulle. Meidän täytyi siis olla erossa koko matka
Pietarista Moskovaan. Ainoastaan suuremmilla asemilla saimme tavata
toistamme. Kansaa oli tungokseen asti kaikissa vaunuissa, ja, joka
kerran oli paikan saanut, sen täytyi istua siinä ihan kuin kiinni
naulittuna. Keskellä ihmisjoukkoa, jonka kieltä en ymmärtänyt enkä
osannut puhua, oli minulla aikaa vaipua omiin ajatuksiini, jotka nyt
kokonaan minut valtasivat. Viime päivien tapahtumat, itse matkan
tarkoitus j.n.e. esiintyivät selvinä sieluni silmäin eteen. Tulevaisuus
kangasti edessäni tuntemattomana mutta ihanteellisen kauniina.
Odotinhan niin paljon tästä matkasta. Nythän oli toteutuva tuo
kaukainen toiveeni kerran päästä pyhään maahan, ihmeitten maahan.
Mutta matka tuntui niin pitkältä ja vaivaloiselta, se oli täynnä
lukemattomia vaaroja ja vastuksia. Sen vuoksi lähetin palavan
rukouksen Herran puoleen, joka kuulee sydämmemme hiljaiset
huokauksetkin:. "Herra, anna minulle voimaa voittamaan kaikki
vastukset ja suojele minua kohtaavista vaaroista; vahvista ja tue
ruumistani ja sieluani kaikkivaltiaalla kädelläsi!" Ja tämä rukous loi
sieluuni ihmeellisen rauhan; minä olin vakuutettu siitä, että Herra oli
oleva kanssani matkalla.
Ne seudut, joita Pietarin ja Moskovan välisellä matkalla saattoi