Pahassa pulassa | Page 8

Mutta
kuule, missä biffiliha?
ONNI. Sitä en saanut. Ei ollut niillä niin suurta palasta -- neuvoivat
minua Hokkaseen, joka --

KAMREERI. Piru kaikkia! Tuo, joka asuu virstan matkan kaupungista!
Niin, sinun täytyy ottaa ajuri ja kiirehtiä minkä suinkin --
ONNI. Kyllä, kyllä, mutta onhan meillä vielä aikaa. Eihän ne --
KAMREERI. Aikaa? Ei suinkaan, voivathan nuo junkkarit milloin
tahansa --. (Ei saa mahtumaan laatikkoon suurinta pakettia). Kiusan
kappale tuo pakettikin, joka ei --
ONNI. Mutta kyllä minun ensin pitäisi saada tavata Hilmaa. Se olisi
niin tärkeätä.
KAMREERI. No, älä nyt turhia puhu, vaan auta minua niinkuin
lupasit!
ROUVAN ÄÄNI (ulkopuolelta): Tee, niinkuin sanon, äläkä vastaa --
KAMREERI. Mamma! Minnekä hiiessä minä nyt tämän paketin --
ONNI. Antakaa tänne -- minä tiedän. (Panee sen kukkapöydälle sohvan
taakse). Kas niin! Mutta täytyykö minun todellakin aivan heti --?
KAMREERI. Jos sinulla on hiukankin ystävyyttä minua kohtaan, niin
--
ONNI. No, kyllä, kyllä. Olkaa huoleti!
(Vasemmanpuoleista ovea kosketetaan).
KAMREERI. Hän tulee! Minä kiidän tieheni.
(Kiiruhtaa oikealle).

KAHDESKYMMENESTOINEN KOHTAUS.
Onni. Hilma.
ONNI. No, olkoon nyt miten tahansa; mutta Hilmaa minä kuitenkin

ensin tahdon tavata ja antaa hänelle tuon --
HILMA (vasemmalta).
ONNI. Kas tuossa hän onkin!
HILMA (jäykästi, mutta vähemmän kuin edellä): Mamma käskee
minun sanomaan, että odottaisit häntä täällä, hänellä on sinulle jotakin
puhumista.
ONNI. Vai niin. (Erikseen:) Hän myöskin. (Ääneen:) Jahah, kyllä minä
odotan, hyvin mielelläni. Mitähän se mahtanee olla, kultaseni?
HILMA. En tiedä ollenkaan.
(Ottaa pari askelta, niinkuin hänellä olisi aikomus mennä).
ONNI. No, joko sinä menet?
HILMA (pysähtyy): Minun pääni ei vielä ole oikein terve, niin etten --
ONNI. Oh, sehän on ikävää! Mutta eihän se tule paremmaksi tuolla
sisälläkään. Istupas nyt tuohon vähäisen!
HILMA. Teillä ehkä on vielä joku salaisuus papan kanssa --?
ONNI. Hahaha, salaisuus papan kanssa! Ei enää, kultaseni, ei enää. Ja
kyllä se kohta tulee ilmi, koko juttu. Mutta minullapa on toinen
salaisuus, ja se on sinulle, Hilma.
HILMA. Minulle?
ONNI. Mutta se ei milloinkaan tule ilmi, ellet sinä nyt kauniisti jää
tänne.
HILMA. Vai niin.
ONNI. No, jäätkö sinä?

HILMA (hymyillen): Täytyyhän tuota sitten.
(Istuutuu oikealle).
ONNI. Kas, se oli oikein! No, mitenkäs nyt on pääsi laita? Pakottaako
sitä niin kovasti?
HILMA (katsoo alas): Eihän tuo nyt niin järin kovasti.
ONNI. No, sitähän minäkin. (Istuutuu hänen viereensä). Kuule, Hilma,
ollaanko nyt ystäviä taas?
HILMA (häneen katsomatta): Olenhan minä aina ollut sinun ystäväsi,
mutta sattuuhan välistä niin, että tulee huonolle tuulelle, vaikka ei tiedä
oikeastaan mistä syystä.
ONNI. Sattuuhan sitä, sattuuhan sitä! Tiedänhän minä sen omasta
kokemuksestani.
HILMA (hymyillen): Oletko sinäkin välistä huonolla tuulella? Sitä ei
sinusta luulisi.
ONNI. Olenhan minä. Mutta silloin sanon aina itselleni: Älä ole tyhmä,
Onni -- niin, en minä sinua tarkoittanut; en, en millään muotoa. Se on
vain --
HILMA. No, kyllähän minä nyt toki sen verran --
ONNI. Niin -- älä ole tyhmä, Onni, sanon minä tuommoisessa
tapauksessa. Olethan sinä nuori ja terve, koko maailma on sinulle
avoinna, ja sitten on vielä sydännupukka morsiameksi, joka sinusta niin
paljon pitää. Mitä ihminen muuta tarvitseekaan? Niin, tuolla tavalla
minä puhuttelen itseäni, ja sitten tulen paikalla hyvälle humöörille taas.
Mutta kuulepas nyt, Hilma! Ummistapas hetkeksi silmäsi!
HILMA. Ummistaa silmäni?
ONNI. Niin, tee vain kuin sanon!

HILMA. Mutta mitä varten?
ONNI. No, silloin tapahtuu jotakin lystiä.
HILMA. Ei, ei -- sinä narraat minua.
ONNI. En suinkaan -- minä vakuutan. Muutamaksi sekunniksi vain.
HILMA. No, voinhan minä sitten. -- (Ummistaa silmänsä). Mutta jos
sinulla vaan on jotakin vehkeitä --
ONNI (nousee ja hiipii varpaillaan näyttämön toiselle puolelle): Ei tule
kysymykseen --
HILMA (aukaisee silmänsä): Minnekä sinä menit?
ONNI (pysähtyy): No, katso nyt, kun et malttanut --? Ummista nyt
uudestaan, äläkä aukaise ennenkuin luen kolmeen!
HILMA. No, olkoon menneeksi!
(Sulkee taas silmänsä).
ONNI. Ovatko ne nyt oikein hyvästi suljetut? Etkä tirkistä yhtään?
HILMA. En yhtään. Kaikki on mustaa kuin sydänyöllä.
ONNI (jää seisomaan hänen eteensä; erikseen): Oi, kuinka hän on
viehättävä sentään!
HILMA (silmät kiinni): No?
ONNI. Paikalla, paikalla! (Pujahtaa sohvan taakse ja sieppaa sieltä
paketin, jonka hän, käärelangasta pitäen ja ensin luettuaan kolmeen,
laskee Hilman syliin). Yks -- kaks -- kolme. No nyt!
HILMA (iloisesti): Mitä? Mitä tämä on?
ONNI. Salaisuus -- salaisuus vain.

(Menee toiselle puolelle näyttämöä tyytyväisen näköisenä).
HILMA. Mutta mitä ihmeessä --?
ONNI. Katso tarkkaan, katso tarkkaan, hahaha!
HILMA. (joka on aukaissut pakettia sen verran, että näkee, mitä se
sisältää): Hyi, mitä minä näen?
ONNI (kääntyy): Noo?
HILMA. Onko tämä leikkiä vai totta?
ONNI. Kuinka niin?
HILMA. Olkoon mitä tahansa, niin se on halpaa -- se on alhaista!
(Itku tukahduttaa hänen äänensä).
ONNI. Mutta mitä --?
HILMA. Että sillä tavalla kostaa! Sitä en olisi uskonut sinusta! Sinä,
joka olit minua rakastavinasi --!
ONNI. Mutta selitä --
HILMA. Selitä! Tuoss' on sinun makkarasi! Niillä sinun ei enää tarvitse
minua pilkata. Oi, minua onnetonta! Oi, minua petettyä tyttö raukkaa!
(Juoksee itkien vasemmalle).
ONNI. Makkarat! (Keikahtaa selälleen sohvaan). Taivaan vallat, mikä
hirmuinen erehdys, mikä hirmuinen erehdys!
(Peittää silmänsä).

KAHDESKYMMENESKOLMAS