Pahassa pulassa | Page 7

mistä Taavetti oluensa osti, sen saatte nähdä! (Taas surkealla äänellä:)
Mutta ajattelehan, jos tuo mies kuolee! Jos pappa viedään Siperiaan ja
tulee vedelle ja leivälle! -- Voi, voi, minua onnetonta naista, voi minua
poloista! (Vimmassa:) Reetta, sen kuhnus! Etkö kuule, että sinua
huudetaan, että seinät --!

YHDEKSÄSTOISTA KOHTAUS.
Reetta.
REETTA (avaa peräoven puoleksi): Koht'sillään, koht'sillään!
(Kääntyy ja puhuu jollekulle, jota ei näy:) Niin, hän makaa vielä. --
Kyllä -- Vai niin -- Hyvästi!
(Niiaa, sulkee ovea ja tulee esille).
ROUVA. Kuka se oli?
REETTA. Pormestari, joka --
ROUVA. Herra Jumala! Pormestari itse omassa persoonassaan!

REETTA. Niin, minä en tietänyt hänelle vastata muuta kuin
viskaalillekaan, että herra vielä makaa; mutta sanoinhan minä, että
rouvaa voi tavata, jos hän tahtoo --
ROUVA. No, mitä hän siihen sanoi?
REETTA. Hän vain väänsi suunsa ivalliseen nauruun ja sanoi että tämä
asia ei ole rouvan korville.
ROUVA. Ettei tämä asia ole minun korvilleni! Se on hirmuista!
Kuulitko sinä, Hilma? Ja sitten vielä nauroi! -- Kuulepas, Reetta, sinun
pitää paikalla mennä --
(Hillitsee itseään).
REETTA. Mihinkä sitten?
ROUVA. Niin -- tuota -- johtui tässä mieleeni, ettei menneen kuun
maitotinki vielä ole maksettu lasaretinrouvalle, (ottaa esille kukkaronsa)
ja sen vuoksi --
REETTA. Johan minä sen maksoin viime viikolla.
ROUVA. Maksoit? Ole vait! Kyllä minä sen paremmin muistan. Tuoss'
on nyt rahat -- siitä tulee viisi markkaa takaisin. Ja sitten sinä
sivumennen voit kysyä, mitenkä se on tuon merimiehen laita, joka yöllä
sinne tuotiin. Asia ei tosin meitä koske, mutta täytyyhän sitä sen verran
osoittaa myötätuntoisuuttaan lähimmäistä kohtaan, että --
REETTA. Voi, voi, hän kuuluu jo olevan kuolemaisillaan!
ROUVA. Kuolemaisillaan! Mitä sinä sanot?
REETTA. Niin, minä kuulin juuri tuolla pihalla tuomarin Tildalta,
jonka serkun sisarenpojan tyttö on lasaretilla pyykkiä pesemässä, että
söötterska oli sanonut, että pää on puhki.
ROUVA. Että pää on puhki? Se on kauheata!

REETTA. Niin, ja kaikki siellä olivat meinanneet, että koettakoot
herrat peittää asiata kuinka tahansa, niin kyllä siitä otetaan selvä, kuka
se oli, joka löi. Kuuluvat sanoneen, että mukana on ollut kaupungin
virkamiehiäkin.
ROUVA. Kaupungin virkamiehiä. -- No sittenhän kaikki --!
REETTA. Mitä? Tietääkö rouva, kuka se --?
ROUVA. Tiedänkö? Mitä minä tietäisin? Mutta joudu nyt! ja kuule!
Älä millään muotoa sano, että minä tuota käskin kysymään, tee se
niinkuin itsestäsi vain, muista se! Sillä eihän tuo asia minua yhtään
liikuta vaikka --
HILMA. Mutta kuulepas nyt, mamma --
ROUVA. Ole vait sinä! (Reetalle). No, ala lapata nyt, äläkä tuossa --!
REETTA. Kyllä, kyllä. (Mennessään:) Minä pelkään, että sekä herra
että rouva tänään ovat tulleet hulluiksi.

KAHDESKYMMENES KOHTAUS.
Rouva. Hilma.
HILMA. Nyt sinä teit ajattelemattomasi, mamma, kun noin Reetalle --
ROUVA. Ajattelemattomasti! Ajattelepas sinä, kun pääsi on surman
suussa! Mutta sinä sen kyllä voitkin, sillä sinulla ei ole sydäntä. Sinä et
rakasta pappa-raiskaa niinkuin minä, joka 20 vuotta olen elänyt yhdessä
hänen kanssaan ja kyllä tiedän, mitä se --
KAMREERI (Rykii huoneessaan).
ROUVA. Huh, mitä se oli?
HILMA. Pappa vain, joka rykäisi tuolla sisällä.

ROUVA. Pahuus kun vielä säikähdyttää; kun luulin vieraaksi! Huh,
huh, olenpa tosiaankin aivan läpimärkä! Täytyy muuttaa päälleni --
HILMA. Niin, se on parasta, tulehan nyt --
(Menee vasemmalle.)
ROUVA (mennessään): Voi, voi, tätä päivää! Allakkaan se on pantava,
se on vissi, jos vain niin kauan elän -- (Hän on jo kulissien takana). Voi,
noita miehiä, voi sentään!
(Näyttämö on hetken tyhjänä).

KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Onni, sitten kamreeri; viimein Hilma.
ONNI (kurkistaa sisään peräovesta): Ei ketään täällä? Tyhjä kuin
Tiihosen taskumatti. No sitten minä -- (Aikoo astua sisään, mutta
vetäytyy takaisin, kun samassa oikeanpuoleista ovea kosketetaan). Ah,
joku tulee!
KAMREERI (lautasliina kaulassa, raottaa ovea): Eikö se Onni jo --?
Kuului aivan kuin joku olisi rappusissa --?
ONNI (joka on huomannut kamreerin, pistää taas päänsä sisään): Hyss
setä! Minä se olen.
KAMREERI. No, tuossahan se -- (Astuu sisään). Tule sisään vain, tule
sisään pian!
ONNI (tulee sisään paketteja kainalossaan): No, tässä on minulla nyt
tavarat. Mutta kuinka oli? Kävikö Hilma sill'aikaa minua kysymässä?
Kävikö hän, mitä?
KAMREERI. No, kyllä, mutta --

ONNI. Ja setä sanoi aivan kuin minä neuvoin, että minä --?
KAMREERI. Sanoinhan, sanoinhan, mutta eihän nyt --
ONNI. Kiitoksia! Sitten minä olen rauhallinen. No, minnekä minä nyt
nämä panen, ettei kukaan --?
KAMREERI. Annahan nyt tänne vain, kyllä minä ne --
ONNI. Jahah! Täss' on nyt ensin makkarat. Oikein hyviä makkaroita,
tänään tehtyjä --
KAMREERI (panee paketin suuremmalle pöydälle): Hyvä --
ONNI. Täss' on sinappi -- täss' on kolme laatikkoa sardellia, otin niitä,
kun ei ollut lohta -- täss' on juustoa, erittäin hienoa Sippolan juus --
ROUVAN ÄÄNI (ulkopuolelta näyttämöä): Mutta, kuulenhan minä
selvästi, että siellä joku --
ONNI. Helkkarissa, täti!
KAMREERI. Seiso edessä, mies, seiso edessä!
(Koettaa takinliepeillään peittää paketteja).
ONNI (vetäen viiksiään, hyräillen): La, la, la, la, la la, la!
HILMA (aukaisee oven ja katsoo sisään): Onko täällä --? Ah! Onni!
(Vetäytyy takaisin).
KAMREERI. Hyvä, se olikin vain Hilma! Pian nyt näitä tänne
pöytälaatikkoon, pian! (Rupeaa työntämään pakettia laatikkoon.)