Pahassa pulassa | Page 9

KOHTAUS.

Rouva. Onni.
ROUVAN ÄÄNI (ulkopuolelta): Sano heti! Mitä se on -- mitä on
tapahtunut?
HILMA (samoin): Ei, ei -- en minä -- Onni sen voi --
ROUVA (puettuna villatakkiin, jonka viimeistä nappia hän sisään
tullessaan panee kiinni): No, mitä nyt? Onko kaikki hukassa?
ONNI. Kaikki on hukassa!
ROUVA. Onko hän kuollut?
ONNI. Kaikki ihmiset ovat kuolleet! Koko maailma on kuollut!
ROUVA. Koko maailma --?
ONNI (syöksee yht'äkkiä ylös): Pois tieltä, ihminen! (Sieppaa
kukkapöydältä oikean paketin ja hyökkää ulos vasemmasta ovesta).
ROUVA. Hän sanoi minua ihmiseksi! Hän on sekaisin!

KAHDESKYMMENESNELJAS KOHTAUS.
Kamreeri. Rouva.
KAMREERI (pistää päänsä sisään): Mikä meteli täällä? Joko ne hirviöt
--?
ROUVA (huomaa kamreerin; juhlallisesti): Kalle, minun laillisesti
vihitty aviopuolisoni ja minun lapseni isä, astu sisään!
KAMREERI (tulee sisään, epävarmasti katsoen rouvaa; hän on
heittänyt pois lautasliinan): No, täällähän minä --
ROUVA. Kalle, sinä laiminlyöt velvollisuutesi. Sinä olet unohtanut,
tykkänään unhottanut, mitä pappi meille sanoi, kun seisoimme alttarin

edessä: että miehen on kunnioittaminen ja rakastaminen vaimoansa
sekä myötä- että vastoinkäymisessä.
KAMREERI. Mutta olenhan minä, tietääkseni --
ROUVA. Älä puhu -- synti on sinut sokaissut. Sinä et enää tiedäkään,
mitä on vaimonsa kunnioittaminen. Sinä et käsitä, ettei aviopuolisoiden
välillä pidä oleman mitään hämärää, mitään epäselvää -- että se on
rikollista ja kiellettyä. Jaa-a, sinä olet syvästi langennut, Kalle parka!
KAMREERI. Hitto vieköön, jos minä tätä --?
ROUVA. Niin, sinä et sitä ymmärrä -- sitähän minä jo sanoinkin. Mutta
minä heikko nainen, minä olen pitänyt lupaukseni pyhinä, ja minä
annan sinulle anteeksi, jos sinä nyt rehellisesti kerrot minulle kaikki.
Sano, löitkö sinä kovasti?
KAMREERI. Josko löin --?
ROUVA. Niin -- eilen illalla?
KAMREERI (erikseen): Peijakas, hänellä on vihiä asiasta!
ROUVA. Tunnusta nyt, löitkö kovasti!
KAMREERI. Enhän minä lyönyt häntä.
ROUVA. Etkö lyönyt?
KAMREERI. En, vähän vain rintaa vastaan tyrkkäsin.
ROUVA. Ja mistä syystä?
KAMREERI. No, muuten vain.
ROUVA. Tunnusta nyt yht'aikaa kaikki, niin se on sinulle helpompi,
Kalle!
KAMREERI. No, kun hän puhui semmoista jonninjoutavaa ja pilkkasi

minua.
ROUVA. Pilkkasi sinua! Mitä hän sitten sanoi?
KAMREERI. Hän sanoi, että -- No, se on nyt yhdentekevä, mitä hän --
ROUVA. Ei, sano vain -- minä vaadin sitä!
KAMREERI. Hän sanoi, että minä muka olen kovasti tohvelin alla, ja
että sinä oikeastaan olet herra talossamme.
ROUVA. Mutta mistä tuo mies sen tietää?
KAMREERI (erikseen): Mistäkö hän sen tietää? Sepä kysymys!
(Ääneen:) Niin, en minäkään sitä ymmärrä, ja vastasinhan minäkin
hänelle, että kyllä tuo on suuri erehdys ja että kyllä minä tässä --
ROUVA. No, olkoon nyt tuon asian laita kuinka tahansa, niin se on
kummallista, että oudot ihmiset --. No, niistä sanoistako sinä sitten
häntä tyrkkäsit, onneton?
KAMREERI. Niin tein kun teinkin.
ROUVA. Etkä yhtään ajatellut seurauksia, niitä hirveitä seurauksia?
KAMREERI. Kuka sitä nyt tuossa silmänräpäyksessä semmoista ehtii
ajatella? Eikä ne seuraukset niin vaarallisia taida ollakaan.
ROUVA. Eikö vaarallisia? Mutta jos hän kuolee, niin joudut
elinkautiseksi vangiksi.
KAMREERI. Jos hän kuolee?
ROUVA. Niin, pää kuuluu olevan vioitettu.
KAMREERI. No, jos hänellä on jotakin kipua päässään, niin kyllä se
on kohmelo niinkuin minullakin; sillä en suinkaan minä --
ROUVA. Kalle, Kalle, älä puhu noin kevytmielisesti! Koeta ottaa tämä

asia vakavammalta kannalta, ja ajattele, minkä rangaistuksen laki
tuommoisesta määrää, sillä --
KAMREERI. Joutavia! Saanhan minä sen sovittaa --
ROUVA. Niinivedellä ja leivällä. Voi, voi, Kalle, se on hirmuista!
Minä kuolen häpeästä ja surusta --!
KAMREERI. Vedellä ja leivällä? Niin, jos ne siihen tyytyisivät, mutta
kun pitää olla biff -- (Erikseen:) Perhana, kun aivan --!
ROUVA. Mitä pitää olla? Mitä sinä biffistä puhut?
KAMREERI. Biffistä? Olenko minä semmoista puhunut? No, se on
luultavasti siitä syystä, että minulle rupeaa tulemaan nälkä, sillä onhan
kello jo niin paljon että --
ROUVA. Vai nälkä, vaikka juuri söit voileipää ja silliä! Sinä puhut
sekaisin, Kalle raukka! Omantunnon vaivat ja katumus sen vaikuttaa.
Mutta istu nyt ja koeta kertoa minulle kaikki alusta loppuun, niin että --

KAHDESKYMMENESVIIDES KOHTAUS.
Poliisipalvelija. Edelliset.
POLIISI (kirje kädessään): Päivää, hyvä herrasväki, päivää!
(Hän on hiljainen ja ystävällisen näköinen nuori mies).
ROUVA. Taivaan Herra! Poliisi!
KAMREERI. Niin, mitä hän --?
ROUVA (miettii hetkisen ja ottaa sitten yht'äkkiä tuolin, jolla hän
uhkaa poliisia): Ei askeltakaan lähemmäksi, sen sanon!
POLIISI (säikähtäneenä): Mi-mi-mitä nyt?

KAMREERI. Niin, mitä sinä, Emma --?
ROUVA. Pysy takanani, pysy takanani, Kalle! Hän tulee sinua
vangitsemaan.
KAMREERI. Vangitse --?
ROUVA (poliisille): Niin, mutta minä en häntä anna -- en kuuna
päivänä -- sillä se on vääryyttä, ilmeistä vääryyttä. Merimieshän se oli,
joka aloitti. Kuka käski häntä suututtamaan kamreeria? Ja jos kamreeri
sitten häntä vähän tyrkkäsikin, ja se sattui pahemmasti kuin oli aiottu,
niin eihän se ollut hänen syynsä, että -- (Kun poliisi vähäsen lähestyy).
Pysykää kauempana, muuten pamahtaa!
(Kohottaa tuolia).
POLIISI. Herra jestan, tämä kirjehän minun vain piti kamreerille --
KAMREERI (ottaa pari askelta poliisia kohti): Mutta, Emma, oletko
sinä --?
ROUVA (tarttuu hänen takinliepeisiinsä): Älä mene, Kalle! Älä mene!
Se on vain viekkautta ja kavaluutta. Eteisessä seisoo kuka tiesi kuinka
monta poliisia sinua odottamassa. (Menee tuoli