Paavo Nissinen | Page 7

oli majuri Nefnef, joka,
niinkuin ehkä tiedät, oli majoitettu rouva Gek'in luona Tampereella.
Kylän syttyessä tuleen ja meidän pirtistä ulos käydessämme, sain
Nefnef'in kiinni, otin häneltä aseensa ja pakoitin häntä näyttämään
minulle, missä talonpojat olivat vankina. Mutta tiellä tapasimme
vihollisen jääkäreitä, jotka vapahtivat hänet ja varmaankin olisivat
lopettaneet päiväni, ell'et sinä juuri vaaran hetkenä olisi minut
pelastanut. Mutta missä on majuri Gek?"
"Hän on Lapuan kylässä kenraali Adlercreutz'in tykönä", vastasi
vaanjunkkari Roth. "Jos käyt polkua eteenpäin, niin tapaat miehiämme,
jotka näyttävät sinulle, missä hän on".
Vaanjunkkari pudisti vielä kerran talonpojan kättä ja marssi eteen päin
pitkin palavaa kylää. Paavo seurasi polkua, siksi kuin kohtasi yhä
suurempia joukkoja ja neuvottiin toisesta toiseen. Näin tuli hän erääsen
hyvin rakettuun taloon, joka oli pappila ja johon Suomalaisten kenraalit
olivat kokountuneet. Yksi vartijoista, joka seisoi ulkopuolella, ilmoitti
talonpojan pyynnön, että Paavo Nissinen pyysi puhutella majuri Gek'iä.
Hetken kuluttua aukeni sen salin ovi, jossa kenraalit istuivat. Majuri

Gek itse kurkisti ulos ja sanoi: "Terve tultuasi, rakas Paavoni! Tulet
ihan kuin kutsuttuna, antamaan meille koko joukon tietoja. Astu sisään,
astu sisään!"

III.
Maatalo Kurussa.
Eräällä ihanalla lehtiniemellä Vankavedessä oli vähäinen talo niin
yksinänsä, että olisi sopinut eräkkään lymypaikaksi. Ainoastaan polku,
jota myöten vaan käyden taikka ratsastaen saattoi kulkea, meni sinne
Kurun kappelista. Mutta niillä leveillä vesillä, jotka levenevät
sisä-Suomessa, taisivat tämän vähäisen talon veneet kulkea mihin ikään
tahtoivat.
Muutamana kauniina kesä-iltana istui mainitun niemen päässä mies
ongella. Hän oli pitkä ja laiha varreltansa, hyvässä asussa, joka osoitti,
ett'ei hän ollut talonpoika. Hänen silmänsä olivat terävät ja katselivat
kolkolla levottomuudella ympärilleen. Muuten näkyi hänen
kasvoillansa se kamala muoto, joka on omituinen vanhoille
kuuromykille.
Takapuolella häntä helähteli, hänen toki kuulemattansa, suloinen nuori
ääni, joka lauloi yhtä Franzén'in runoelmaa. Nuori tyttö astui esiin
lehtipuiden välistä ja läheni vanhaa kalastajaa. Hän taputti häntä hiljaan
olkapäälle ja teki muutamia merkkejä, joihin toinen vastasi. Hän kokosi
kalanpyydyksensä ja saaliinsa seuratakseen tyttöä. Mutta samassa
seisahti hän äkisti ja viittasi salmea kohden, joka yhdistää Vankaveden
Paloveden kanssa. Siellä näkyi vene. Levottomana sota-aikana antoi
jokainen uusi esine pelon ja huolen ainetta. Vaihetettuansa muutamia
merkkejä kuuromykän kanssa juoksi tyttö pois.
Kauan ei kuuromykkä ollut katsellut pientä venettä, ennenkuin tyttö
kolmen muun naisihmisen seurassa tuli takaisin. Vanhin niistä, toisten
äiti, oli kookas ja voimakas varreltaan ja näkyi olevan luotu soturin
vaimoksi. Rohkeus ja uljaus säihkyi hänen silmistänsä. Hänen

tyttärensä olivat kaikki kauniit ja jokaisella oli omituisuuksia, joista on
vaikea sanoa, mikä oli parahin. Vanhin, Amalia, oli solakka,
sinisilmäinen, kahdeksantoista vuotinen neito, jonka koko olennossa
havaittiin viehkeä lempeys. Keskimmäinen, Rosina, oli vuotta
nuorempi ja ensi katsannossa hyvin vanhemman sisarensa muotoinen;
mutta tarkemmin katsottua huomaittiin pian, että hän oli vartevampi
sekä luonnoltansa hilpeämpi ja vilkkaampi. Nuorin, Fredrika, oli
kymmenvuotinen lehakka, joka päiväkaudet vaan lauloi ja telmi, sillä
kelläkään ei ollut sydäntä nuhdella tätä suloista lasta.
Tämä vähäinen joukko katseli levottomalla tarkkuudella veneen
lähenemistä ja vetäytyi sill'aikaa takaisin päin niin paljon, että tuli
piiloon puiden taakse. Kuuromykkä, jolla oli erinomaisen tarkka näkö,
teki äkisti meriin, joka osoitti iloa. Naisväki, joka tuli hänen
ympärillensä, näytti hilpeillä liikkeillä uteliaisuuttansa. Fredrika, joka
paraimmin ymmärsi hänen merkkipuhettansa, lausui: "Setä sanoo sen
olevan Paavon, joka tulee veneessä".
"Paavo"! huusivat kaikki ihastuksella.
Äidin katsanto oli myöskin ensin ilahtunut, mutta hän rauhoittui pian.
"Se on tuskin luultavaa", sanoi hän. "Mutta jos lankoni näkee oikein,
tulee Paavo takaisin asiaansa toimittamatta. Kuinka olisi hän Vaasasta
tai Uudesta-Kaarlepyystä ehtinyt tänne niin pian?"
"Oh!" virkkoi Rosina, "Paavo kiirehtii kyllä. Hän on niin rohkea ja
nerokas, että sitä, joka viivyttää häntä, kun hänellä on asia
toimitettavana Amalialle, sitä olisi hauska nähdä".
"Ottipa Paavo pyssynkin myötänsä", sanoi Fredrika; "ett'ei hän vaan
ryhtyisi sotaan, hän, joka niin vihaa Venäläisiä, varsinkin häijyä
Nefnef'iä, ett'ei hän suinkaan malta olla heihin kajoomatta".
Amalia katsahti levottomin silmin nuoreen sisareensa. Sitte sanoi hän
huolettomalla äänellä: "minulla on sama ajatus, kuin Rosinallakin.
Paavo kyllä varoo itsensä. Muuten en ollenkaan ymmärrä, mitä
Fredrika tarkoittaa Nefnef'illänsä. Eihän Paavo ole häntä edes
nähnytkään, taikka, jos hän sen on tehnyt, tapahtui se vaan yhden

ainoan kerran pikimmältään".
"Paavo raukka!" sanoi Fredrika. "Hän on varmaan haavoitettu. Minä
mielestäni näen jotakin punaista hänen päällänsä. Hänen mekkonsa on
varmaan verinen".
"Mitä sanot?" huusi tulisesti Amalia, unhottaen huolettoman äänensä.
"Mutta mitenkä voit sen nähdä niin kaukaa?"
Fredrika purskahti nauruun.
"Ole vaiti!" sanoi äiti, pidättäen kujeellista hymyä, joka varsin hyvin
kaunisti hänen muuten vakaisia kasvojansa.
Kuuromykkä oli sill'aikaa suurimmalla tarkkuudella katsellut puhuvia.
Omituinen ja eriskummainen surkuttelevaisuuden muoto kuvautui
äkisti hänen kasvoillensa ja hän taputti ystävällisesti Amalian kättä.
Mutta tämä punastui ujosti.
"Mutta, äiti, kuinka oikeastaan on sodan laita?" kysyi Fredrika.
"Sen saamme varmaan tietää, saatuamme tietoja isältä", vastasi äiti.
"Jumala suojelkoon häntä! Kentiesi vaikka sill'aikaa, kuin te tässä
seisotte ja laskette leikkiä, luoti jo on kohdannut hänet. Lapset, lapset!
minä tulen niin surulliseksi ja levottomaksi".
"Äiti, äiti! älä vihastu minuun!" huusi Fredrika ja kääri pienoiset
kätensä äidin ympäri. "Minä en ollenkaan mitään pahaa tarkoittanut.
Rukoilemmehan me Jumalaa joka päivä isämme edestä,