Paavo Nissinen | Page 6

niin suljettu, että melkein
mahdottomalta näytti sitä aukaista. Mutta Paavo käski Nefnef'in seisoa
alallansa ja siitä vakuutetuksi tullaksensa, sitoi hän vyöllään hänen
kätensä kiinni. Sen perästä riensi hän eräältä kaatuneelta Venäläiseltä
muutaman askelen päässä noutamaan sapelia. Tällä aseella kiskoi hän
oven auki. Paavo syöksi sisään. Siellä lepäsi useampia Suomen
talonpoikia, jotka Venäläisten tavan mukaan tällä sotaretkellä olivat
sidotut yhteen parittain, selät vastatuksin ja jalat kiinni köytetyt suuriin,
raskaisin puupölkkyihin. Iloinen hälinä keskeytti sen kolkon
hiljaisuuden, jolla talonpojat olivat odottaneet hirmuista loppuansa.
Köydet katkaistiin Venäläisen sapelilla. Ja sittekuin ensiksi vapautetut
olivat auttaneet muita, kiirehtivät kaikki ulos palavasta pirtistä.

Valkea oli kuitenkin enentynyt kaikilla puolin kylää, niin että tulen
kekäleitä katoista lensi ympäri ja koko tie oli peitetty kipinöillä ja
kiehtovalla savulla. Niin pian kuin ensiksi ulos rientävät talonpojat
huomasivat Nefnef'in ulkopuolella, tarttuivat he häneen kiinni ja
tahtoivat vihoissansa heittää hänet tuleen. Mutta nuori Paavo tuli
samassa ja irtautti myöskin hänen sidotut kätensä. Paavon käskystä
ottivat talonpojat hänet väliinsä ja koska he paremmin kuin kukaan
muu tunsivat tiet kylässänsä, kiirehtivät he nyt siitä pakenemaan.
He juoksivat nopeasti palavien nurkkien välitse, jossa kurjain,
huoneisin suljettujen huudot kuoleman kamppauksissaan sekautuivat
liekkien rätinään. Mutta tässä ei ollut aikaa auttaa, jos rääkätyillä
talonpojilla olisikin ollut mieli tukahuttaa luonnollista kostonhimoansa.
Sydämeen juurtuneella mielikarvaudella seurasi vangittu Nefnef
voittajiansa. Ehdittyänsä ulkopuolelle kylää, seisahtuivat talonpojat ja
katsoivat takaisin palavia asuinpaikkojansa. Heidän terävillä
kasvoillansa havaittiin enemmän vihaa, kuin surua. He eivät mielellään
olisi ottaneet osaa siihen tuimaan taisteluun, joka riehui heidän
kotoseutunsa ympärillä, mutta Venäläisten väkivaltaisuus pakoitti heitä
siihen. He olivat lähettäneet vaimot, lapset ja vanhukset sekä hevoset ja
karjan metsän kaukaisimpiin lymypaikkoihin. Venäläiset olivat
kiduttamalla tahtoneet pakoittaa heitä tunnustamaan, mihin olivat
tavaransa kätkeneet, ja sentähden vangitsivat he heidät. Mutta nyt, kun
Paavo oli heidät pelastanut, ei heillä ollut halua kauemmin viipyä, ja
jos eivät mielineet tulla Venäläisten piinattaviksi, eivät he myöskään
kovin halukkaasti tahtoneet lähteä Suomen armeijaa seuraamaan ja sen
kuormastoa kuljettamaan koko viisikymmentä peninkulmaa kodista,
niinkuin usein tapahtui.
Talonpojat antoivat Paavolle kättä ja katosivat sen jälkeen nopeasti
metsään. Mutta Paavo päätti viedä Nefnef'in Suomen sotajoukkoon.
Molemmat menivät sentähden toiselle haaralle.
Liuhtarin kylän ja suopeltojen välillä kulki polku, jota myöten Paavo
tahtoi kiiruhtaa Lapualle, jossa Suomalaiset nyt olivat. Nefnef astui
äänetönnä hänen vieressänsä. Sillä tiellä, jonka Venäläiset olivat
tehneet suon ylitse, oli vilkas liike. Tiheissä parvissa, mutta nopeilla

askelilla kiiruhtivat Venäläisten joukot metsään päin. Volhynian
rykmentti, joka oli jälkijoukkona, oli kahakassa Porilaisten kanssa,
jotka nyt ajoivat takaa pakenevia. Nefnef katseli levottomin silmin
milloin maanmiehiänsä, milloin voimakasta kuljettajaansa. Eräässä
männikössä, jonka lävitse polku kulki, näkyi äkisti vilahukselta
muutamia Venäjän jääkäreitä. Paavo seisahtui heti, mutta Nefnef
huudahti kovin. Tämän kuulivat jääkärit. Paavo otti häntä niskasta
kiinni ja sanoi: "Herra, käänny kohta takaisin kanssani. Jos kerran vielä
äänen päästät, on henkesi loppunut!"
Mutta Nefnef teki vastustusta pidättääksensä Paavoa, kunnes jääkärit
ehtisivät perille. Koska Paavo huomasi, ettei hän niin pian voinut vetää
perässään vastahakoista vihollista, nosti hän väkevällä kädellä hänet
ylös maasta, katsoi häntä terävästi silmiin ja sanoi: "Kentiesi vielä
kerran satumme yhteen, herra! Silloin et ole kouristani pääsevä". Niin
sanoen heitti hän hänet polulta erääsen kuoppaan muutamien pensasten
väliin ja kiirehti pois. Mutta samassa viuhahti luoti ihan hänen päänsä
sivutse. Hän juoksi pois polulta ja läheni palavaa kylää.
Niin pian kuin hän luuli olevansa piilossa savun ja muutamien suurten
kivien takana, seisahtui hän, heittäytyi alas maahan ja katsoi taakse
päin. Jääkärit auttoivat Nefnef'iä kuopasta ja taluttivat häntä alas tielle
Venäläisten armeijaan, mutta kaksi heistä rupesi ajamaan Paavoa takaa.
Että nämät olivat hänet huomanneet, näkyi siitä, että uusi luoti
kimmahti erästä kiveä vastaan aivan hänen kasvojensa vieressä. Kohta
sen jälkeen seisoi myöskin toinen jääkäreistä, joka oli juossut esiin
toisen seisahtaessa ja ampuessa, hänen vieressään ja käänsi kivärin
suun hänen rintaansa vasten. Paavo tiesi, ett'ei armoa ollut
odottamistakaan ja päätti sentähden myydä henkensä niin kalliista, kuin
taisi. Nopeasti tarttui hän pajunettiin ja väänsi kivärin sivulle, niin että
laukaus lensi ohitse. Sitte hyökkäsi hän vihollisensa päälle, otti häntä
kiinni kainaloista ja heitti hänet voimakkaalla kädellä kumoon.
Ladattuaan kivärinsä kiirehti nyt toinen jääkäri esiin, mutta kun Paavo
näädän vikkelyydellä vieri maassa kumppani käsissään, ei hän
uskaltanut ampua. Hän päätti käyttää pajunettiansa. Mutta juuri hänen
kohottaessaan kiväriä pistääksensä Paavoa, päästi hän sen ja keikahti

maahan. Luoti oli mennyt hänen päänsä läpi.
Paavolla ei enään ollut mitään hätää jälelle jääneen vihollisensa kanssa,
vaan hän nousi ylös, laski toinen polvensa hänen rintansa päälle ja otti
häneltä pois kaikki aseet. Hänet näin voitettuansa tuli vähäinen
vakojajoukko Porilaisia.
"Sinäkö se olet, Roth?" sanoi Paavo, lähestyen päällikköä ja antaen
hänelle kättä, sill'aikaa kuin sotamiehet ottivat kiinni Venäläisen.
"Minä, rakas Paavoni! Olemme tänäpänä aika lailla pieksäneet
vihollisia", vastasi päällikkö. "Mitä toimituksia sinulla nyt on ollut?"
"Minun piti viemän kirjettä majuri Gek'ille hänen rouvaltansa", kertoi
Paavo, "mutta Kauhavan joen yli mennessäni otti minut kaksi kasakkia
kiinni ja vei Venäläisten kenraalin luokse. Siellä otettiin kirje minulta
pois. Sitte minua vartioittiin yhdessä useampien Venäläisten upsierien
kanssa Liuhtarin kylässä. Niitten joukossa