Paavo Nissinen | Page 3

taukosi. Molemmat sotajoukot seisoivat vastatuksin, katsellen
tykistön ampumista.
"Tämä ei ikänä kestä kauan", sanoi Rajevski eräälle ajutantille.
"Adlercreutz valloittaa pian Liuhtarin, joka on häntä likinnä.
Ratsastakaa sinne ja käskekää Kullneff'in valmistautua ankaraan
ryntäykseen. Käskekää myöskin Petrov'in rykmenttiä varajoukosta
lähtemään hänen avuksensa".
"Kenraalini", sanoi muuan toinen ajutantti, tarjotessansa Rajevskille
pitkäsilmän ja osoittaen kädellänsä kunnasta, "te olette toivonut nähdä
Adlercreutz'ia. Se on hän, tuo lyhyenjäntterä mies, ympyräisillä ja
iloisilla kasvoilla, joka istuu kailovan ratsun selässä oikealla puolella
savupilviä".

Rajevskin katsanto ilahtui ja suurella uteliaisuudella nosti hän kiikarin
silmällensä. Hetken kuluttua lausui hän: "minä luulen, että se on
Döbeln, tuo mies, jolla on musta vanne otsan ympäri, hän on
peloittavin kaikista vihollisistamme. Hän ja Adlercreutz puhuvat
keskenänsä. Siitä syntyy varmaan joku rohkea liikunto. Jos Adlercreutz
olisi ollut yksinänsä, olisimme jo aikaa sitten olleet täydessä tappelussa.
Ah! katsos tuota! Döbeln järjestää väkensä umpijoukkoon. Lempo
vieköön! Hän tekee rynnäkön patteriamme vastaan. Käskekää
rakuunarykmentin asettua riviin ja rynnätä hänen päällensä sivulta, niin
pian kuin hän tulee niin liki patteria, että sen tykit ulottuvat häneen".
"Porilaisilla on sotainen ryhti, sitä ei kukaan voi kieltää", virkkoi eräs
ajutantti, joka myöskin pitkäsilmällä oli katsellut umpijoukkoa. "Majuri
Gek on päällikkönä ensimmäisessä eli Ruoveden komppaniassa".
"Hän, jonka piti saaman kirje vaimoltansa tuon suomalaisen talonpojan
kautta?"
"Juuri hän".
"Kuinka hänet tunnette, hyvä Nefnef?"
"Kulkeissamme Tampereen lävitse näin siellä hänen vaimonsa ja
tyttärensä. Silloin kuulin myöskin niin paljon hänestä puhuttavan, että
olen kysynyt jääkäreiltämme, kuka hän on. Te hyvin tiedätte, että
olletikin jalkaväki tuntee toinen toisensa".
Döbeln'in prikaati tuli nyt alas kunnaalta ja seisahtui Suomalaisten
tykistön eteen, joka samassa vaikeni. Neljäs prikaati Cronstedt'in
komennolla liittyi myöskin joukkoon ja tuli alas tielle. Mutta siitä oli
tällä erällä poissa Savon jääkärit, jotka nyt seisoivat varajoukkona
metsän rinnassa, vaikka heidän toivonsa oli vielä päästä tappeluun
ennen sen loppua.
Cronstedt'in priikaati rupesi liikkumaan. Ensiksi marssivat Karjalan
jääkärit jonossa molemmin puolin tietä. He lähenivät juoksujalassa
Venäläisten kartessi-tulen lävitse. Tappelu tuli ankaraksi ja jok'ainoa
Karjalan luoti harvensi vihollisen tykkiväkeä. Sev'in jalkarykmentti

läheni nyt vaihettaaksensa laukauksia jääkärien kanssa, ja joukko
rakuunia karkasi täydessä laukassa Savolaisia vastaan, jotka, kuten jo
sanottiin, varaväkenä seisoivat metsän rinnassa ja nyt ojennetuilla
pajuneteilla ottivat ryntääjiä vastaan. Mutta turhaan rakuunat liikuttivat
raskaita sapeleitaan. Yksi laukaus Karjalan jääkärien kiväreistä kohtasi
heidän sivuansa ja pellon sarka, jossa Tuoni tällä kertaa teki runsaan
niitoksen, peittyi kaatuneilla ja haavoitetuilla, hevosilla ja miehillä.
Tiheä savupilvi peitti tämän osan tappelutannerta.
Rajevski lähetti 24:nen jääkärirykmentin Vlastoff'in johdatuksella
auttamaan rakuunia. "Tuo on juuri Suomalaisten tapaista!" huusi hän.
"He ahdistavat keskijoukkoamme niin suurella rajuudella, että sen
kautta itse joutuvat turmioon. Nefnef, riennä vasemmalle sivulle! Anna
sen liikkua eteenpäin, niin joutuvat he kahden tulen keskelle!"
Ajutantti kiiruhti pois, mutta kohta sen perästä huomasi Rajevski
liikunnon, joka hämmästytti häntä. Kivärinlaukauksia kuului näet juuri
siltä taholta. Nyt havaittiin, ettei Döbeln, niinkuin ensin luultiin,
seurannutkaan Cronstedt'in prikaatia, vaan että hän oli eronnut sivulle
ja riento-askelin karannut Rajevskin vasemman sivujoukon päälle
Isokylän edessä. Täydessä laukassa riensivät urhoolliset Porilaiset
ruispellon lävitse. Heitä seurasi tykistönsä. Yksi komppania jääkäreitä
samosi edellä ja Venäläisten patteri ei ehtinyt laukaista enemmän kuin
kolme latinkia tykkiä kohden, kun jo jääkärit kaatoivat tykkimiehet
kumoon. Demidoff'in ja Azov'in rykmentit asettuivat järjestykseen itse
kylässä. Kenraali Demidoff ja Turtschaninoff ottivat komennon niiden
yli. Demidoff kiiruhti ojennetuilla pajuneteilla ryntääjiä vastaan;
Turtschaninoff asetti väkensä huoneisin molemmin puolin tietä. Mutta
Döbeln'iä ei mikään voinut hillitä. Majuri Gek Ruoveden komppanian
kanssa hyökkäsi ensiksi Demidoff'ia vastaan. Ainoastaan hetkeksi
pidätettiin he. Venäläisten rivit notkistuivat ja kun jälkimmäiset
Suomen komppaniat tulivat ensimmäisen avuksi, heitettiin Venäläiset
kumoon, yksi osa lävistettiin pajuneteilla, toinen taas pakeni täydessä
laukassa huoneisin, jossa heidän kumppaninsa, Azov'in sotamiehet,
ottivat heidät vastaan. Nyt alkoi vilkas ampuminen kaikista akkunoista
ja ovista, mutta Döbeln'in prikaatilla oli tärkeämpi määrä. Viipymättä
he heittäytyivät Demidoff'in rivien päälle, pitkin tietä, vaikka siellä

täällä mies kaatui heidän joukostansa ja kuolleena jäi lepäämään heidän
jalkainsa alle, taikka puolikuolleena vetäytyi ojaan.
Rajevski lähetti useampia ajutantteja käskyllä Perm'in rykmentille
kiiruhtamaan sinne varajoukosta. Mutta he tulivat myöhään.
Ainoastaan Nefnef, joka oli myötänsä temmannut osakunnan keisarin
henkikasakkeja, ennätti perille, kun prikaati jo lähestyi kylän
loppupuolta. Hän karkasi Porilaisten päälle, mutta nämät paikalla
heittivät kasakit kumoon. Kivärin laukaus toiselta komppanialta, joka
kohta oli heittäytynyt ensimmäiseen riviin, täydensi kasakkien häviötä.
Yksi luoti lävisti kaulan Nefnef'in hevoselta, niin että se kavahti
pystyyn. Väkevä käsi tarttui samassa Nefnef'in jalkaan ja heitti hänet
ojaan. Kaatuessaan kohtasi häntä voittajansa hymyilevä silmäys. Se oli
Gek itse. Kun Nefnef nousi ylös, käänsi eräs kapraali kivärinsä suun
häntä vastaan, mutta Gek puhutteli kapraalia, kivärin suu kohosi ja luoti
siitä lensi erään pakenevan kasakin pään läpi. Prikaati lähti kohta
eteenpäin.
Vasta silloin pysähtyi Döbeln, kun hän oli ehtinyt sillalle, joka oli
virran ylitse. Siihen asetettiin tykit ja pataljonat levisivät molemmille
puolille niiden suojelukseksi. Vilkas tykistöntuli alkoi kohta sinnepäin
rientävien joukkojen päälle.
Koska Rajevski nyt näki vasemman sivujoukkonsa voitetuksi ja
myöskin itsensä estetyksi Vaasaan menemästä, ei hänellä ollut muuta
pakopaikkaa, kuin Salmiin. Hänen synkkä silmänsä katsahti vielä
kerran savulta peitettyä tannerta, joka