Paavo Nissinen | Page 2

nyt seurasivat häntä kunnaita
kohden.
"Demidoff'in rykmentti lähtee vasemmalle sivulle vuorottamaan
Kullneff'in jääkäreitä", pitkitti kenraali kahdelle toiselle ajutantille;
"toinen pataljona Grodnon rykmenttiä ja ensimmäinen Volhynian
pataljona oikean sivun vuorottamiseksi! Kosatschkofski molempain
pataljonain päälliköksi"!
Ajutantit nelistivät pois ja hetken kuluttua kuului rummun pärinä
molemmissa sivujoukoissa. Väsyneet sotamiehet nousivat ylös
tottelevaisesti, asettuivat komentosanain mukaan ja pian marssi kaksi
parvea, ylös kummaltakin sivulta, ylös kunnaita kohti, jossa katosivat
honkain joukkoon.
Nyt havaittiin liikunto oikeassa sivujoukossa, Salmin tiellä. Kenraali
käänsi silmänsä sinnepäin. Se oli venäläinen kurieri. "Vihdoin
viimeinkin!" huusi Rajevski nähdessänsä hänet. "Keisari muistaa meitä!
saamme apua!" ja tätä sanoessaan syttyi kipinä toivoa ja iloa hänen
kolkossa silmässänsä.
Kurieri tuli kenraalin luokse ja antoi hänelle kirjeensä. Vaihtelevia
mielenliikuntoja havaittiin korkean soturin kasvoilla, kun hän luki

papereja. Viimein lausui hän: "Hyvät herrat! Hänen Majesteettinsa
Keisari lähettää tervehdyksensä uskollisilleen. Hän muistaa meitä ja on
lähettänyt meille sekä apuväkeä että ruokavaroja. Paitse sitä tulee
ruhtinas Dolgoruki, Keisarin nuoruuden ystävä, ottamaan osaa
tappeluihimme ja kunniaamme. Ilmoittakaa tämä sotamiehillemme ja
sanokaa myöskin heille toivoni olevan, että Keisarin ystävä on löytävä
meidät sankareina voitettuin vihollisten ja voitonmerkkien keskellä".
Yleinen ihastus oli upsieriston vastaus kenraalin sanoille ja
keisarillinen tervehdys levisi pitkin rivejä, joissa se otettiin vastaan
hurranhuudoilla. Uusi elo heräsi sotureissa ja ilon tunne pujahti
ikäänkuin outo ja tottumaton vieras heidän villien rintainsa lävitse.
Puutteet ja tappiot unhotettiin hetkeksi ja odotetut vaarat näkyivät
heistä iloisilta leikeiltä. He toivoivat yltäkylläisyyttä ja hyviä päiviä,
joita heidän jo kauan oli täytynyt kaivata, ja tämä innostutti heitä
kaikkia.
Mutta ainoastaan hetkeksi saivat Venäläiset antautua näille iloisille
toiveille. Kivärinlaukauksia kuului metsästä, eikä kauan viipynyt,
ennenkuin sekava joukko venäläistä jalkaväkeä tuli näkyviin ylimpänä
mäellä metsän rinteessä. Molemmin puolin tietä rupesi äkkiä
levenemään vaalean sinisiä savupilviä honkatyvien välissä. Niissä
havaittiin tulen leimauksia. Venäläisiä jääkäreitä näkyi vähäisissä
parvissa pitkin metsän rinnettä. Kivärinlaukausten seassa kuului
hurranhuutoja.
Ja alas mäeltä pakenivat Venäläisten joukot yhä enemmin harveten.
Maantieltä kuului tykkien järeät pamaukset. Silloin tulivat hätärummut
liikkeelle pitkin Venäläisten rivejä. Sotamiehet asettuivat joukkoihin.
Sytyttimet viritettiin pattereissa. Metsän rinteessä, jonka Venäläiset
olivat jättäneet, näkyi samassa pitkä jono jääkäreitä, jotka viheriöistä
takeistaan tunnettiin olevan nuot peljätyt ja peljättävät Savolaiset. He
seisahtivat, ikäänkuin silmäilläksensä tappelutannerta ja
hengähtääksensä.
Rajevski, joka vielä kerran oli tarkannut asemaansa ja vihollisen rivejä,
huomasi samassa erään ratsastajan, joka, peitettynä tomulla ja
mustununna ruudinsavusta, vaahtavalla hevosellaan riensi alas mäeltä

ja läheni kenraalia. Tämä kohotti kätensä ystävällisesti häntä vastaan.
"Kullneff"! huusi hän, "teillä on taas ollut kuuma päivä. Kello oli jo
neljä ja te olette ollut tulessa kello seitsemästä aamulla. Terve tultuanne,
terveenä ja eheänä"!
Kullneff koski kädellänsä lakkiaan ja vastasi: "Niin, mutta jano minulla
on, niin että kieleni on kuuma kuin ryykkirauta. Saakelin Savolaiset! Se
on majuri Tujulin, joka johdattaa heidän tarkk'ampujiansa. Ja heidän
jälissään tulee koko Suomen armeija. Adlercreutz on tullut Kauhavan
joen yli ja hänen prikaatinsa astuvat pitkin isoa maantietä".
Rajevski viittasi ajutanteille ja yksi heistä antoi Kullneff'ille pullon.
"Ah"! huusi hän, hajusta tunnettuansa, että se oli rommia. Hän nosti
pullon huulillensa ja nielaisi muutamia aika lotkauksia
virkistysjuomasta. "Saakelin Savolaiset"! pitkitti hän, eroitettuaan
huulensa pullosta.
"Jos Adlercreutz on lähellä, niin on hyvä", sanoi kenraali. "Hän on
urhoollinen sotija, sitä ei kukaan voi kieltää, mutta kun vaan kerran
saamme hänet tuleen, niin että hän oikein innostuu, unhottaa hän kaikki
määräyksensä ja antaa väkensä mennä mihinkä se tahtoo ja tehdä mitä
se taitaa. Mitkä prikaatit hänellä ovat myötänsä?"
"Kaikki neljä!" vastasi Kullneff. "Minä luulen että hänellä tällä kertaa
on enemmän kuin puoli siitä luvusta, mikä meillä on. Sekä Döbeln että
Gripenberg ovat kanssa."
"Döbeln myös! Ja meillä ei ole täyttä kahta sen vertaa väkeä kuin heillä!
Voi vaivaisia, nääntyneitä sotureitani! Suomalaiset tappelevat kuin
hurjat. Montako tykkiä heillä on?"
"Kumminkin kaksitoista, kentiesi kuusitoistakin. Tavallisuutta myöten
on tykistö knljetettu maantiellä, jalkaväen marssiessa molemmilla
puolilla. Ratsuväkeä heillä on aivan vähän. Aamulla kohtasin yhden
tiraljöri-jonon Karjalan jääkäreitä, joita pakoitin takaisin, kunnes Savon
molemmat pataljonat tulivat heille avuksi. Nuot riivatun Savolaiset
karkasivat hurraa huutaen päällemme ja varsin mahdotonta oli saada
meidän vaivaisia raukkojamme seisomaan heidän pitkiä pajunettejansa

vastaan. Minulta meni paljon väkeä hukkaan".
"Te olette urhoollisin ja valppain meistä kaikista, Kullneff! Kun te
pakenette, tiedämme olleen mahdottoman kenellekään muulle tehdä
vastarintaa. Ehkä nyt tahdotte vähäisen levähtää tuolla kylässä,
tappelun alkaessa. Kun kutsun teitä, pitäkää itsenne valmiina parin
ratsasjoukon kanssa ryntäämään vihollisen sivuun".
Kullneff nosti lakkiansa ja käänsi hevosensa, ratsastaakseen Liuhtariin.
Hänen piti antaman pullo ajutantille, mutta hän nosti sen vielä kerran
huulillensa ja näkyi vaan vastahakoisesti siitä eriävän. Vihdoin, kun
pullo jo melkein tyhjänä oli omistajansa kädessä, kannusti hän
ratsuansa ja katosi kylään.
Sill'aikaa oli Suomalaisten tykistö tullut kunnaalle ja rupesi varovasti
liikkumaan siitä alas. Jääkäri-jonot metsän rinteessä tihenivät ja
lähestyivät myöskin laaksoa. Molempain rivien välissä liikkui vähäisiä
kasakkiparvia. Niin pian kuin he tulivat liian likelle Suomalaisten
jääkärejä, lähettivät nämät muutamia laukauksia, jotka aina vähensivät
kasakkien lukua.
Viimein oli Suomalaisten tykistö ehtinyt alas kunnaalta. Se rupesi
kohta lähettämään laukauksia, joihin vastattiin Venäläisten patterista
Lapuan edustalla. Venäläisten etujoukot vetäytyivät riviinsä ja
kivärituli