Paavo Kontio | Page 8

todellakin, mutta ainoastaan tuon teid?n rattoisan tarinanne vuoksi, jolla te ?sken olitte minut kuoliaaksi naurattaa.
Paavo Kontio teki ep?toivoisen liikkeen k?dell??n.
--Oh, ?lk?? en?? puhuko siit?, min? pyyd?n!
--P?invastoin meill? on kaikki syy puhua siit?. Se oli erinomainen tarina ja todellakin suuren lakimiehen, suuren ihmistuntijan, etten sanoisi suuren ihmisen arvoinen...
--Min? pyyd?n...
--Mutta siin? oli yksi vika. Tied?ttek?, mik??
--En viitsi sit? en?? ajatella. Se oli vikap?? tarina ylimalkaan.
--Ei, se oli niin johdonmukainen ja loogillinen. Mutta te unohditte vain sanoa, ett? jos kaikki oli niin ja niin ja niin ja niin kuin te olitte otaksunut, miksi min? sitten ollenkaan olin tullut teid?n luoksenne ja miksi min? nyt olen t??ll?. Sanokaapas!
Se oli totta! Olihan se tosiasia, josta ei p??ssyt mihink??n. Miksi rouva Sinikka oli t??ll?, juuri t??ll?, h?nen luonaan?
Paavo Kontio mietti hetkisen. Sitten sanoi h?n yksinkertaisesti:
--Min? en tied?. Sanokaa se itse minulle!
--Arvatkaa!
--En saata arvata sit?. Te sanoitte tulleenne neuvottelemaan kanssani.
--Uskoitteko te sit? todellakin?
--Enh?n tiennyt, mit? uskoa. Joku oikku, joku p??h?npisto ehk?...
--Tai tielt? eksyminen? Ei, min? huomaan, ett? te ette arvaa. T?ytyy kaiketi sitten se sanoa teille.
--Sanokaa!
Sinikka-rouva katsoi suurin, nauravin silmin h?neen ... kumartui sitten h?nen puoleensa ja kuiskasi h?nen korvaansa intohimoisesti:
--Siksi ett? min? rakastin teit?! Siksi ett? min? rakastan teit? enk? ole koskaan lakannut teit? rakastamasta.
Samalla livahti h?n h?nen ohitseen ruokasalin ovelle, pys?htyi siin?, k??ntyi ja kumarsi pit?en pihtipielest? kiinni kummallakin k?dell??n:
--Hyv?? y?t?! Toivon, ett? tulette ja osoitatte minulle makuukamarini.
Paavo Kontio seurasi h?nt? tahdottomana.

4.
Seuraava p?iv? oli kirkas ja kuulakka. Tuuli oli lakannut, p?iv? paistoi t?ydelt? ter?lt??n. Puiston puut oikein juhlivat syksyisess? kirjavuudessaan.
He tapasivat kaikki kolme toisensa aamiaisp?yd?ss?, jonka Susanna vieraiden kunniaksi oli oikein kukkasilla koristanut. Punaviini ja lasit olivat taas ilmestyneet siihen talon is?nn?n nimenomaisen m??r?yksen mukaan h?nen hyvin varustetusta kellaristaan.
H?nt? itse??n voi tuskin tuntea eilisest?. H?n oli leikannut lyhyeksi partansa, joka harmahti jo, h?n oli sukinut huolellisesti tukkansa, joka jo my?s oli kulmilta hopeoitunut. H?n oli j?tt?nyt saappaansa ja j??k?ritakkinsa sek? pukeutunut kiiltokenkiin ja pitk??n, mustaan diplomaattitakkiin, joka sopi erinomaisesti h?nen kookkaalle hartehikkaalle vartalolleen. Hohtokivill? koristeltu kravattineula rinnassa ja neilikka napinl?vess? ... h?n vaikutti ranskalaiselta ministerilt?, jota vaikutusta h?nen mustat, etel?maiset silm?ns? ja kalpea ihonsa viel? lis?siv?t.
Ja kuinka h?n py?r?hteli! Ja kuinka h?n k??nn?hteli! H?n oli kymmenen vuotta eilisest? nuorentunut.
Sinikka-rouva loi tyytyv?isen, hilpe?t? mielihyv?? ilmaisevan katseen h?neen eik? voinut olla edullista mielipidett??n h?nest? my?s matkatoverilleen v?litt?m?tt?.
--Katsokaapas vain! h?n virkahti hymyillen. Herra tohtori on tehnyt oikein toalettia meid?n kunniaksemme.
--Aivan niin, kumarsi Paavo Kontio. Minun on aika ihmisty? j?lleen. Tied?ttek?, ett? olen el?nyt t??ll? jo toistakymment? vuotta kuin mets?npeto.
--Kertokaa, mit? te olette tehnyt t??ll?! Olen kuullut, ett? te teette taikoja.
--Joskus niit?kin. Mutta p??asiallisesti min? olen vain tappanut aikaa. Ja sit? murhaa ei muistaakseni huomannut kielt?? Mooseskaan, suurin kaikista lains??t?jist?.
--Eip? tied?, sill? se on itsemurhaa, lausui Sinikka-rouva miettiv?sti.
--No, sitten t?ytyy minun my?nt??, ett? se ainakin on itsemurhan vaarattominta lajia. T?ss? olen min?kin parhaani mukaan koettanut harjoittaa sit? jo toistakymment? vuotta, kuitenkaan t?ydellisesti onnistumatta.
--Jos te olette onnistunut yht? ep?t?ydellisesti kaikessa muussa, yritti Sinikka-rouva siihen...
--Niin toivon, ett'ette todellakaan pid? minua min??n Onnen-Pekkana muussa suhteessa kuin siin?, ett? minulla on onni t?n??n n?hd? teid?t kattoni alla. Maljanne!
--Maljanne!
Aamiainen jatkui mit? parhaan ruokahalun ja rattoisimman mielialan vallitessa. Pajalan herra oli ollut jo varhain aamusta liikkeell?, h?n oli tutkinut puiston ja puutarhan, tutustunut sek? pehtoriin ett? em?nn?itsij??n, joka tuntui olevan uskonnollismielinen ihminen ja taitava salaatinlaittaja...
--Kuulkaa, h?n on ollut jo keitti?ss?kin! huudahti Sinikka-rouva taputtaen ihastuneena k?si??n. Eik? se ole verratonta, herra tohtori?
Ep?ilem?tt? se oli hullunkurista my?s Paavo Kontion mielest?, joka huomautti, ett? heid?n oli sit?kin suurempi syy ottaa lis?? salaattia, kun heid?n nuori yst?v?ns? varmaan oli itse ottanut tehokkaasti osaa sen valmistukseen.
--Tietysti, jatkoi Pajalan herra yh? edelleen samalla poikamaisella leikillisyydell??n. En voinut vastustaa todellakaan tuota kiusausta. Mutta sit? minun ei olisi pit?nyt tehd?. Susanna muori antoi minun jotakuinkin selvin sanoin ymm?rt??, ett? min? olin nuori nokkaviisas, joka olin tiet?vin?ni kaikki, vaikka en viel? tiennyt mit??n, ja ett? munan yleens? oli turha tulla kanaa opettamaan.
--H?n ajoi ulos teid?t? hymyili Paavo Kontio.
--H?n suorastaan riepoitti minut pihalle. Mutta jumalan kiitos, ett? minulla kehumattani on sangen kaunis laulun-??ni. Istahdin sent?hden keitti?n portaille ja viritin t?ydest? syd?mest?ni ?Koko maailm' iloit' mahtaa...?
--Ah, siihen min? her?sin siis! nauroi Sinikka-rouva. Ja min? kun olin kyllin itserakas luulemaan, ett? tuo serenaadi oli minua varten!
--Ei, kyll? se p??asiallisesti oli ky?kkipiialle tarkoitettu. H?n ymm?rsi sen my?skin niin ja toi minulle v?h?n ajan per?st? kaksi p??ryn??. Ne ovat t?ss?!
Ja h?n kaivoi yleisen riemastuksen vallitessa todellakin taskustaan kaksi p??ryn??, joita h?n tarjotteli jalomielisesti kummallekin. H?nt? itse??n n?yttiv?t h?nen aamulliset seikkailunsa sanomattomasti huvittavan.
Tuolla on hyv? omatunto, ajatteli Paavo Kontio, joka aina suuremmalla mielihyv?ll? h?nt? salaa tarkasteli. Kerrankin normaalisti kasvanut nuorukainen!
Sinikka-rouvalla taas ei ollut muuta aamusynti? tunnustettavanaan kuin ett? h?n oli omin luvin kiivennyt linnan kemialliseen kammioon. Sen ylemm? h?n ei ollut uskaltanut, sill? siell? oli ruvennut n?ytt?m??n sangen salaper?iselt?.
--Se oli vahinko, huomautti Paavo Kontio, sill? sielt? ylh??lt?, t?htitornista, on sangen kaunis n?k?ala.
--Teettek? te kultaa? kysyi Pajalan herra, puraisten samalla mehukkaan suupalan p??ryn?st??n.
--En, min? etsin viisasten kive?, vastasi Paavo Kontio.
--Ah, niink??