Paavo Kontio | Page 7

pist?viksi kuin tikarinter?t.
--Te tietysti toivoisitte, ett? h?n ei huolisi? virkahti h?n sitten ohuimmalla, salakavalimmalla ??nell??n.
Sinikka-rouva s?ps?hti ja katsahti sitten ep?r?iv?sti h?neen kuin ei olisi kuullut oikein.
--P?invastoin min? soisin kaikkea hyv?? heille, h?n virkahti. Taikka ... mit? te tarkoitatte?
Paavo Kontio hymyili edelleen ?skeist?, ?rsytt?v?? hymy??n.
Oletpas nyt kerrankin kiikiss?, kaunis lintuseni! ajatteli h?n. Saapa n?hd?, kuinka aiot siit? itsesi irti pyristell?!
H?n tunsi nyt olevansa kokonaan voiton puolella.
--Tunnustakaa pois, h?n sanoi toverillisesti, ja hyv?ntahtoisesti, ett? te olette karannut miehenne luota rakastajanne kanssa riist??ksenne h?net tyt?rpuoleltanne.
Sinikka-rouva katsoi kauhistunein silmin h?neen.
--Niink??... Niink? te arvelette todellakin? h?n virkahti soinnuttomasti.
--Niin. Mutta te olette ep?k?yt?nn?llinen, kovin ep?k?yt?nn?llinen... Te olette tullut pyyt?m??n neuvoa minulta. No hyv?, min? annan teille sen neuvon, ett? te naitatte heid?t kesken??n...
--Ei, ei...
--Kyll?. Katsoen teid?n kokemukseenne ja tunnettuun ?lykk?isyyteenne, mutta etenkin teid?n tyt?rpuolenne arvattavaan kokemattomuuteen, on enemm?n kuin todenn?k?ist?, ett? te juuri siten voitte parhaiten s?ilytt?? rakastajanne!
Sinikka-rouva oli ojentanut k?sivartensa h?t?isesti, kuin torjuen h?nt? kohden. Mutta Paavo Kontio joko ei ollut sit? huomannut tai sen v??rink?sitt?nyt. H?n oli noussut, kiihtynyt itse oman kuulumattoman herjauksensa myrkyst? ja viskannut viimeiset sanansa pid?tetyll? raivolla kuin satuttaakseen kerrankin tuohon valkeaan, viekkaaseen sisiliskoon, j?tt??kseen ikuisen j?ljen h?neen ja h?net h?pe?nleimalla merkit?kseen.
--Ei, ei! Te ette saa, te ette saa...!
Sinikka-rouva oli k?ynyt kalpeaksi kuin kuolema. H?n k?tki kasvot k?siins? ja vaipui tuskalliseen itkunnyyhkytykseen.
Kului tuokio, kului kaksi. Paavo Kontio katsoi raskaasti hengitt?en h?neen... Julma nautinto oli vallannut h?net. H?n oli tahtonut kerrankin saada totuuden esille tuosta naisesta, ja siin? se nyt oli! H?n oli kerrankin tahtonut kuoria tuon Luojan leikkikalun paljaaksi kaikista kaunistavista verhoistaan ja h?n oli onnistunut!
Tuollainen siis oli totuus! Tuollainen siis oli nainen! Tuollainen oli se salaper?inen valta, joka oli m??r?nnyt h?nen elonsa juoksun ja saattanut niin monta h?nen kaltaistaan el?m?nh?lm?? turmioon ja perikatoon!...
H?n katsoi voitollisin silmin ymp?rilleen ik??nkuin olisi tahtonut muillekin n?ytt?? tekonsa ja sen avulla todistaa, ett? h?n oli oikeassa, ett? h?n oli tehnyt oikein riist?ess??n aikoinaan tuon naisen ihannoidun kuvan syv?lt? syd?mest??n, sen s?rkiess??n ja jalkojensa alle polkiessaan.
Vasta v?hitellen h?n tuli j?lleen t?yteen tajuntaansa.
Kaikki h?nen ymp?rill??n oli niin hiljaista ja liikkumatonta. Miss? h?n oli? Eik? t?m? ollut h?nen oma ty?huoneensa, jossa h?n oli niin monta rauhallista iltaa viett?nyt ihmiskunnan parhaiden ajatuksiin syventyneen?? Miksi n?ytti t??ll? nyt kuin ruumishuoneelta? Miksi lepattivat kynttil?iden liekit niin aavemaisesti, miksi tuntui kuin kalmantuuli h?nen ohimoillaan?
Ja mik? oli tuo musta, viel? nytkiv? ruumis h?nen edess??n?
Mit? h?n oli tehnyt? Oliko h?n murhannut jonkun?
H?n hieroi otsaansa ja alkoi muistaa v?hitellen. H?n kauhistui ?skeisi? sanojaan ja h?pesi samalla, ett? h?n oli voinut niin menetell?. Eik? h?n ollut talon is?nt?, eik? tuo nainen ollut h?nen vieraansa, joka sateessa ja tuulessa oli tullut h?nelt? suojaa etsim??n? Miss? gentlemannien lakikirjassa oli s??detty, ett? oli lupa loukata syytetty?, silloin kun syytetyll? ei ollut mit??n keinoja itse??n puolustaa?
Naisen kyyneleet eiv?t sellaisinaan h?nt? liikuttaneet... Oh, h?n oli n?hnyt niit? liian paljon el?m?ss??n ollakseen tiet?m?t?n niiden helppoudesta ja mukavuudesta kaikissa tavallista vaikeammissa tuokiotiloissa! Oh, kuinka he kaikki osasivat itke? ilon, surun, lemmen ja valheen kyyneleit?, itke? juuri silloin, kun oli tarvis niit?, ja vastata kyyneleill?, kun kaikki muu vastaus oli mahdotonta!
Kaikki naiset osasivat sen. Kuinka ei sitten rouva Sinikka, entinen n?yttelij?t?r, joka oli tottunut varsinaiselta teatterilavalta tuhansia ja j?lleen tuhansia kyyneleill??n liikuttamaan!
Naisen avuttomuus liikutti h?nt? ja tietoisuus h?nen omasta kylm?st? tunteettomuudestaan, jota vastaan suloisimmatkin kyyneleet kilpistyiv?t. Naisparka! Tuossa h?n oli turvautunut viimeiseen voimakeinoonsa eik? sek??n auttanut h?nt?.
H?nen t?ytyi tehd? jotakin h?nt? lohduttaakseen.
--Anteeksi, sanoi h?n, liikutettuna h?nen puoleensa kumartuen. Anteeksi, min? en tarkoittanut, mit? sanoin...
H?n tiesi valehtelevansa n?in puhuessaan. Mutta t?ytyih?n jotakin sanoa, eih?n voinut olla peto eik? j?tt?? toista t?hdett?m??n ep?toivoon. Nyt jos koskaan oli pieni h?t?valhe paikallaan.
Eik? h?n huomannut ollenkaan, ett? jos tuon naisen kyyneleill? ylimalkaan oli jotakin mietitty?, m??r?tty? tarkoitusper??, t?m? juuri nyt oli sen t?ydellisesti saavuttanut.
Mutta Sinikka-rouva ei vastannut mit??n muuta kuin:
--Te ette saa, te ette saa...
--Mit? min? en saa?
--Te ette saa ajatella minusta mit??n halpamaista. Muuten mit? hyv?ns?! Mutta ei halpamaista, ei halpamaista...
H?n purskahti uuteen itkunnyyhkytykseen.
Paavo Kontion tuli nyt todella paha olla. H?n koetti kaikin voimin lohduttaa. H?n otti takaisin kaikki, mit? oli puhunut ?sken, h?n sanoi laskeneensa vain pahaa pilaa, h?n my?nsi menneens? liian pitk?lle... H?n ilmoitti olevansa valmis vaikka polvillaan pyyt?m??n anteeksi ?skeist? k?yt?st??n.
H?n lankesi todella polvilleen ja tavoitteli Sinikka-rouvan k?tt? sit? suudellakseen. T?m? esti h?nen aikeensa, mutta ei vet?nyt kuitenkaan pois k?tt??n, joka j?i Paavo Kontion k?tten v?liin lep??m??n.
N?in vier?hti j?lleen hetki pari.
Sinikka-rouva aukaisi silm?ns?, katsoi ymp?rilleen kuin h?nkin kummeksien, miss? h?n oli ja mit? oli tapahtunut. Veti sitten k?tens? hitaasti pois, korjasi hiuksiaan ja nousi yl?s.
--On jo my?h?ist?, sanoi h?n hiljaa. Lienee jo aika meid?n sanoa hyv?? y?t? toisillemme.
Paavo Kontio nousi yl?s h?nen kerallaan.
--Ei viel?, virkahti h?n rukoilevasti, ei ennen kuin olette sanonut antavanne kaikki anteeksi minulle.
Sinikka-rouva hymyili halki kyyneltens?.
--Kaikki? sanoi h?n ?skeinen veitikkamainen v?lke j?lleen silmiss??n, jotka loistivat kuin kukkanurmi y?llisen sateen j?lkeen. Kaikkiko? Ettek?h?n te voisi tyyty? v?hemp??n?
Paavo Kontio pudisti p??t??n surumielisesti.
--No niin, lausui Sinikka-rouva p??tt?v?sti, vahvistaen sanansa reippaalla k?denly?nnill?. Te saatte kaikki anteeksi