Paavo Kontio | Page 6

mieheenne... Pitk?t puhteet, maaseudun yksin?isyys ... oh, siin?h?n ei ole mit??n ihmeellist?!
--Eip? kyll?k??n. Ent?s sitten?
--Teid?n serkkunne...
--Mieheni serkku, jos suvaitsette...
--No niin, teid?n miehenne serkku on nuorempi ja komeampi h?nt?... Te tapaatte toisianne, h?n asuu jossakin l?hipit?j?ss?, kenties samassa ... h?n k?y teill?, te h?nen luonaan ... sanalla sanoen, te rakastutte...
--Mainiota! Me rakastumme. Pyyd?n, jatkakaa!
--H?n rakastuu ensin, te sitten... H?n on liian kaino tunteitaan ilmaisemaan. Te...
--Min? en ole kaino?
--Te arvaatte ne kuitenkin ja nautitte kaikessa salaisuudessa niist?...
--Ahaa! Ja rohkaisen niit??
--Kaikkien sopivaisuuden rajojen sis?ll? luonnollisesti.
--Luonnollisesti. Ja sitten?... Tied?ttek?, t?m? on j?nnitt?v??!
Sinikka-rouvan silm?t oikein s?ken?iv?t pid?tetyn sis?isen ilon s?hk??. H?n pudisti hilpe?sti kiharoitaan ja siirsi l?hemm?ksi nojatuoliaan.
Paavo Kontio katsoi j?rk?ht?m?tt?m?n? h?neen.
--Sit? en ep?ile... No niin, h?n kulkee, h?n huokailee, h?n samoilee maita ja r?meit?, vuoroin etsii, vuoroin karttaa teid?n seuraanne itsepintaisesti... H?n on ylpe?, h?n on arka, h?n on sairas onnettomasta rakkaudestaan... Pelk??n, ett? h?n usein pit?? sit? oikein syntin? ja h?pe?n?.
--Poikaparka!... Eik? totta, minulla ei ole yht? herkk? omatunto?
--Ei. H?n huvittaa, h?n s??litt??, h?n miellytt?? teit?... No niin, lopuksi autatte te oikealle tolalle h?net.
--Verratonta! Ja kun me nyt olemme oikealla tolalla...?
--Niin alkavat kaikenlaiset jokap?iv?isen el?m?n vaikeudet vaivata teit?... Teid?n miehenne...
--Ahaa! Nyt astuu h?n n?ytt?m?lle!
--Teid?n miehenne ei aluksi aavista mit??n. H?n luottaa, h?n uskoo teihin kuin parempaan itseens?...
--Parempaan?
--Niin, sill? h?n todellakin rakastaa teit? ja n?kee teid?t vain oman rakkautensa ihannoivan, kaunistavan prisman l?pi...
--Nyt min? ymm?rr?n!
--H?n jatkaa, h?n tuhlaa yh? edelleen teille vilpitt?mi? hellyyden-osoituksiaan. Ne vaivaavat, ne hermostuttavat teit?, lopuksi k?yv?t ne teille suorastaan vastenmielisiksi...
--Kenties te sent??n nyt liioittelette?
--Tuskin, sill? eih?n h?n miss??n suhteessa voi kilpailla serkkunsa kanssa, joka kaiken uutuuden vieh?tyksen lis?ksi voi tarjota kielletyn hedelm?n hekuman teille...
--Ah! Siin? tapauksessa!
--Sit?paitsi syttyy ja syventyy teid?n rakkautenne yh? enemm?n h?neen, siksi kun teiss? syntyy todellinen tarve kuulua vain h?nelle, yksin h?nelle...
--Eik?h?n tuo nyt ole aivan liian kaunis kuva minusta?
--Tuskin, sill? joskin te voitte olla uskoton, te ette tahdo olla jatkuvasti vilpistelij?.
--Voimat puuttuu, n?hk??s. Tahto olisi kyll? kiitett?v?.
--Ei, teid?n sis?llinen ylpeytenne k?rsii siit?... Sit?paitsi k?rsii teid?n serkkunne ... anteeksi, teid?n miehenne serkku viel? enemm?n siit?, sill? h?nen suoranaiselle luonteelleen t?ytyy t?m?n luvattoman, piileskelt?v?n suhteen olla aivan siet?m?tt?m?n...
--Mik?li h?n rakastaa minua nimitt?in.
--Mik?li h?n kunnioittaa omaa itse??n. Sen pahempi, rakastaa h?n teit? siihen m??r??n, ett? h?n on tulla hulluksi kuvitellessaan teit? toisen syleilem?n? ja suutelemana...
--Eik? totta? H?n on hirve?n mustasukkainen?
--Kyll?. Teid?n v?lill?nne tapahtuu kohtauksia...
--Oh!
--H?n pyyt??, h?n uhkaa teit?...
--Kuinka ihanaa! H?n mylvii, h?n myrsky??, h?n polkee jalkaa? H?n tahtoo tappaa jonkun meist? kolmesta?
--H?n on sanalla sanoen poissa suunniltaan. Mahdollisesti sattuu joku kohtaus my?s teid?n kolmen kesken... Miehenne yll?tt?? teid?t...
--Suuremmoista!
--Te p??t?tte karata. Ett? kaikki vaikuttaisi viel? romantisemmalta, te valitsette sateisen, myrskyisen syys-y?n yrityksenne toteuttamiseen.
--Jahah. T?m?n y?n siis?
--Niin. Te poistutte kartanosta huomiota her?tt?m?tt?, auto odottaa teit? tienristeyksess?, te nousette nopeasti siihen, ajatte kuin mielipuolet...
--Niin! Niin!
--Ja olette nyt siin?!... Teid?n palvelukseksenne, hyv?t naiset ja herrat, jos suvaitsette.
Paavo Kontio p??tti tarinansa pienell? p??nkumarruksella.
--Ja huomenna?
--Huomenna te luultavasti, saatuanne aikaa mietti? tarkemmin asiaa, palajatte aivan koreasti miehenne luo, jolle te keksitte jonkun sopivan tekosyyn ja joka arvattavasti on ilman mit??n suurempia vaikeuksia valmis teille anteeksi antamaan. Sen pituinen se!
--Sen pituinen se, todellakin!
Sinikka-rouva, joka mit? veitikkamaisimmalla mielenkiinnolla oli kuunnellut toisen esityst? h?nen otaksutusta lemmenleikist??n, heitt?ysi nyt taap?in nojatuoliinsa ja p??sti kauvan pid?tetyn riemunpuuskansa valloilleen. H?nen naurunsa soi ja solisi, v?lkkyi ja kimalteli ... kuin suihkul?hde, kuin p?iv?nkaari, kuin kuuttaren kultarihma hopeaisessa y?ss?.
Paavo Kontio antoi h?nen nauraa kyll?kseen. Ei h?n silm?? siirt?nyt, ei paikkaa muuttanut, mutta kaikki h?nen vaistonsa ja aistimensa ahmivat tuon edess??n ilkamoivan, hein?n? hel?htelev?n, kaarena karehtelevan naisen olentoa.
Miksi h?n ilkamoi? Miksi h?n n?ki vaivaa veikistell??
Tottapa h?nell? oli omat syyns? siihen! Paavo Kontio ei ainakaan aikonut niit? h?nelt? tiedustaa. Aika nauraa, aika itke?, aika naida, aika kuolla! Eik? itse viisas Salomon ollut sanonut jotakin sen tapaista?
Sinikka-rouva nauroi niin, ett? vedet kihosivat h?nen silmiins? ja h?nen t?ytyi v?lill? kuivata niit? nen?liinallaan.
--Anteeksi, sai h?n siihen lomaan sanotuksi. Mutta min? en muista, milloin minulla olisi ollut n?in hauskaa.
--Vapaus sallittu, huomautti Paavo Kontio kuivakiskoisesti.
H?n nousi, lis?si puita uuniin ja sytytti sikarin. Sitten painui h?n rauhallisesti takaisin nojatuoliinsa.
Sinikka-rouva oli nauranut itsens? vakavaksi j?lleen. Seurasi pitk? vaitiolo.
--Niin, tuo kaikki on todellakin sangen yksinkertaista, virkahti h?n viimein hiljaisesti. Vahinko vain, ett? se ei ole totta.
--Eik??
--Ei. Se on kokonaan teid?n omaa mielikuvitustanne.
--Voi olla. Mutta miten luulette te voivanne minut siit? vakuuttaa?
--Kenties k?y se minulle mahdottomaksi. Tahdon kuitenkin sanoa teille, ett? mit? mieheni serkkuun tulee, h?n ei puolestaan n?e mit??n suurempaa onnea maailmassa kuin saada kerran kutsua minua anopikseen.
Hieno hymy kiertyi j?lleen Sinikka-rouvan suupieliin. Eik? h?n voinut samalla olla kulmiensa alta kujeellisesti katsomatta, mink? vaikutuksen t?m? uusi ja ep?ilem?tt? odottamaton tiedon-anto tekisi h?nen puhetoveriinsa.
Se teki vaikutuksen.
--Teill? on tyt?r siis? kysyi Paavo Kontio tyhmistyneen?.
--Tyt?rpuoli. Iso, komea tytt?...
--Miksi h?n ei mene naimisiin siis?
--H?n ei ole viel? t?ytt?nyt seitsem??toista... Eik?h?n ole sanottu, ett? h?n ollenkaan huolii t?st? kosijastaan.
Paavo Kontio mietti hetkisen omia mietteit??n. Ne eiv?t mahtaneet olla aivan kauniita laadultaan, sill? h?nen huulensa kiertyiv?t pian ilke??n, sarkastiseen hymyyn ja h?nen silm?ns? saivat pahansuovan v?lkkeen, k?yden samalla pieniksi ja