Paavo Kontio | Page 5

ja t?sm?llisell? ??nell?:
--Olette oikeassa! V?hin mit? voitte pyyt?? meilt?, on selityst?.
He nousivat kaikki yl?s.
Paavo Kontio katsoi kysyv?sti kumpaankin heihin. Nuori mies loi silm?ns? alas. Sinikka-rouva sensijaan kohtasi h?nen katseensa yht? tyynen? ja lujana kuin h?n itsekin oli.
--Niin, jatkoi h?n hetken vaitiolon j?lkeen. Me olemme suoraan sanoen tulleet anomaan teilt? y?sijaa. Taikka oikeammin: min? olen tullut. Pajalan herra on ollut vain kyllin yst?v?llinen saattaakseen minut t?nne autollaan.
Paavo Kontio ei tiennyt en??, miss? h?n oli. H?nen oikea k?tens? pusertui p?yd?nlaitaan suonenvedon-tapaisesti, vasen nousi itsest??n painamaan nyrkkin? syd?nt? paikalleen, josta se tuntui olevan kuin irti ponnahtamassa.
--Kuinka? huudahti h?n tuskallisesti. Te, te anotte y?sijaa minulta? Mit? se merkitsee?
--Se merkitsee, jatkoi Sinikka-rouva edelleenkin samalla tinkim?tt?m?ll? suoruudella, se merkitsee, ett? minulla ei ole en?? kotia. Nyt te tied?tte sen!
H?n ik??nkuin heng?hti helpotuksesta sen sanottuaan.
Paavo Kontio katsoi kuin ymm?rt?m?tt? h?neen. Sitten kohotti h?n k?tens? hitaasti kulmilleen.
--Istukaa, tehk?? niin hyvin! h?n virkahti hiljaa... Anteeksi, minun t?ytyy hetkinen koota ajatuksiani.
He istuivat takaisin takkavalkean eteen. Seurasi muutamien silm?nr?p?ysten synkk? vaitiolo.
Pajalan nuori herra n?ytti sangen nolostuneelta. Paavo Kontio istui yh? k?si silmiens? edess?. Sinikka-rouva katseli tuimasti ja otsa rypyss? keng?nk?rki??n...
Kaikille tuntui suoranaiselta taivaanlahjalta Susanna-muorin ilmestyminen ruokasalin kynnykselle.

3.
H?n tuli yht? hiljaa kuin tavallisesti. H?n oli her?nnyt auton puksutukseen, tehnyt tulta ja pukeutunut. Huomattuaan, ett? tohtorilla oli vieraita, h?n tuli kysym??n, pitik? laittaa teet? tai tarvittiinko h?nt? muuten johonkin.
Paavo Kontio katsoi kysyv?sti vieraisiinsa. Kumpikin vastasi p??npudistuksella.
--Ei, ei tarvita. Susanna saa paneutua maata j?lleen. Mutta Susanna katsoo sit? ennen, ett? molemmat vieraskammiot ovat j?rjestyksess?.
Huonekysymyksen tultua t?ten ratkaistuksi katsoi Pajalan herra velvollisuudekseen kysy?, saisiko h?n ehk? siin? tapauksessa sijaa autolleen jossakin katoksessa.
--Se on totta! Sallinette ehk?, ett? tulen n?ytt?m??n...?
Paavo Kontio hyp?hti yl?s.
Mutta sit? ei nuori mies tahtonut suinkaan sallia. H?n kyll? tulisi yksin toimeen siell?, kun h?n vain saisi tiet?? paikan.
--Hyv?! Susanna tai pehtori neuvoo sen kyll? teille. Mutta sit? ennen, ottakaa t?m? lamppu, ett'ette kompastu porrask?yt?v?ss?.
--Kiit?n n?yrimm?sti. Kenties saan samalla kertaa sanoa hyv?? y?t?? Arvelen ett? em?nn?itsij?nne my?s voi neuvoa sopivan huoneen minulle.
--Kyll?. Hyv?? y?t? siis!
Paavo Kontio katsoi mielihyv?ll? h?nen j?lkeens?. Siit? oli pitk? aika kun h?n oli n?hnyt ket??n niin hyvin kasvatettua nuorta miest?.
H?n ilmaisi tuon ajatuksensa my?s Sinikka-rouvalle, joka istui liikkumattomana takkavalkean edess?.
--Teid?n serkkunne tuntuu olevan kelpo mies, h?n sanoi. Kaikki tunnustukseni!
--Minun mieheni serkku, oikaisi Sinikka-rouva v?linpit?m?tt?m?sti. Kyll?, min? pid?n paljon h?nest?.
--H?nen k?yt?ksess??n on jotain sotilaallista, virkahti Paavo Kontio viel?. H?n on ehk? juuri p??ssyt jostakin upseerikoulusta?
--Ei, h?n on juristi. Mutta h?nen esi-is?ns? ovat monessa polvessa olleet sotilaita. Ja j?tt??h?n se aina jonkin j?ljen.
--Niin. J?tt??h?n se aina jonkin j?ljen, toisti Paavo Kontio koneellisesti.
H?n k?veli yli huoneen miettiv?isen? ja ik??nkuin ep?tietoisena siit?, mit? h?nen nyt tulisi tehd?. Sitten palasi h?n takaisin lieden luo ja j?i k?det sel?n takana, hartiat kumarassa, h?nkin hetkeksi tuleen tuijottamaan.
He olivat siis nyt kaksin! He kaksi, saman katon alla! H?n lakitieteen tohtori Paavo Kontio ja rouva Sinikka, entinen n?yttelij?t?r, nyky??n er??n etel?h?m?l?isen aatelisherran puoliso ja Kuusiston kartanon em?nt?!
Olihan se aivan k?sitt?m?t?nt?.
--Kuinka? alotti Paavo Kontio hitaasti ja matalalla ??nell?. Te sanotte, ett? teill? ei ole kotia en???
--Niin, vastasi Sinikka-rouva. Mutta onhan minulla sent??n nyt katto p??ni p??ll?, kiitos olkoon teid?n hyvyytenne.
H?n kumarsi hiukan p??t??n kiitokseksi. Paavo Kontio vastasi samalla tapaa.
--Tuliko poltti kartanon? kysyi h?n hetken per?st? omituisesti hym?ht?en.
--Talo on kyll? paikoillaan, virkahti et?isell?, uneksivalla ??nell? Sinikka-rouva. Mutta min? puhuin kodista. Sit? ei minulla ole en??. Ja jos oikein ajattelen, ei ole tainnut koskaan ollakaan.
--Teille ei siis ole oikeastaan mit??n merkillist? t?n? iltana tapahtunut?
--Ei muuta kuin ett? min? olen sen ymm?rt?nyt. Tullut oikein ymm?rt?m??n.
--Te olette tarvinnut kauan aikaa siihen?
--Mahdollisesti. Minusta se on kuin eilen.
--Mik??
--Se hetki, jolloin me kaksi viimeksi tavattiin.
--My?skin minusta. Mutta se on kuitenkin kuin rautaisen esiripun takana. Onko teill? rohkeutta sit? kohottaa?
--Ainakaan ei minulla ole mit??n oikeutta siihen.
--Ei. Mik? on mennyt, on mennyt. Me emme voi el?? kahta kertaa.
Paavo Kontio oli puhunut harvakseen, lyhyill?, painokkailla p??n-nyyk?hdyksill? jokaista sanaa korostaen. Nyt k??ntyi h?n j?lleen permantoa kiert?m??n.
H?nen mielens? oli mit? suurimmassa j?nnityksess?. H?n tarvitsi kaiken tahdonvoimansa voidakseen ylimalkaan pysy? koossa ja puhua n?in tyynesti ja hillitysti. Samalla harmitti h?nt? h?nen oma mielentilansa. Siin?k? siis oli h?nen itsekasvatuksensa? T?ss?k? tulos vuosikausien vilpitt?mist?, lakkaamattomista itsetutkisteluista ja ponnisteluista?
Ei, joku selv? t?st? t?ytyi saada! H?n pys?htyi, tuli uunin luo, istahti p??tt?v?sti toiseen nojatuoliin ja tuki leukansa nyrkin varaan.
N?in kului pari tuokiota.
--Te olette siis karannut miehenne luota? alotti h?n.
--Niin, vastasi Sinikka-rouva tyynesti h?neen katseensa kohottaen. Ja siin? nimenomaisessa mieless?, etten koskaan en?? palaja h?nen luokseen.
--Ja tullut minun luokseni?
Hieno, tuskin huomattava hymyily kiertyi Sinikka-rouvan kapeiden huulten ymp?rille.
--Kuten n?ette, vastasi h?n. Min? tulin, sill? min? tarvitsin teit?.
--Mihin?
--Kaikkeen. T?ytyih?n minun saada neuvotella teid?n kanssanne. Eih?n minulla ollut ket??n l?heisemp??.
--Niink? luulette?
--Niin olen ainakin itselleni kuvitellut.
--Ja h?n?
Paavo Kontio osoitti peukalollaan sinnep?in, minne Pajalan herra ?sken oli h?vinnyt.
Sinikka-rouva katsoi silm?t suurina h?neen.
--Pertti? Mit? h?nest??
--Onhan h?n luonnollisesti teid?n rakastajanne.
Sinikka-rouva k??ntyi nyt kokonaan ja nojasi samoin leukansa nyrkin varaan. N?in tuijottivat he j?lleen kotvan aikaa toisiaan.
--Niink?? Niink? te todellakin minusta ajattelette?
--Niin. Onhan se niin kovin yksinkertaista. Te olette ik?vystynyt, te olette jostakin syyst? kyll?stynyt