Paavo Kontio | Page 3

toisella puolen sinne t?nne siirrettyine nappuloineen todisti talon is?nn?n kaikessa yksin?isyydess??n harjoittavan t?t?kin jaloa henkist? voimistelua.
Ei! Tuo kummallinen levottomuus ei antanut rauhaa h?nelle. H?n rupesi j?lleen pitkin askelin permantoa mittelem??n.
Samalla koetti h?n tehd? selv?? itselleen, mist? t?m? omituinen mielentila oli kotoisin ja oliko h?n ehk? itse sen jotenkin aiheuttanut.
H?n ei muistanut koskaan tunteneensa mit??n t?m?ntapaista. Tuskaa kyll?, mutta ei t?llaista ep?m??r?ist? ahdistusta, pelkoa kyll?, mutta ei t?llaista outoa, v?risytt?v?? kauhuntunnetta. Eik? h?n parhaalla tahdollaankaan voinut keksi? mit??n ulkonaista syyt? siihen. H?n oli aamulla noustessaan ollut reipas ja tyyni niinkuin ainakin, h?nen p?iv?ns? oli kulunut kuin niin monet muutkin p?iv?t. Mutta iltap?iv?ll? h?n oli jo huomannut sen ja nyt tuntui se vain hetki hetkelt? yh? pahenevan.
Naurettavaa! H?n heitt?ytyi leposohvalleen ja sytytti sikarin. Mutta paha ei silti v?istynyt h?nest?. H?nen t?ytyi j?lleen nousta yl?s. Samassa sattuivat h?nen silm?ns? hirvensarviin sohvan yl?puolella ynn? niiden ylle ja ymp?ri taidokkaasti j?rjestettyyn asekokoelmaan.
Siin? oli tuliluikkua kaikenlaista, samoin sapeleja, miekkoja, tikareja ja pistooleja. Kyll?p? ne olivatkin saaneet olla kauan siin? liikuttamatta! Tuo piilukko oli h?nen vanhasta is?nkodistaan ... kas vain, olihan siin? my?s h?nen veljens? kaksipiippuinen lintupyssy mets?styslaukkuineen, ruutisarvineen ja taskumatteineen! Ne kaikki olivat joutuneet h?nen omakseen vainajan tahdon mukaan... Tuossa oli h?nen oma mauserinsa, tuossa h?nen winchesterins?. Tuon tsherkessil?isen puukon taas oli h?nen set?ns? eversti kerran tuonut h?nelle lahjaksi Ven?j?lt?.
H?n rupesi ottamaan alas pyssyj? sein?lt? ja niill? t?ht?ilem??n. Ennen h?n oli ollut innokas mets?mies. Nyt oli monta vuotta kulunut, h?nen ampumatta laukaustakaan. Mutta k?si oli viel? vakava ja silm? ter?v?... Oli ollut hirvi? eilen mets?nlaidassa, kun h?n oli ohitse ratsastanut...
Sitten h?n rupesi itsekseen miekkailemaan. Siit?kin oli jo pari vuosikymment? kun h?n viimeksi oli pit?nyt t?t? asetta k?dess??n... Ai, ai, kyll?p? olikin ranne j?ykistynyt!... Tuo terssi k?vi liian k?mpel?sti, tuo kvintti t?ytyi ottaa uudestaan ... no, nyt juuri tuossa syrj?hy?kk?yksess? h?n olisi saanut aika piston kainalonsa alle!
H?n heitti pois takkinsakin voidakseen tehd? vapaammin liikkeit??n. H?n eteni ja per?ytyi, hy?kk?ili ja puolustihe. H?n koetti ahdistaa toista uuninnurkkaan ja tekeyty? itse niin kapeaksi kuin mahdollista. Mutta koko ajan tuntui h?nest? kuin h?n olisi ahdistanut jotakin n?kym?t?nt?, tuntematonta vihollista.
?kki? h?n j?i s?ps?ht?en kuuntelemaan... Aivan oikein, kolkuttihan joku selv?sti h?nen ovelleen!
--Kuka siell??
--Min? se vain olen.
--Sis??n!
Susanna, h?nen vanha em?nn?itsij?ns? se oli, joka oli korjannut ruoan p?yd?lt? ja tuli kysym??n, tarvitsiko tohtori en?? mit??n... Ei, h?n sai menn? nukkumaan. Tohtori hoitaisi kyll? itse uunin.
--Hyv?? y?t? sitten.
--Hyv?? y?t?.
Eukko poistui yht? hiljaisesti kuin oli tullutkin.
H?n oli niin tottunut t?ss? talossa kaikkeen, ettei h?n ollut h?mm?stynyt edes is?nt?ns? uhkaavasta asenteesta eik? silm?ins? edess? kimmeltelev?st? miekanter?st?.
Paavo Kontio heitti h?nen menty??n miekan naulaansa hym?ht?en ja puki taas ylleen takin. Istui sitten uunin eteen, lis?si puita pes??n ja j?i niiden loimuamista synkk?mielisen? tuijottelemaan.
Mit? se oli t?m? levottomuus? Mit? t?m? tuskan ja kauhun tunne h?nen povessaan?
Kuoliko joku rakas omainen t?ll? hetkell?? Eih?n h?nell? ollut ket??n niin l?heist?. Uhkasiko joku vaara, joku outo, onneton el?m?nkohtalo h?nt?? Joutavia! Eih?n h?nt? voinut uhata mik??n, eih?n h?nelle voinut mit??n onnellista eik? onnetonta tapahtua.
Sitten mahtoi t?ll? hetkell? tapahtua jotakin hirve?t? maailmankaikkeudessa!
Tuo ajatus pudistutti h?nt?. H?n oli tosin kyllin paljon t?htitieteilij? k?sitt??kseen, ett? t?hdet kulkivat omia ikuisia ratojaan ja ett? niiss? tapahtui joka hetki myllerryksi?, joista h?nell? ei ollut eik? voinut olla v?h?isint?k??n aavistusta. Mutta h?n oli my?s tarpeeksi mystikko uskaltaakseen ep?ill? nykyaikaisen, j?rkiper?isen tieteenkin erehtym?tt?myytt?. Varsinkin h?n oli vakuutettu sen t?ydellisest? kykenem?tt?myydest? suurten maailman-arvoitusten ratkaisemiseen, sill? voidakseen tehd? viimeisi? johtop??t?ksi? olisi sen ensin t?ytynyt tulla viimeisiin kokemusper?isiin tuloksiin.
Mutta seh?n oli taas mahdotonta! Oli sent?hden sek? j?rjellist? ett? kaikin puolin sallittua ja luvallista ihmiselle koettaa ohi nykyaikaisen tieteen tunkeutua edes aavistuksen tiet? ..., sit? ainoata, mik? h?nelle oli annettu ..., h?nt? ymp?r?iv??n ??rett?myyteen, joka niinkuin ij?isyyskin oli ainoa todellinen, mik? oli olemassa, mutta joka oli j??p? ij?ti k?sitt?m?tt?m?ksi h?nen rajoitetulle, ??relliselle hengelleen.
Ij?tik?? ??rellisellek?? Kuka uskalsi sen sanoa? Mist? sitten t?m? ??rett?myyden kaipuu, jonka h?n tunsi joka hetki sytev?n syd?mess??n? Ei, ainakaan omaa henke??n h?n ei miss??n tapauksessa tahtonut ??relliseksi eik? rajoitetuksi tunnustaa!
H?n nukahti n?ine mietteineen.
Taikka kenties h?n uneksi silm?t auki ja valveillaan. H?n oli t?ysin tietoinen itsest??n, tunsi tuskankin, joka aina ahtaammin pusersi h?nen povessaan, mutta h?n tunsi samalla, ett? osa h?nen hengest??n oli j?tt?nyt h?net ja vienyt ohuen kerroksen ruumiillista muotoa mukanaan. Muu oli j??nyt t?h?n nojatuoliin.
H?n her?si h?t?huutoon! H?n hypp?si yl?s ja katsoi kauhistuneena ymp?rilleen. Hiilet uunissa olivat jo hiljaisiksi riittyneet ja kynttil?t kappaleen matkaa palaneet. H?n katsoi kelloaan. Se n?kyi jo keski-y?t? osoittavan.
Kuka oli huutanut? H?nk? itse vai joku muu? H?n ei voinut sit? sanoa varmaan en??, mutta h?n oli kuullut sen niin selv?sti korvissaan... H?n kuunteli. Kaikki h?nen ymp?rill??n oli hiljaista kuin haudassa... N?ht?v?sti h?n oli sittenkin uneksinut!
Nyt taas! Nyt kuuli h?n aivan selv??n sen. Se kuului paljon pitemp??n ja l?hemp??... Ja nyt! Se kuului ulkoa, joku oli liikkeell? t?ss? jumalan-ilmassa, kenties vaarassa ja kuolemaisillaan...
H?n sy?ks?hti ?kki? ikkunaan ja avasi sen.
Tuuli tahtoi kiskaista sen h?nen k?sist??n. H?n pisti p??ns? ulos ja koetteli tirkist?? y?n pimeyteen.
Aluksi ei n?kynyt mit??n. Mutta sitten oli h?nest?