purjehdin Kosken tehtaalle
Perniön lahdelle. Sieltä otin ruukin rauta-proomun ja läksin Vänöhön,
minne ennen olin jättänyt 4 hevosta; ne otin nyt myötäni ja purjehdin
proomulla Ahvenanmeren yli Tukholmaan, ja tulin onnellisesti sinne
10 p. Elok.
21 p. Elok. kenraali Taube komensi minua kahden miehen kanssa
Ahvenanmaalle, ja palatessani sieltä toin minä myötäni 3 vankia. --
Ajoin ahkerasti takaa erästä upseeria, joka ryösti koko Ahvenanmaalla.
Kaikin voimin koetin saada häntä kiinni, ratsastaen sekä salmien että
purojen poikki, ja viimein tapasinkin hänen Sundskär'in kappelissa.
Minä kysyin tahtoisiko hän nyt kortteerin.
Hän vastasi: "Sinä olet yksinäinen mies niinkuin minäkin. Saadaan
nähdä kumpiko ensin armoa pyytää". -- Tämän sanottuaan ratsasti hän
minua vastaan.
Minä tartuin pistoliini ja ammuin häntä vasempaan käteen ja sitten
kylkeen. Mutta nyt minun pistoli-piippuni räjähti rikki; ainoastaan varsi
jäi käteeni. Hevoseni kaatui ja minä hevosen alle. Venäläinen olisi
pistänyt minuun, jos en olisi saanut irti jalkaani, joka oli hevosen alla.
Sitten taistelimme me ankarasti; lopuksi hän väsyi ja pyysi armoa, antoi
minulle suuren vyökukkaron, täynnä kopekoita ja puolen ruplan
kappaleita, vieläpä lisäksi 2 miehen-kaulavaatetta. Minä talutin häntä
erään talonpojan saunaan; ja kuuluu hän siellä kuolleen, kun minä
ratsastin Sund'in pitäjään.
8 p. Syysk. palasin minä vankineni. Kreivi Taubelta sain 60 taaleria
sekä 3 taaleria päivärahaksi, ja Ahock sai 1 1/2 taaleria vaskirahaa.
Syyskuun 16 p. komensi kreivi minua taas 6 miehen kanssa
tiedustus-retkille. Kuljin vakoillen aina Suomeen asti pienellä veneellä,
ja pääsin töin tuskin siltä retkeltä hengellä takaisin raportin kanssa.
Ruotsiin jäin sitten koko talveksi.
H. K. K. Fredrikin käskystä komensi kreivi Taube minun ja Ahock'in
meren toiselle puolelle 10 p. Helmik. 1715. Mutta kun olimme päässeet
Ekkeröhon, sanoivat talonpojat että oli mahdotoin viedä meitä
kauemmaksi kulku-jään vuoksi, jonka tähden jäin sinne muutamaksi
päiväksi. Sattuipa niin, että H. K. K. Fredrik ja kreivi Taube tulivat
Grislehamn'iin ja käskivät talonpoikain viedä meidät meren yli. Sain
myös muutamia dukaatteja H. K. K:lta ja läksin sitten Jumalan nimessä
Signelskär'ille. Siellä olin kaksi päivää kulkujään vuoksi, ja kun meri
oli jäätynyt, läksin Ekkeröhön. Täällä kohtasin talonpoikia ja pappeja,
jotka olivat pakenemassa Ruotsin puolelle. Jäällä otin minä Herran
pyhää ehtoollista Gabriel Grononius'elta ja lähetin passini takaisin
inspehtori Allander'in kanssa, sillä pyynnöllä että hän sen antaisi
rakkaalle äidilleni Tukholmassa. Vaan ei se kuitenkaan perille tullut.
Me marssimme nyt Saltvikin nimismiehen luo ja olimme siellä vähän
aikaa, jonka perästä nimismies kyyditsi meitä Sundskär'ille, koska
ai'oin lähteä Dehletin yli. Mutta talonpojat olivat lähteneet saaristoon
omaisuutensa ja tavaransa kätkemään, jonka tähden meitä pyydettiin
aamuksi viipymään, jolloin lupasivat kyyditä meitä edemmäksi.
Jesuksen nimessä panimme me maata, pidettyäni ilta-rukouksen. Yöllä
näin paljon unta venäläisistä, ja aamupuoleen lu'in minä (unessa)
kymmenet käskyt, uskon-tunnustuksen, Isä-meidän ynnä molemmat
sakramentit, ja kun lu'in viimeiset sanat alttarin sakramentista, seisoi
harmaa-päinen mies vuoteeni vieressä ja kysyi, uskoinko minä että
kaikki häviäisi ennenkuin yksi ainoa sana siitä, mitä olin lukenut. --
Minä vastasin: uskon. Taas kysyi hän samalla tavalla, ja minä vastasin
samoin. Sitten löi hän minua kaksi kertaa olkapäälle, toinen kerta
oikein koski, sanoen suomeksi: nouse ylös. -- Samassa minä heräsin ja
näin emännän seisovan laattialla. Kun talonpoika aamulla oli mennyt
ulos, oli ryssä ampunut häntä sääreen oven ulkopuolella. Mutta
keskustellessani harmaapää-mieheni kanssa, en ollut mitään kuullut,
ennenkuin hän sanoi: nouse ylös! -- Samassa hetkessä seisoi 3 miestä
ladatuilla kivääreillä oven edessä. Minä lensin sukkasillani ylös kuin
nuoli, otin pistolini ja karkasin heidän päällensä. Toverini oli
hämmästyksissään, eikä ensiksi hoksannut asian laitaa ollenkaan. Minä
ajoin pois tuvasta ne, jotka oven edessä seisoivat, kun olivat ampuneet
ja tähdänneet minun päähäni, mikä ei kuitenkaan onnistunut, sillä minä
löin kiväärit alta ylöspäin, niin että kuulat lensivät kattoon; ruutia sain
vähän kasvoihini, josta minulla myös on merkki kuolemaani saakka.
Sitten karkoitin koko joukon, 20 miestä, sekä huoneesta että kartanolta.
Mutta kun olin 50 askeleen päässä talosta, tulivat viholliset sinne ja
ympäröitsivät sen koko komppanialla vaan he eivät uskaltaneet astua
sisään ennenkuin olivat repineet maahan koko katon, joka oli lumella
peitetty enemmän kuin kyynärän korkealta. Vielä olivat kaikki
ryömineet ikkunain alitse, luullen minun olevan huoneessa, vaikka
vanha akka eräästä nurkasta huusi: täällä ei ole ketään! Mutta he tietysti
eivät ymmärtäneet mitä hän sanoi.
Me läksimme vielä kappaleen matkaa maata myöden ja sitten merelle, s.
o. jäälle. Kun olimme päässeet vähän matkaa maalta, oli meidän ja
manteren välillä niin paksu sumu, ett'en nähnyt jälkiäni kolme askelta
takanani, ja meidän edessämme oli kirkas päivänpaiste aivan niinkuin
selkeänä kesä-päivänä. -- Boksö'lle tultuamme oli taasen niin selkeä,
että näin jäällä, jota myöden olimme tulleet, 40 kasakkaa. Minä käskin
toverini mennä heitä vastaan, sillä osa heistä oli lähempänä ja muut
olivat jääneet jälkeen, joita heidän tietysti piti odottaman. Sill'aikaa
juoksin minä tupaan, jossa sain leivän ja pikkusen juuston. Siellä oli
suuri joukko pakenevia talonpoikia, joita minä nyt autoin ulos pakoon.
Sitten minä ja toverini läksimme kartanosta, ja viholliset tulivat kohta
sinne, ampuivat ja hakkasivat talonpoikia siellä. Me kätkimme itsemme
saarella siksi että yö oli tullut, ja käännettyä kenkämme edes-takaisin,
kuljimme
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.