Päiväkirja | Page 5

ajoin jälelle jääneet pakosalle sekä sain 5 hevosta ja 8
kuormallista tavaraa, sillä minä ajoin heitä takaa siksi että heidän täytyi
jättää re'et ja pelastaa itsensä hevosten avulla. Kappalaiselle Montin'ille
annoin minä 2 hevosta, joidenka avulla hän pääsi pakoon
Ahvenanmaalle. Mutta nyt vihollisia yhä enentyi, niin että minun täytyi
korjata itseni Kumlingen pitäjään. Yöllä matkustaissani näin minä
taivaan kannella suuren, loistavan tähden, jonka muoto oli niinkuin
kaksinkertainen C. Tästä minä ennustin, että minä kerran saisin
kunnian suullisesti puhutella Kuninkaallista Majesteettia, joka tähä
aikaan vielä oleskeli Bender'issä Turkinmaalla.
Minua käytettiin yhä vielä vakoojana, ja hyvin usein satuin minä yhten
vihollisten kanssa Åfvassa ja Brändön kappelissa. Kerran kuin istuin
kirjoittamassa eversti Böckler'ille, tuli paikalle vihollisia, kasakoita ja
150 rakuunaa, ja minun täytyi jättää läkki-astia sekä päällys-takkini ja
juosta vartioroviolle. Talonpojat, jotka siellä vartioitsivat, tekivät
lusikoita, kauhoja ja sankoja. Minä sytytin rovion tuleen, mutta
viholliset sammuttivat sen taas. Minä pistin yhden kasakan kuoliaaksi
ja sain juosta 3 peninkulman pituisen matkan. Muutamia päiviä sen
jälkeen kohtasin taas 350 venäläistä matkalla Ahvenanmaalle. Minä
käännyin takaisin ja kirjoitin Kumlingesta everstille, joka majaili
Vargatassa sotilasten sekä talonpoikain kanssa. Päivää myöhemmin
täytyi minun lähteä vältvääpeli Mathias Gök'in ja etuvartian kanssa
Ahvenanmaalle. Kohta haettiin hevonen ympäri maata, ja minä

komennettiin Kumlingeen, missä viholliset olivat. Minä ratsastin
Dehletin yli ja pitkin Kumlingen rantaa, kuitenkin 1/4 peninkulmaa
maalta, sillä venäläinen vartia-joukko seisoi aivan meren rannalla.
Illalla myöhään tulin erääsen kylään, jätin hevosen metsään ja menin
ensin hiljaa katsomaan olisiko vihollinen siellä, mutta en löytänyt
ketäkään. Nyt toin hevoseni ja panin sen talliin; itse menin tupaan
makaamaan. Siellä nukuin muutamia tuntia, ja kun aamulla ai'oin
mennä ulos, huomasin vasta 2 ruumista, joidenka kanssa olin maannut
ja jotka osoittivat vihollisen jälkiä. Läksin nyt taas Kumlingeen päin,
sidoin hevoseni pehkoon ja käänsin turkkini nurin, karvat ulospäin, ja
näin konttasin sitten 1/4 peninkulman. Kun minä tällä tavoin lähestyin
vartiamiestä, kohtasin vanhan akan, joka samalla tavalla konttasi
kirstullensa, jonka oli pensaasen kätkenyt, mutta jonka venäläiset jo
olivat tyhjentäneet. Hän kertoi että venäläiset olivat valmiit palaamaan
Turkuun. Minä konttasin kuitenkin kylän ohitse eräälle vuorelle,
nähdäkseni heidän pois-marssimistaan, ja menin sitten kaivamaan
tunkiosta 1/2 tuopin tina-pullon, jonka olin sinne kätkenyt. Samaan
tunkioon oli muuan talonpoika kätkenyt 50 ploottua, mutta niitä olivat
venäläiset myös kaivaneet sieltä. Minä ratsastin tämän perästä eversti
Böckler'in luo, joka oli Kastelholmaan pakenemassa, mutta matkalla oli
pysähtynyt. Vaivastani sain häneltä pikku-lahjan ja olin sitte rauhassa
Huhtikuuhun asti v. 1714.
V. 1714 komennettiin minua vänrikki Sahlman'in kanssa Suomeen.
Mutta Kemiöstä päästyäni sairastuin vilutautiin ja jäin makaamaan
Toukokuun keskipaikkihin asti; Juhana Ahock oli minun sairas-vartiani.
Kun vähän olin parantunut, annoin viedä itseni veneellä Tenholaan ja
Kosken ruukille; sain siellä toveriksi erään kersantin Turun rykmentistä,
jonka seurassa kuljin Perniön pitäjään. Siellä tapasimme 3 venäläistä
rakunaa, joista löimme yhden ja saimme kukin 50 taaleria kopekoissa.
Menimme sen jälkeen Tikkalaan takaisin, ja siellä makasin minä
kipeänä. Tähän aikaan tuli Ahock takaisin, jonka olin lähettänyt
Sahlman'in luo, ilmoittamaan ensimäisestä sairaudestani. Me läksimme
nyt menemään Turkuun. Molemmat olimme me kätkeneet tuli-pallon
housuihimme säärien väliin. Minä olin olevinani aivan sokea, ja
toverillani todellakaan ei ollut kuin yksi silmä, ja kyttyräselkäinen oli
hän myös. Hän talutti minua 2 päivää, keppi kädessä. Kolmantena

päivänä sain sytyttää yhden tuli-pallon, sillä seurauksella, että poltin 3
rakennusta, jotka olivat täynnä matto-jauhoja. Sitten palasimme
Perniöön, ja Toukok. loppuun asti kuljeskelin sitten vänrikki
Sahlman'in kanssa. Silloin yhtyivät meihin kersantti Holmgren Turun
rykmentistä ja G. Gisselkors Pohjanmaan jalkaväestä; me kokosimme
mitä maassa vielä löytyi sotaväkeä ja teimme partioretkiä niiden
turmioksi, jotka maassa ryöstivät.
Näin löimme Tammelan pitäjässä 2 rakuunaa Kesäk. alussa; toisella oli
posti, jonka hän aikoi viedä luutnantti Bruselle. -- Saman kuun
loppupuolella menimme yhden luutnantin ja 58 miehen kimppuun,
jotka olivat erään välskärin ja hänen kirstunsa saattojoukkona. Nämät
tulivat Hämeenlinnasta kun me karkasimme heihin ennenmainitussa
pitäjässä. Mutta siinä paikassa oli iso aukio ja venäläiset ampuivat 3
laukausta meitä kohden, josta, Jumalalle kiitos, ei kuitenkaan mitään
vahinkoa tullut. Välskäri ja 8 miestä pääsi pakoon. Luutnantti ja
ala-upseeri jäivät 50 sotilan kanssa kentälle. Kappalainen Oxenius
Tammelan pitäjässä kysyi olinko kadottanut monta miestä, mutta minä
vastasin: ei ainoatakaan. Pappi sanoi tahtovansa, kenenkään
huomaamatta, saarnastuolissa kiittää Jumalaa, joka näin harvain
miesten kautta oli niin suuren voiton antanut. -- Me saimme sota-arkun
sekä kaikkien päällys-takit, tavarat ja hevoset.
Sen perästä läksin minä joukkoni kanssa Tenholaan, ja 10 p.
Heinäkuuta tulin minä amiraali Wattrangen'in luo, joka oleskeli
Hankoniemellä. Mainitun kuun loppuun asti kuljeksin minä
tiedustelemassa ja vankia ottamassa, jonka perästä lähettivät minun
Turkuun. Kävin myöskin Gustaf Wittfot'in kellarissa, hakkasin siellä
rikki 60 tynnyriä, joissa oli hyvää viiniä, jonka annoin vuotaa kellariin.
Nämät tynnyrit olivat tsaaria varten ja odottivat hänen tuloansa. Vaikka
linna oli vihollisten vallassa ja kaupungissa oli 2,000 kasakkaa, kävin
minä yöllä sekä sisään että ulos, sytytin kädessä ja kranaatit paljaina.
Sieltä läksin Naantaliin, otin veneen ja läksin Rymättylään, Nauvoon ja
Kemiöön ja taas, yhä veneellä, Hankoniemelle. Saatuani tiedon että
laivasto oli lähtenyt pois, käännyin ja