Päiväkirja | Page 3

Papinmäeltä majurin vatsan ala-puoleen, niin että hän lankesi
polvilleen; 2 sotilasta kaatui myöskin. Majurin viimeiset sanat olivat:
"ach mein herr Pastor, mein herr Pastor!" eli "oi herra pastori, herra
pastori!" Neljä miestä kantoi häntä pois karhun nahassa. Hänen
huulensa liikkuivat kauan aikaa, vaan ei mitään ääntä kuulunut.
Toisena päivänä me marssimme Porvoosta. Vihollisella oli siis tie
avoinna Helsinkiin ja Turkuun, sillä suomalainen armeija läksi
Pälkäneelle.
Kun olimme Hattulaan päässeet, pyysin minä koroitusta
munsteri-kirjurin toimesta, mutta minulle sanottiin että löytyi parempia

miehiä, joita piti eteenpäin auttaa. -- Minä kysyin, saisinko eroa, niin
minä koettaisin onneani jossakin toisessa rykmentissä, missä ehkä
löytyi minua huonompia miehiä, ja missä kenties voisin paremmin
edistyä, vaan minun käskettiin jäädä rykmenttiin ja komppaniaan
odottamaan. Kuitenkin tein samana päivänä pyynnön kenraali-majurille
Fittinghoff'ille, että hän auttaisi minua Pohjanmaan rykmenttiin. Hän
lupasi minulle siinä vältvääpelin paikan, mutta minun piti itse hankkia
eroni, jota eversti ei antanut. Kolmannen pyyntö-kirjeen kirjoitin minä
kenraalimajuri Armfeltille, joka minulle lupasikin koroitusta, mutta
ensin minun täytyi partioretkelle lähteä. Vänrikki Sahlman'in kanssa
läksinkin Hattulan kirkonkylästä Hämeenlinnaan ja sieltä ympäri maata,
sangen vähäksi hyödyksi valtakunnalle ja kuninkaalle.
Armeijan tappiosta ja hajoamisesta sain minä tiedon, kun vankimme
vietiin pois Hämeenlinnaan vievää tietä myöden. Kohta juoksin sinne
yöllä yksin 3 peninkulman pituisen matkan. Sitten me läksimme
kulkemaan Turkuun, missä löysimme muutamia laivoja ja
saaristo-veneitämme, joilla miehistö vietiin Ahvenanmaalle kapteeni
Möller'in kanssa, joka oli vankeudesta karannut ja myös kuului Turun
rykmenttiin. Mutta minä jätettiin maaherra Stjernstedt'in käskystä
vakoomaan venäläisten liikuntoja ja tointa kapt. Möller'in rengin
Juhana Ahockin kanssa. Menin ensin puustellilleni Sauvossa 3 penink,
ja makasin siellä kolme päivää. Sitten läksin kap. Möller'in puustellille
Loimaalle, katsomaan mitä sieltä olisi saatavana, vaan en löytänytkään
muuta kuin joitakuita lampaita, 2 hevosta vanhoilla satuloilla sekä
joukon 8 ja 6 leiv. painavia kranaateja. Tämän kaiken laahasin minä
omalle puustellilleni.
Nyt sain taas käskyn polttaa erästä makasiinia venäläisiltä Huittisissa,
jonka työn otinkin tehdäkseni.
Tultuani Hannukosken kylään tien varrella, poikkesin sinne, saadakseni
tietää oleskeliko vihollinen näillä tienoilla. Muutamat talonpojat, jotka
istuivat tuvassa viina-kupit edessään, käskivät minua istumaan, tarjoten
kupillisen minullekin, mutta minä ilmoitin ett'en sitä kärsinyt.
Talonpojat päättivät minua herraksi; näkyihän tuo liivien
kauluksestakin, jossa oli kultainen nauha reunassa. Yksi heidän

joukostaan sanoi heti: "Tulkaa vetoa lyömään ett'ei ruotsalainen enää
Suomenmaata omista; pannaan 100 riksiä!"
Minä vastasin ett'ei minulla ollut niin paljon rahaa, jonka perästä hän
käski minun lähteä helvettiin, muiden suomalaisten herrain jälkeen,
lisäten: "Kyllä mulla on palo-veroni valmiina".
Minä sanoin että tuo oli kaikki erinomaisen hyvää, jos hän nyt vaan
antaisi minulle vähän ruokaa rahani edestä. Hän sanoi:
"Sinun täytyy maksaa kestikievarin taksan mukaan 10 äyriä hop." -- Ne
minä annoin, ja minulle tuotiin leipää, silakkaa ja lampaanluu, joka oli
vihriäiseksi suolattu.
Vanha ukko tuli täll'aikaa sisään ja istui pöydän päähän. Isäntä meni
ulos ja palasi sirppi kädessä, millä hän aikoi naulita minua seinään.
Minä pistäydyin pöydän-pään alle ja tartuin muskeettiini oikealla
kädellä; silloin ukko sai minua kaulasta kiinni ja tahtoi pidättää minua,
mutta minä löin häntä leu'an alle muskeetilla, vedin hanan ylös, ajoin
talonpojan siten edessäni ulos ja annoin hänelle kaupan-päälliseksi
vähäisen suoneniskun miekallani. Emäntä tuli nyt avuksi korennolla,
aikoen toimittaa verisen lakin päähäni; minä löin korennon hänen
kädestään ja voitelin säilällä hänen perä-peiliänsä, sillä kun korento
putosi maahan hänen kädestänsä, aikoi hän ottaa sirpin, joka makasi
minun jaloissani, vaan minä potkaisin sinne tänne, niin että talonpoika
ja hänen akkansa saivat aika letkäyksiä. Pääsin vihdoin juoksemaan
toverini luokse, joka seisoi hevosten kanssa tiellä, ja nousin hevosen
selkään. Ei leikki kuitenkaan loppunut siihen, sillä nyt tuli tuo vanha
ukko ja sai muskeetista kiinni, juuri kun minä sitä kohotin. Kun tämä
nyt putosi kädestäni, tarttui ukko ainoaan korvaani, sai minut allensa ja
huusi kylän väkeä kokoon; mutta nyt sain minä ukon alleni ja löin
häntä pari kertaa painetilla, käskin toverini ratsastaa eteenpäin ja
juoksin sitten hänen jälkeensä. Sinne jäivät hattu, hansikkaat, veitsi ja
rahat talonpojille.
Huittisiin tultuani annoin talonpoikain hävittää makasiini, koska siinä
ei ollut paljo mitään tavaraa. Palasin sitten takaisin ja otin rahani sekä
yllä-mainitut kalut, jotka olin jälkeeni jättänyt, ja ratsastin sen perästä

Turkuun.
Vähän ajan kuluttua lähetettiin minua taas tiedustelemaan josko ja
kuinka vihollinen lähestyi. Tultuani Loimaan kestikievari- eli
nimismiehentaloon, sanoi nimismies: "Oi jos teitä olisi 5--6 miestä, niin
voisitte saada paljon rahoja!"
"Mistä?" kysyin minä.
"Nyt juuri läksi 6 miestä, vieden koko kuormallisen ruotsalaisia rahoja
täältä ohitse".
"Minne läksivät he?"
"Venäläisten leiriin tietysti, 3 penink, täältä; nyt kuorma ehkä on 1/2
penink, päässä, ei suinkaan etempänä".
"Antakaa heidän mennä ja tuokaa minulle tuopillinen olutta!"
Minä join ja toverini samaten, jonka tehtyä molemmat nousimme
hevosten selkään ja läksimme ajamaan kuorman jälkiä. -- Eräässä
kylässä saavutimmekin venäläiset, ajoimme miehet pakoon ja otimme
noin 4,009 karolinia; enempää olisi ollut mahdotoin viedä. Suuri
joukko ihmisiä ajoi meitä takaa. Meidän täytyi jättää hevosemme, ja
marssittuamme koko yön sekä puolen päivää, saimme viimein
lukiolaiselta Hammar'ilta 2 hevosta ja pääsimme Paimiolle, jossa
talonpojat aikoivat ottaa meitä kiinni ja viedä meitä venäläisille. Minun