Oulua soutamassa | Page 7

silmää Katrille.
»Eikö käy?» oli Kusti yhä kellonsa puolesta. »Tää on käynyt...»
»Ikänsä ja viisi päivää», jatkoi Liisa.
»Mene...» tokasi Kusti.
Liisa läksikin nauraen ja löi Katria kylkeen: »tule!» Yhdessä astuivat
he sitten miesjoukkoon, mikä istui ylempänä törmällä. Siellä istui
Liisan isä ja Katrin sulhanenkin tuumimassa asioita, minkä mitäkin.
»Pysyyköhän tuo tyynenä koko päivän vai ruvenneeko tuulemaan
niinkuin eilenkin ennen einettä?» arveli joku ja kaikki katselivat
taivaalle.
»Eipä osaa sanoa, mitä ruvennee tekemään.»
»Höyryn jälkeen saa heittäytyä, jollei perintakaiseksi rupea.»

»Seitsemän aikanahan se höyry lähtee ja siihen tuota kerkiääkin nähdä
minkälaiseksi ilma heittäikse.»
»Näkyy tulevan laskumieskin. Kenenkä vene se on korvassa?»
Läksivät siitä ne miehet, joitten veneellä oli vuoro saada laskumies.
Mutta Erkki meni Jussin luo kysymään, että uskaltaisiko se Jussi laskea
jälestä.
»Onhan noita pahempiakin laskettu ja omin nokkinsa», tuumaili Jussi
vastaukseksi. »Onhan ne Ontojoen kosket...»
»Eihän nää ole toki niitten veroisia», arveli Erkkikin.
»Eihän tuossa maata alemmaksi mene, osaahan tuota toisen jälessä
viilettää--lasken kun laskenkin.»
Jussi jo seisoi valmiina veneen perässä. Koetteli melaa, että oliko se
hyvästi, väänteli ja käänteli sitä. Oli se hyvästi. Silmäsi koskelle.
»Eihän tuossa nyt kovin ohrasesti voine käydä toisen jälestä laskeissa»,
ajatteli hän ja taas pyöräytteli ja väänteli melaa, että olihan se ainakin
kelvollisesti. Oli se.
Lähdettiin. Virta nieli ahnaasti venettä koskeen ja Jussi asettausi hyvin
tanakaksi. Oltiin nyt jo koskella ja jäpäkästi ponnisteli Jussi melassa.
»Siinä se nyt oli Petäinen», tuumi Jussi kosken alla ja katseli taakseen.
»Sievästihän se tultiin», virkkoi Katri.
»Mikäs se on tullessa toisen jälessä.» Niin Jussi arveli, mutta ajatteli,
että tuon jo laskee itsekseenkin.
Kun kerta päästiin Kuurnan niskaan, niin siinä ei ollut kuin pisaus sitä
tullessa ja se oli viimeinen koski.
»Tuon nyt laskee melkein ummessa silminkin. Niinhän tuo on lyhyt ja
suora kuin myllyn kuja», sanoi Erkki.
»Eihän se pituudeltaan pilassa ole eikä polviltaankaan», arveli Jussi.
»Tuossa oli paha nousta silloin kuin isän kanssa käytiin», lausui Katri
Sipisenvirtaa mentäessä ja viittasi niemeen, jonka nenitse virta kulki ja
teki väkevän korvan.
»Siinä se temppu pelaa, sen niskaan päästessä», arveli Jussi.
»Sinnepähän jäävät kaikki kovat paikat paluun varalle», virkkoi Erkki.
Sievästi oli päästy yläkanavaan, Koivukosken luona. Alakanavaan,
Ämmäkosken luona, on kulkea sileätä virtaa vain. Mutta siinäkin pitää
olla tarkka laskeissaan, jottei sorru kostevedelle Kyynärpääniemen alla,
eikä alakanavan suussa päästä Ämmäkoskeen nielemään.
Kun alakanavasta on päästy, niin eipä ole nyt koskia vähälle aikaa.

Seitsemättä peninkulmaa on näet taas järvimatkaa, Oulujärveä. Uljaat,
avarat ulapat, Paita-, Ärjän- ja Niskanselät ovat nyt samottavina.
Ilma oli tyyni ja kaunis. Äijät odottelivat höyryä lähteväksi. Sen jälessä
aikoivat he ajaa pitkän järvitaipaleen.
»Jos tuosta nyt eräitä markkoja meneekin, niin herrastellenpa pääseekin
ja joutuisaan eikä tarvitse soutaa kituuttaa saaresta saareen ja niemestä
niemeen ja viipyä päivittäin järvellä.» Niin arvelivat ukot siinä
odotellessaan höyryä.
No, terveeksi jääkäät!
* * * * *
On Paltaselän ja aukean Ärjäselän välisenä Toukansalmi ja sen oikealla
rannalla on pieni hiekkarantainen lahdenkaartama, Neuvosenhiekaksi
sanottu, ja sen äärellä Neuvosenniemen talo. Siinä oli oulumiehiä
sääpitoa pitämässä. Vieretysten könötti lahden kaarelmassa tervalasteja
vitsaköydestään kiinni jossakin vaajassa rannalla. Oli siinä niitä aika
rivi johokkaita, ja siinä oli kiantalaista, hyrynsalmelaista, ristijärveläistä,
melalahtelaista, varislahtelaista--mene tiedä kaikkia!
Toukansalmea kohti kiinnitti höyryvenekin kulkuaan, taistellen
vastatuulta ja aaltoja vastaan. Sen jälessä tulivat oulumiehemmekin, ja
hätä ei ollut heillä kaukana. Köytensä natisivat pahasti, saattoivat
milloin tahansa katketa ja veneet joutua tuuliajolle; veneet raskivat
aaltojen paiskoessa niitä yhteen. Toisilta halkeili varppeet, toisilta
musertui kokka tahi hajoili perä, harva taisi pysyä jotakin vammaa
saamatta. Äijät koettelivat suojella lastejaan parhaansa mukaan. Vilske
ja huuto siinä kävi, aika meka.
Kuta lähemmäksi Toukansalmea päästiin, sitä laimeammaksi kävi tuuli
maan suojassa, ja sepä olikin hätäytyneitten oulumiehien avun toivoa
elättävä tieto. Toukansalmea odotti jokainen kuin rauhansatamaa. Ja
kun sinne vihdoin viimein pääsivätkin, niin hyvillä mielin erosivat
höyryn jälestä ja laskivat veneensä Neuvosenhiekkaan, sinne entisten
lisäksi.
Tuuli kävi aavan Ärjänselän perukalta. Vimmatusti syöksyi se tietänsä,
tahtoen temmata kaikki mukaansa. Se pyyhki vedenpintaa ja ajeli
aaltoja, yllyttäen niitä vastarantojen valloitukseen. Vaahtopäisinä
kähisten ryntäsivätkin nämä, tuulen aina vain kiihottaessa kohti rantoja.
Sitä ärhäkämmiksi ja pelottavammiksi ne kävivät, kuta likemmä rantaa
pääsivät. Jos saivat ryöstetyksi jostakin tukin, hirren, veneen, tynnyrin

tahi muuta semmoista, kulettivat mukanaan, viskatakseen sillä
kohtisattuvaa vastustajaansa. Menestyksensä oli toisissa paikoin huono,
toisissa paikoin saivat ne tyydytystä rajulle vihalleen. Missä oli kivikko,
kallio- tahi muutoin lujamaaperäinen ranta, siinä ne turhaan
mylläköivät. Ryntäyksensä aina torjuttiin: vaahtoa ja vettä pirskui
korkealla ilmaan ja kauas maalle ja aalto oli särkynyt ja palasi
masentuneena ryömien pitkin rannan pohjaa. Toisia tuli jälessä, ne
eivät huolineet katsoa edellisensä tappiota, vaan ryntäsivät yhtä hurjina
rannalle. Sama kohtalo saavutti heidätkin: vaahto ja vesi pirskui
korkealla ilmaan ja ryntääjä masentui. Turha oli taistelonsa näitä
rantoja vastaan, vaan taisteltiin yhä vain uupumattomalla
innolla.--Missä oli rantana hiekkatörmä, siellä oli niillä menestystä.
Kun ne hyökkäsivät törmää vastaan, niin saivat lohkaistuksi
hiekkamöhkäleen toisensa perästä. Sitä tehden maanpinta, kun alusta
oli käynyt ontoksi ja heikoksi, lohkesi ja vieri alas. Puineen, pensaineen,
kivineen, kantoineen, aitoineen, laihoineen--mitä tahansa siinä sattui