Oulua soutamassa | Page 5

naapuriin;
naapurissa nätti tyttö, hiipaseeko sydäntäs? punasukka, pumpulisukka,
hiipaseeko sydäntäs?»
Katri katseli sinne, ajatellen että onkohan sielläkin ylkämies ja
morsian.--Keulalla istui kyllä miespuolinen henkilö, vaan perään ei
sopinut näkemään, purje esti.
Ehkä istuu sielläkin morsian, laulelemassa rakastetulleen.--Iloiselta
vain kuulusti.--
Sotkamon kirkko saatiin näkyviin, ja korkea uljas Vuokatin harjanne,
joka oli jo etempääkin näkynyt ja pistäytynyt aina vähän väliä esiin

muitten vaarojen takaa, näytti nyt kohoavan ihan tuossa lähellä. Matkaa
oli sinne nytkin kosolta, penikulma ehkä, vaan suuruutensa tautta näytti
se niin läheiseltä. Järven selkä oli jo soukennut ja supistui
supistumistaan kunnes se sulkeutui kapeaksi Tenetin virraksi.
»Jussi!» huusi Erkki. »Nousepas laskemaan purjetta, kohta ollaan
Tikkalanniemen sillassa.»
Jussi nousi, tuppasi unimielissään kätensä molempiin liivintaskuihin ja
kopeloi vielä povitaskuakin: »...eihän ... niin, untahan se ... äh...» Jussi
heräsi siinä makeassa uskossa, että hänellä oli taskut täynnä--
patentliivareita.
»Ota vastaan purje, niin minä täältä lasken», tuumi Erkki.
Jussi rahmusteli päätään korvallisilta ja lakin alta, kävi sitten purjetta
laskemaan ja kaatoi maston.
»Olisihan sitä hiukan asiaa Tikkalanniemeen», virkkoi Jussi.
»No, lasketaan törmään. Eihän tuossa viikkoa viivy», arveli Erkki ja
sillan alatse päästyä käännälti rantaan.
Tikkalanniemen piialle, Susannalle, oli Jussilla kirje, pienoinen mytty
ja paljon terveisiä Anna-Marilta, Susannan sisarelta. Susanna oli Jussin
vanha tuttava, hän kun oli piikana Partalassa samana vuonna kuin Jussi
siellä oli renkinä, vuotta pari ajassa taaksepäin. Tuttaviahan olivat siis
Susannalle Katri ja Erkkikin.
Susanna, joka muutenkin oli iloinen sielu, tavatessaan tuttaviaan
kotipitäjästä ja niin hyviä tuttavia, ei ollut vähän verran iloissaan. Hän
nyt hyöri ja pyöri ja kyseli enemmän kuin kolme suuta kerkesi vastata.
Jussilta hän enin kyseli ja Jussi se olikin hänen varsinainen ilonsa esine.
»Eihän tuo lie niin kiire, ettei kahvia kerkiä?» kysäsi Susanna ja laitteli
pannua tulelle.
Matkalaiset kyllä koettivat empiä kahvinkeitosta, vaan Susanna vain
laati ja arveli, että eihän se nyt mikä kiire semmoinen ole, ettei kahvia
joutaisi vuottamaan.
»Eikähän sitä oulumatkalla niin useasti ole tarjolla», virkkoi hän ja
puuhaili. Pian hän pyöräyttikin kahvin puhellessaan ja kysellessään. Ja
oikein kermakahvit hän laittoi ja vielä hommasi emännältä korputkin.
Jopa leivälliset kahvit se Susanna puuhasi.
»No, Rantalassa sinä, Jussi, olet ollut sitte myötyriään, kun Partalasta
läksit?» kysyi Susanna.
»Siinä minä olen oleksinut.»

»Etkö sinä puuhannut mökkiä itsellesi?»
»Lie tuo ennen ollut hieno aikomus sinnepäin.»
»Rantalaan se saadaan kohta miniä?»--kääntyi Susanna kysymyksillään
Erkkiin.
»Ka, tarpeenhan tuo onkin, kun ei ole emäntää talossa», vastasi Erkki.
»No, joko sinä Jussi olet mökin puuhasta kokonaan luopunut?» kyseli
Susanna taaskin Jussilta.
»Mitäpä hänestä enää...»
»Enää! Mies parhaassa ijässään.»
»Ka, vaan näkyyhän tuo aika kuluvan toisenkin palveluksessa.»
»Ottakaahan kahvia!»--kehoitti Susanna.
»Kiitoksia.--Eihän sitä nyt olisi tarvinnut...»
»No, Erkki.--Ja Katri.--Ota Jussi kahvia.--Ota korppuakin.--No, mitä ne
pojat Partalassa nyt raataa?»
»Tervahaudalla ne ovat», vastasi Katri.
»No, miltä se Katrista morsianna tuntuu?»
»Ka, miltä tuo tuntunee», vastasi Katri, kainosti nauraen.
»Eikös se Jussi vielä ole löytänyt mielitiettyä?» kysyi Susanna Jussilta
arasti ja hieno puna nousi hänen poskilleen.
»Mitäpäs se renkimies...» Jussi näytti hyvin rauhattomalta.
Kotvanen oltiin nyt ääneti.
»Ottakaa lisää kahvia», kehoitti Susanna.
»Johan se nyt olisi välttänyt», arveli Erkki.
»Ottakaa vain.»
»Vaan itselle...» arveli yhä Erkki.
»Kyllä sieltä minullekin yltää.--Ottakaa vain.--Ottaisitko, Jussi,
tuodaksesi minulle Oulusta sievän karttuunihuivin?» kysyi Susanna.
»Minä annan rahat.»
»Kyllä kai se sieltä tulee, mutta eihän sitä rahaa osaa ottaa vielä, kun ei
tiedä hintaakaan ja sattuuko mieluinenkaan», arveli Jussi.
»Mieluinenhan se kyllä sattuu, mutta maksan sitten palatessasi, kun
niin halunnet.»
Kiitokset lausuttiin sitten Susannalle ja heitettiin hyvästit. Susanna
saattoi rantaan matkalaisia ja toivotti onnea matkalle. Vielä hänellä oli
yhtä ja toista kyselemistä matkalaisilta heidän lähtiessäänkin. Ja kun he
olivat jo menossa vähän matkan päässä, kyseli hän vielä. Sitten hän
pyörähti ja läksi kävellä lipsimään taloon.

»Soma immeinen tuo Susanna», tuumaili Erkki.
»Hyvinhän se on puhelias», arveli Jussi, »eipä outo osaisi luulla häntä
Anna-Marin sisareksi».
»Kyllä se Anna-Marikin osaa haastella kun vain mieluinen poika sattuu
haasteltavaksi», virkkoi Erkki.
»Tämä Jussihan se oli Susannan suosikki, kun olivat meillä», tuumi
Katri leikillä ja todella.
»Jussihan se oli», toisti Jussi melkein nyrehtyneenä.
»Itsehän tuo Susanna kiitti sinua minulle», arveli Katri.
»Niinhän se teki», oli Jussin vastaus.
»Niinhän sitä puhuttiin ihan, että teistä pariskunta tulee», jatkoi
Erkkikin leikintekoa.
»Puheltiin», vastasi Jussi.
»Saattoi olla puheessa perääkin.»
»Saattoi olla.»
»Senpätähden Susanna kyselikin mökinpuuhistasi.»
»Niinpä niin.»
Eivätpä osanneet enää jatkaa leikintekoaan Jussin kanssa, vaan täytyi
heidän siihen lopettaa ja alettiin puhella muista asioista, minkä
mistäkin.
Selkävettä taas laskettiin, Nuasselkää. Tuuli oli vireä ja vaahtopäässä
kävi aallot. Edellä ja jälessä pilkotti valkoisia purjeita, toisia
oulumiehiä.
Katri paneusi maata keulateljolle ja sinne kellistyi Erkkikin Katrin
viereen.
Jussi oli viilettämässä. Purjeen liepeen alta silmäsi hän matkan suuntaa
ja loi väliin katseen teljolla makaavaan Erkkiin ja Katriin. Hän muisti
miten he, Katri ja hän, kerran pieninä paitaressuina marjaan mennessä
eksyivät. Kauan kuleksittuaan ja väsyttyään istahtivat muutaman
suuren kiven juurelle. Katri itki ja itki hänkin, ja siihen molemmat
nukahtivat ja vierekkäin he nukkuivat kun etsijät löysivät.
»Yhden talon asukkaita noista tulee, kun metsäkin heidät tuolleen
kätkee», Katrin, isä sanoi.
Ja