Oulua soutamassa | Page 4

että kun lautta
pyörähtää alle tuulen saaren suojaan, niin heidän veneensä tulee siinä
selän puolelle. Erkki rupesi Katrillekin selittämään tätä menoa, vaan
tukkilaiset olivat jo kerenneet vallata puhevuoron.

»Siinähän olisi meille emäntä.»
»Etköhän jääkin meille, tyttö, emännäksi?»
»Jääpi se Matlena.»
»Matlena», toisti Katri ja nauraa hihitti.
»No mikäs sinun nimesi on?»
Katri ei vastannut, nauraa hihitti, ja katsoi Erkkiä ja sitten kainosti
silmäpuolellaan tukkilaisia.
»Toroteija», arveli taas joku tukkilainen leikillään.
»Ei sillä niin herrasnimeä ole», tuumaili joku kolmas. »Leena-Kaisa
sen nimi on.»
»Katri sen nimi on», lausui Jussi Piipponen, joka hieroi kellonkauppaa
kaimansa kanssa.
»No, eikös siipeen sattunut!» sanoi Leena-Kaisa -nimen keksiä. »Kaisa
kuin Kaisa.»
»Kyllä Katri minuun suostuu. Suostuthan?»
»Kuka sinusta huolisi! Mutta minun kanssa se Katri lyö ryysyt yhteen.
Sotkamon pappi meidät vihkii vitsasormuksella, kultasormus laitetaan
sitten jälestäpäin. Eikö niin Katri?»
Tukkilaiset jatkoivat leikintekoa Katrin kanssa ja Erkki sai vain
kuunnella kun morsiantaan puhuteltiin.
Mutta Jussit ne katselivat sillä välin toistensa kelloja. Tukkilaisella oli
patentliivari ja meidän Jussi katseli sitä oikein mielihyvällä.
»No, eikö vaihdeta?» kysyi tukkilainen.
»Ka, saisihan tuota joskus vaihtaakin», vastasi Jussi naurusuin. »Tää
sinun kellosi on jo vanhanpuo...»
»Vanhako? Vuosikauden on minulla ollut, ja jolta sen vaihetin oli itse
ostanut kellosepältä. Ja näethän, ettei se mikään vanha ole.»
»Liekö hänessä kaikki värkitkään?»
»No oletko hökelö? Mihinkä siitä olisi mikään päässyt, kun sitä ei ole
kuin kerran puhdistettu?»
»No niin, saattaahan siinä olla kyllä täydet värkit.» Ja Jussi katseli yhä
pyöritellen kelloa ja mieli teki. Hän painoi sen korvalleen. Raksutteli se
oikein komeasti. Ja Jussin rupesi aina enemmän sitä mieli tekemään.
»Vaihdetaan pois!» kehotteli tukkilainen.
»Paljopa taitaisit tahtoa päällisiäkin», arveli Jussi.
Kaimamies kuiskasi Jussin korvaan.
»Tuumitaanhan sitten paluumatkalla, pitää jo lähteä taipaleelle», sanoi

Jussi ja pisti kättä kaimamiehelleen.
Lautta olikin jo kääntynyt, jotta hyvin pääsi lähtemään. Purje ylös vain,
niin ala taas purjetuulta lekittää.
Erkki oli vähän noloissaan ja häpeissään.--Kun ei saanut totelluksi
Jussin neuvoa... Ivasivat juuttaat kovasti... »Oletpa moukka
mieheksesi»... Ne ovat semmoisia irvihampaita nuo tukkilaiset...
Katri muisteli sitä pulskaa poikaa.--Se oli pulskin niistä kaikista...
Anturasaappaat, joissa oli punaista nahkaa pitkältä varren suussa,
kultasormus oli oikean käden pikkusormessa, kultanastat oli korvissa...
Reima mies ... ja siivompi kuin ne muut... »Minun henttuanipa siinä
Ouluun viedään...» Katria rupesi naurattamaan.--
»Aika irvihampaita ne ovat nuo tukkilaiset», lausui Erkki Katrille, kun
näki hänen nauravan.
Jussi muisti patentliivaria.--Siinä se nyt olisi ollut... Mutta kuka sitä
niin äkiksestä... Taisi olla vain vaihetuskelloja... Kerran puhdistettu.
Kaikkea muuta! Lie rassailtu hyväksikin... Sitten niin paljo välejä
äyväsi: viisitoista. Siihen kun vähän lisää, niin saa uuden ja hyvän
silinterin...
Tuuli oli yhä virennyt. Vilauksella mentiin muitten tukkilauttain ohi,
jotka jo olivat päässeet saaren suojaan. Eikä ollut kuin sujahuttaa
Katermaan, Ontojoen niskaan. Talossa ei joudettu nyt käymään
Katermassa, vaikka useinhan siinä käydään. Ei ollut aikaa nyt hyvän
purjetuulen aikana. Laskumiestäkään varten ei tarvitse maalle laskea,
sillä Jussi laskee itse kosket. Mikäs niitä on Jussin laskea, kun on
monet kerrat kulkenut ja parina kesänä ollut tukinlaskussakin samalla
joella. Purje laskettiin vain joen niskassa, masto kaadettiin ja
työnnyttiin suorastaan koskille.
Suituahan se on melkein pahin laskea, vaan hyvästipä tuo meni siitäkin.
Viimeisessä koskessa, Kallioisessa, käy kova hyöky-aalto selkäväylällä,
vaan Jussi osasi laskea rantaväylää, mikä on saaren pohjois-puolella.
Sitä laskiessa pitää varoa, ettei virta pääse kantamaan venettä saaren
nenään karille. Veden käynti on kova saarta kohti. Niskaan tullessa
pitää jo puoltaa oikeaan ja sitten panna vene leikkaamaan poikki virran,
keula kerrassaan kohti rantaa. Mutta sitten taas, kun saa virran
leikatuksi, pitää arvata oikeassa ajassa ja voimakkaalla kädellä kääntää
törmälle. Rantasillan kuvetta saa nyt vain antaa mennä lojottaa,
alaliepeessä puoltaa selemmäksi.--Osasihan Jussi hyvästi senkin laskea.

Eipä hätää enää mitään. Purje ylös ja myötävirtaan ja purjetuulta
vilistämään. Pianpa solahetaan taas selkävesille, Sotkamon selille
höllöttelemään.
Vinhasti vene kiiti Kiimasen ulapalla. Saaret ja niemet jäivät jälkeen
kunnes katosivat näkyvistä, uudet ilmestyivät ja ne nieli sama kohtalo.
Salmet jälessä ummistuivat, uudet edessä aukenivat, kunnes nekin
vuorostaan ummistuivat jälelle jääneinä. Ja venemiehillä ei muuta
työnään kuin katsella sitä menoa. Monta kertaa olisivat saaneet airolla
vetäistä, monta hikihelmeä olisi norahtanut ennenkuin olisivat olleet
täälläkään asti tyyntä tahi laitatuulta soutaessaan. Huolettomina istuttiin
veneessä, Jussi perässä viilettämässä, Erkki ja Katri keulassa. Matka
joutui ja kului aikakin.--
Päivällisen syötyä viiletti Erkki vuorostaan ja Jussi pani nukkumaan
keulateljolle. Olihan varhain oltu taipaleella, niin että ei ollut liiaksi
lainkaan jos nyt ummisti silmiään levätäkseen.
Katri istui Erkin luona perässä. Mukavalta tuntui heistä matka, yhtä
mukavalta, vaikka ei enää niin somalta ja oudolta kuin alussa. Tuottipa
hauskuutta heidän mielelleen, kun alkoi näkyä muitakin purjeveneitä,
oulumiehiä. Niitä jo näkyi edellä ja jälessä.
Muuan vene oli aivan lähellä heidän jälessään. Se oli lähtenyt eräästä
talosta tämän selän rannalla.
Veneestä kuului heleä laulu, laulu laulunsa perästä.
»Minä tyttö, siivo tyttö siivon nimen kannan, enkä minä joka pojan
halatakaan anna.
Ei oo ruusu kauniimpi kuin tyttö Pohjolassa, eikä muuta tarvita, kun
niin on maailmassa.»
Tuokion kuluttua helähti sieltä taas uusi laulu:
»Tuosta se nyt kulkee poikain polku poikki pellon