Othello | Page 8

Käy tänne. Jos olet mies -- sillä sanotaan, että pelkuritkin,
kun rakastuvat, saavat luonteeseensa jotakin jaloa, jota se
synnynnältään on vailla -- kuule mua. Luutnantti on tänä yönä linnassa
vahdinpidossa; -- mutta ensin tulee sinun tietää yksi asia: Desdemona
on häneen oikein rakastunut.
RODRIGO. Häneen! Mahdotonta!
JAGO. Pane sormesi -- noin, ja ota oppiaksesi. Huomaa, millä
kiihkeydellä hän alussa mauria rakasti, tämä kun osasi kehua ja

luonnottomia valheita hänelle ladella; ja ijätikö hän moista lörppäkieltä
rakastaisi? Älä, järkevä ystävä, sitä luule. Hänen silmänsä kaipaavat
ravintoa; ja mitä iloa hänellä on paholaisen katselemisesta? Kun veri on
nautinnoissa raukeaksi käynyt, niin on tarpeen -- jotta se taasen
tulistuisi ja kylläisyys saisi uutta kiihoitusta -- suloinen ulkomuoto,
sopusointuisuus ijässä, tavoissa ja ihanuudessa; jota kaikkea mauri on
vailla. Näitä välttämättömiä ehtoja kaivatessaan tuntee hänen hieno
aistinsa itsensä pettyneeksi, mauri alkaa häntä iljetyttää, innoittaa ja
kuottaa; luonto itse ajaa häntä ja pakoittaa uutta valikoimaan. No,
ystävä, tämän myönnettyämme, -- joka on aivan selvä ja luonnollinen
edellytys, -- kukapa seisoo tämän onnen portailla niin korkealta kuin
Cassio, tuo kielipalko veitikka, siinä vaan tunnokas, että pukeutuu
siistin ja siivon käytöksen ulkonaiseen verhoon voidakseen sitä
paremmin tyydyttää salaisia, irstaita ja hillittömiä himojansa? Ei
kukaan, ei kukaan! Liukas ja viekas veitikka; hyvien tilaisuuksien
urkkija; jonka silmä sepittää ja mukailee keinoja, vaikk'ei kelpo keinoja
koskaan ole tarjona. Pirullinen konna! Lisäksi se kanalja on sievä ja
nuori ja kaikki ne ominaisuudet hänellä, joita tyhmyys ja kypsymätön
äly tähystelee. Kirottu konna läpi läpensä! Ja naikko on jo häneen
silmänsä iskenyt.
RODRIGO. En saata tuota vaimosta uskoa; hänellä on aivan hurskas
mielenlaatu.
JAGO. Hurskas! Jopa jotakin! Se viini, jota hän juo, on rypäleistä
tehtyä. Jos hän olisi hurskas ollut, ei hän olisi mauriin rakastunut.
Hurskasta hakkelusta! Etkös nähnyt, miten hän sormillaan hänen
kättään kutkutteli? Etkö sitä huomannut?
RODRIGO. Kyllä; mutta se oli vaan kohteliaisuutta.
JAGO. Haureutta, niin totta kuin tämä käsi on mun! Alkulause vaan ja
hämärä johdanto näytelmään: "hekumat ja irstaat ajatukset!" Heidän
huulensa kohtasivat toisiansa niin läheltä, että henget joutuivat
kiemailukseen. Häijyjä ajatuksia, Rodrigo! Kun tällainen tuttavallisuus
on edelläkävijänä, tulee heti jäljessä itse valta- ja pääjoukko: yhdistävä
loppupäätös. Hyi! -- Mutta, ystävä, kuule neuvoani; minä olen sinut
Venetiasta tuonut. Mene yöksi vahtiin; määräyksestäsi minä pidän

huolta. Cassio ei sinua tunne; minä en ole sinusta kaukana. Keksi
keinoja suututtaaksesi Cassiota, joko suureen ääneen puhumalla tai
soimaamalla hänen sotakelpoansa tai muulla lailla, minkä tilaisuuteen
nähden sopivimmaksi huomaat.
RODRIGO. Hyvä!
JAGO. Hän on pikainen ja tuittupäinen; kentiesi hän sinua lyökin;
ärrytäpäs häntä siihen. Muuta en tarvitse saadakseni Kyprossa aikaan
kapinan, jota ei hyvällisesti saata muulla asettaa kuin eroittamalla
Cassion. Näin saat sinä lyhemmän päivämatkan toiveittesi perille,
niiden keinojen avulla, joita minä keksin niitä edistääkseni; ja kaikki
esteet poistetaan voitollisesti, jota ilman emme voisi mitään menestystä
toivoakaan.
RODRIGO. Minä suostun, jos vaan sinä hankit sopivan tilaisuuden.
JAGO. Siitä kyllä vastaan. Tule heti linnalle tapaamaan minua; minun
täytyy nyt toimittaa hänen tavaransa maalle. Herran haltuun!
RODRIGO. Hyvästi!
(Lähtee.)
JAGO. Että Cassio häntä lempii, Sen uskon; mutta hänkö Cassiota?
Miks ei? Se luultavaa ja mahdollist' on! Othellolla -- vaikk' en ma häntä
kärsi -- On luja, lempeä ja jalo luonto; Hän Desdemonalle, sen vakaast'
uskon, On hyvä mies. Minäkin häntä lemmin; En suoraan himosta, --
vaikk' ehkä voisin Ma synnin niinkin suuren päällen' ottaa, Vaan
kostoani ravitakseni: Ma varon, näät, ett' irstas mauri tuo On tarhassani
käynyt, ja se aatos Kuin tuima myrkky sisuksia leikkaa. Ei mikään voi,
ei saa mua tyydyttää, Siks kun on tasan pantu -- eukost' eukko. Tai tuo
jos pettää, saatan vihdoin maurin Niin julman luulevaiseks, ett'ei häntä
Paranna järkikään. Sen täyttääkseni -- Jos vaan tuo Venetian
rakki-raukka, Jot' ajonani pidän, ajon kestää, -- Ma Michael Cassiota
lonkkaan isken; Hänt' irstaaks hemmuks maurille ma parjaan; On
hänkin, näät, mua petkuttanut, pelkään. -- Mua mauri sitten suosii,
kostaa, kiittää, Kun hänest' aasin suoraan tein ja hältä Vein levon,

rauhan, tuoden sijaan raivon. Se tuolla vielä piilee niinkuin yössä;
Kasvonsa konnuus näyttää vasta työssä.
(Lähtee.)

Toinen kohtaus.
Katu.
(Airut tulee, kädessä julistus; kansaa jäljessä.)
AIRUT. Othellon, jalon ja urhokkaan päällikkömme toivo on, että nyt,
kun on tullut varmat tiedot turkkilaisen laivaston täydellisestä
perikadosta, jokainen osoittakoon julkisesti iloansa, mikä tanssilla,
mikä ilotulituksilla, mikä miltäkin huvilla ja leikillä, halunsa mukaan
kukin; sillä, paitse tätä iloista tapausta, vietetään tänään myöskin hänen
häitään. Tämä hänen käskystään julki julistetaan. Kaikki linnan huoneet
ovat avoinna, ja siellä on vapaa kestitys tästä, viidennestä, hetkestä
alkain siihen saakka, kunnes kello on yksitoista lyönyt. Jumala
siunatkohon Kypron saarta ja jaloa päällikköämme, Othelloa!
(Lähtee.)

Kolmas kohtaus.
Linnan sali.
(Othello, Desdemona, Cassio ja seuralaisia tulee.)
OTHELLO. Tän' yönä, Michael, vahdist' ota vaari. Olkaamme hyväks
esimerkiks itse, Kuink' ilollakin tulee raja olla.
CASSIO. Jagolla on jo käsky mitä tehdä; Mut kuitenkin ma tahdon
omin silmin Tarkastaa kaikki.
OTHELLO. Kelpo mies on Jago. Hyv' yötä, Michael; huomenn', ani

varhain Sua puhutella tahdon. -- (Desdemonalle.) Tule, armas: Ken
kaupan tekee, tahtoo