Othello | Page 9

siitä voittaa; Sen hyödyn saamme kumpikin nyt
koittaa. Hyv' yötä!
(Othello, Desdemona seuralaisineen lähtevät.)
(Jago tulee.)
CASSIO. Terve, Jago! Meillä on vahdinpito nyt.
JAGO. Ei ihan vielä, luutnantti; kello ei ole vielä kymmentä. Meidän
päällikkömme tahtoo näin varhain meistä päästä, kun on niin rakastunut
Desdemonaansa; ja siitä älkäämme häntä moittiko; hän ei ole vielä
yhtäkään yötä hänen kanssaan lystäillyt, ja siinäpä makupala vaikka
Jupiterille.
CASSIO. Hän on oikein erinomainen nainen.
JAGO. Ja ihmeen vallaton, sen takaan.
CASSIO. Niin todellakin, sangen ihana ja viehättävä olento.
JAGO. Ja niitä silmiä sitten! Minusta ne ikäänkuin voittoisille vaativat.
CASSIO. Viehättävät silmät ja minusta sangen häveliäät.
JAGO. Ja hänen haastinsa, eikö se ole oikein rakkauden sotahuutoa?
CASSIO. Hän on todellakin täydellisyys.
JAGO. Onnea morsius-yölle! Tulkaa, luutnantti; mulla on pullollinen
viiniä, ja täällä ulkona on pari reipasta Kypron poikaa, jotka mielellään
kilistelisivät maljaa mustan Othellon muistoksi.
CASSIO. Ei, hyvä Jago, ei tänä iltana; minulla on vallan heikko ja
onneton viinapää. Soisin mielelläni, että kohteliaisuus keksisi jonkun
toisen kunnioittamistavan.
JAGO. Oo, nehän ovat ystäviämme! Pikarillinen vaan! Minä juon

teidän puolestanne.
CASSIO. En ole tänä iltana muuta maistanut kuin yhden pikarillisen ja
senkin vedellä taitavasti sekoitettuna, -- mutta kas, minkä mullistuksen
se on tehnyt! Olen niin heikko, ikävä kyllä, enkä tohdi nyt enää
huonoja voimiani koetukselle panna.
JAGO. Kah, ystävä, tänä yönä pitää hummata. Niin tahtovat nuo
reippaat pojat.
CASSIO. Missä he ovat?
JAGO. Tuolla ulkona. Kutsupas heitä sisään, ole niin hyvä.
CASSIO. Kyllä sen teen, mutta vastenmielistä se on.
(Lähtee.)
JAGO. Jos vaan saan hänet juomaan lasin verran Sen lisäks', mit' on
hän jo ennen juonut. Niin tulee hän niin riitaiseks ja ärjäks Kuin armon
rakki. Tuo Rodrigo hölmö, Jonk' aivan nurin kääntänyt on lempi, On
Desdemonan muistoks tyhjentännä Mont' uhka maljaa, ja nyt vahdiss'
on hän. Kolm' oivaa kyprolaista -- tuittupäitä, Jotk' ovat arkamaiset
kunniastaan: Tän urhollisen saaren tosi kuvat, -- Ma vaahtomaljoin
päihdytin; he vahdiss' On hekin. Tuossa juopposeurassa Hytytän
Cassiomme tekoon, joka Vihoittaa koko saaren. -- Kah, tuoss' ovat Jos
toteen käy vaan mitä uneksin, Niin myötä virran, tuulen purjehdin.
(Cassio palajaa, Montano ja muita ylimyksiä hänen seurassaan.)
CASSIO. No, jumal'auta, ovatkin jo saaneet minut hiivaan.
MONTANO. Herrainen aika, mitäpä tuosta! Tuskinhan jyvänkään
vertaa joit, niin totta kuin soturi olen.
JAGO. Hoi! Viiniä tänne!
(Laulaa:)

Hei, malja tänne, saas, saas! Hei, malja tänne, saas! Sotamies sepä mies
on puolestaan, Vaikk' elämätä vaaksan verta on vaan. Sotamiehet,
juodahan taas!
Viiniä tänne, pojat!
(Viiniä tuodaan.)
CASSIO. Saakeli soikoon, oivallinen laulu!
JAGO. Sen opin Englannissa; siellä sitä, totta toisen kerran, vasta juoda
osataan. Ei Tanskan mies, ei saksalainen eikä tuo ihramaha
hollantilainen -- saas tästä! -- ole mitään englantilaisen rinnalla.
CASSIO. Onko se englantilainen niin verraton juomari?
JAGO. On kuin onkin; helposti hän juo tanskalaisen kumoon; hänellä
ei vielä ole hikikarpaloa otsalla, kun jo saksalainen on pöydän alla; ja
hollantilainen se jo kukertuu, ennenkuin maljaa toistamiseen täytetään.
CASSIO. Päällikkömme terveydeksi!
MONTANO. Siihen, luutnantti, minä yhdyn ja vastaan maljaanne.
JAGO. O, sitä ihanata Englantia!
(Laulaa:)
Kuningas Staffan oli kunnon mies, Hän housuista plootun jätti; Mut
kallihiks katsoi tuon kenties Ja räätäliään nyt sätti. Hän mies oli korkea
arvoltaan, Sinä vaan olet köyhä rakki; Se ylpeys on, joka kaataa maan,
Siis yllesi vanha takki.
Viiniä tänne, hoi!
CASSIO. Kah, sepä vielä ihanampi laulu kuin äskeinen.
JAGO. Tahdotteko sen kuulla toistamiseen?

CASSIO. En, sillä sen pidän kelvottomana virkaansa, joka tuommoista
tekee. -- Niin, taivas on yli meidän kaikkien, ja sieluja on, jotka
autuaiksi tulevat, ja sieluja on, jotka eivät tule autuaiksi.
JAGO. Aivan totta, rakas luutnantti.
CASSIO. Itse puolestani, -- loukkaamatta sillä päällikköämme tai
ketään muuta ylhäistä herraa -- toivon minä tulevani autuaaksi.
JAGO. Niin minäkin, luutnantti hyvä.
CASSIO. Niin; vaan -- suokaa anteeksi -- ennen minua ette suinkaan:
luutnantti tulee ennen autuaaksi kuin vänrikki. Vaan mitäpä siitä sen
enempää! Toimihimme nyt! -- Anna meille meidän syntimme anteeksi!
-- Hyvät herrat, tehkäämme nyt tehtävämme. Älkää luulko, herrat, että
olen päissäni; tuo tuossa on vänrikkini; -- tuossa on oikea käsi, ja
tuossa on vasen käsi. -- Päissäni en ole: voin sangen hyvin seisoa ja
sangen hyvin puhua.
KAIKKI. Erinomaisen hyvin.
CASSIO. Vai niin, sepä hyvä; älkää siis luulko, että olen päissäni.
(Lähtee.)
MONTANO. Nyt vallille ja vahdit asemilleen!
JAGO. Tuon miehen tuossa näitte: sotur' on hän Ja kelpais vaikka
Caesarinkin luona Komentajaks. Te näette miehen viat; Hyveisin ne on
päiväntasoiss' aivan: Molemmat yhtä pitkät. Sääli hänt' on! Ma pelkään,
ett' Othellon luotto häneen Saartanne haittaa, jos saa pahaan aikaan Tuo
heikkous vallan.
MONTANO. Juoko noin hän usein?
JAGO. Se häll' on aina johdantona uneen; Hän kellon kahdest'
ympärinsä valvois, Jos hiiva hänt' ei uneen tuutisi.
MONTANO. Hyv' ois, jos päällikkönne sais sen tietää; Ehk'ei hän sitä

näe; tai Cassion hyveet Vaan hyväntahtoisuudessaan hän huomaa Ja
virheet peittoon jättää. Eikö totta?
(Rodrigo tulee.)
JAGO (syrjään hänelle). Rodrigo, mitä nyt? Luutnantin jäljest' oiti
lähde, -- joutuun!
(Rodrigo lähtee.)
MONTANO. Vahinko suuri, että jalo mauri Semmoiseen virkaan --