Othello | Page 7

Kiitos, uljas Cassio! Mit' uutta minun miehestäni
kuuluu?
CASSIO. Hän viel' ei ole tullut; muut' en tiedä, Kuin ett' on terve hän ja
kohta saapuu.
DESDEMONA. Oo! mutta pelkään. -- Miten jäi hän teistä?
CASSIO. Tuo pilvien ja meren suuri kiista Eroitti meidät. Mutta, vaiti!

Laiva!
(ULKOA.) Kah! laiva, laiva!
(Laukauksia kuuluu.)
2 YLIMYS. He linnaa tervehtivät: nekin kai On ystäviä.
CASSIO. Tieto hankkikaa. -- (Ylimys lähtee.) Vänrikki, terveeks! --
(Emilialle.) Tervetullut, rouva! -- Pahaksi älkää panko, Jago, vaikka
Tapaani käytän: kasvatus se minut Näin rohkean on kohteliaaksi tehnyt.
(Suutelee Emiliaa.)
JAGO. Jos huuliltaan hän suo sen verran teille, Kuin tarjoaa hän mulle
kieleltänsä, Niin saatte kyllin.
DESDEMONA. Raukka tuskin puhuu!
JAGO. Ma mitä kuulen! Liiaksikin paljon! Sen aina huomaan, kun ma
maata tahdon. Edessä teidän armonne, sen arvaan, Hän kielens' alas
sydämeensä nielee Ja aatoksissaan haukkuu.
EMILIA. Syyt' ei sulla Sanoa tuota.
JAGO. Eipä vainen! Ulkon' Olette niinkuin kuvat, kotoisalla Kuin
porokellot, kyökissänne pedot, Paheessa pyhät, loukattuina pirut,
Hotikot töissä, maaten työtyrit.
DESDEMONA. Hyi suas, parjaaja!
JAGO. Jos tott' ei tuo, mun saatte Turkkiin myödä: Te päivät leikitten,
yöt teette työtä.
EMILIA. Ylistystän' et kirjoittaa saa sinä.
JAGO. En tahdokaan.
DESDEMONA. No, mitä kirjoittaisit, Jos minua sun tulis ylistää?

JAGO. Oi, armas rouva, mua säästäkäätte: Ei minusta, jos en saa sättiä.
DESDEMONA. No, koita! -- Valkamaan kai joku lähti?
JAGO. Kyll', armas rouva.
DESDEMONA (syrjään). Iloinen en ma ole, mutta peitän Tosi-oloni ja
toiselt' aivan näytän. -- No, entä ylistykses?
JAGO. Olen työssä; Mut voi! mun keksintöni päästä lähtee Kuin
karvakankahasta linnunliima: Se aivot vie ja kaikki. -- Runotarpa
Väettää jo, ja näin se synnyttää: Jos suloinen ja älykäs on tuo, Hän älyn
käyttää, sulon käytöks suo.
DESDEMONA. Hyvä ylistys! Entä jos hän on älykäs ja musta?
JAGO. Ken musta on ja lisäks älyinen, Parikseen kyllä löytää
valkoisen.
DESDEMONA. Hullua hullumpaa vaan!
EMILIA. Entä jos kaunis ja houkkamainen?
JAGO. Ei kaunis ole koskaan houkkamainen: Näet, houkkanakin äidiks
kelpaa nainen.
DESDEMONA. Vanhoja tyhmiä loruja, jotka saattavat hupsuja
olutkapakassa naurattaa. Kuinka viheliäinen lieneekään ylistyksesi
naisesta, joka on ruma ja houkka?
JAGO. Niin rumaa houkkaa ei lie, ett'ei tään Voi käydä niin kuin
kauniin älykkään.
DESDEMONA. Voi, kauheata älyttömyyttä! Pahimmalle paras ylistys!
Vaan mitenkä ylistät sitten oikein kelpo naista, semmoista, joka
ansioittensa nojalla voisi vaatia itse ilkeyttä todistamaan puolestaan?
JAGO. Ken aina kaunis on, ei koskaan pöyhkä, Nopea kieleltänsä, mut
ei röyhkä; Ken rikas on, mut kultiaan ei näytä; Tahtonsa saada voi, mut

sit' ei käytä; Vihoissaan kostollen voi sijaa antaa, Mut kiukun
karkoittaa ja herjan kantaa; Ken järjeltään niin lyhyt olla kaihtaa, Ett'
turskan päähän lohen hännän vaihtaa. Ken aatella ja vaiti olla voi Ja
miestä saadakseen ei kiemuroi; Semmoinen olento hän voi -- niin,
mitä?
DESDEMONA. No, mitä?
JAGO. Imettää narreja ja olutkirjaa pitää.
DESDEMONA. Oi, mikä rampa ja ontuva johtopäätös! Älä ota häneltä
oppia, Emilia, vaikka hän miehesikin on. -- Mitä luulette, Cassio, eikö
hän ole sangen jumalaton ja kevytmielinen leikinlaskija?
CASSIO. Hän puhuu suoraa kieltä, rouvaseni; häntä pitää enemmän
soturina kuin oppineena arvostella.
JAGO (syrjään). Hän tarttuu hänen käteensä; niin, oikein!
Kuiskuttelevaan! Tuollaiseen pieneen lukinseittiin kiedon minä
kärpäsen, Cassion suuruisen. Niin, hymyile hänelle, hymyile! Tartut
kuin tartutkin vielä omiin kiemuroihisi. Oikein puhuttu, aivan niin! Jos
tuollaisten elkeitten tähden virkasi menettäisit, niin olisi parasta, ett'et
niin usein suutelisi noita kolmea sormeasi, joilla nytkin taas niin
mukavasti hienoutta osoittelet. Oivallista! Kelpo suudelma! Perhanan
kauniita kumarruksia! -- Niin, niin, aivan niin! -- Kas niin, taasko
sormet suuhun? Jospa edes olisivat peräruiskuja! -- (Torvi kuuluu.)
Mauri! Se on hänen torvensa.
CASSIO. Niin totta onkin.
DESDEMONA. Käykäämme kohti, ottamahan vastaan.
CASSIO. Kah, tuossa hän jo tulee.
(Othello seuralaisineen tulee.)
OTHELLO. Urottareni kaunis, oi!
DESDEMONA. Othelloni!

OTHELLO. Oi ihme, suuri kuin mun ihastuksen', Ett' ennen mua
saavuit! Mikä autuus! Jos joka myrskyn jälkeen näin on tyyntä, Niin
riehukoon se, kunnes herää tuoni! Kavutkoon laiva ylös lainevuorta
Olympon korkuista, ja taas niin syvään, Kuin horna taivaast' on, se alas
syösköön! Kuink' onnellista kuolla nyt! Niin täysi Nyt autuuteni määrä
on, ma pelkään, -- Ett' tulevaisuus helmassaan tällaist' ei Iloa toista tuo.
DESDEMONA. Evätköön taivas, Ett' ilo, lempi päiviemme kanssa Ei
kilvan kasvais!
OTHELLO. Amen, armaat vallat! -- Julistaa en voi autuuttani kyllin,
Se tähän jää: täss' iloa on liiaks! Tuo, tuo, (Suutelee häntä) se suurin
epäsointu olkoon Sydämissämme!
JAGO (syrjään). Hyv' on sointu vielä! Mut minä säristän tuon soiton
kielet, Niin totta kuin ma olen kunnon mies.
OTHELLO. Käykäämme linnaan. -- Uutisia kuulkaa: Sota lopuss' on ja
Turkki upotettu. -- Kuin voivat vanhat ystävämme täällä? -- Sä, armas,
olet Kyproon tervetullut; Minusta paljon pitävät he täällä. Oi, kulta,
joutavia juttelen: Mua oma autuus hurmaa. -- Jago hyvä, Käy
valkamaan ja tavarani nouda Ja laivaherra sieltä linnaan käske; Hän
kelpo mies on, tunnustusta vaatii Hän ansioistaan. -- Tule, Desdemona;
Ja vielä kerran: tervetullut Kyproon!
(Othello ja Desdemona seuralaisineen lähtevät.)
JAGO (palvelijalle). Mene oiti valkamaan ja varro mua siellä. --
(Rodrigolle.)