Othello | Page 5

onnenne kirkkaus ryhtymällä tähän karkeaan ja
myrskyiseen toimeen.
OTHELLO. Totunnan hirmuvalta, jalot herrat, On sodan pii- ja
teräsvuoteen mulle Pehmeimmäks höyhenpatjaks tehnyt. Myönnän, Ett'
iloisuuden luontevan ja raittiin Tuo mulle vastukset, ja valmis olen
Nykyiseen sotaan turkkilaista vastaan. Kumartain nöyräst' anon
senaatilta Vaan kelpo huolenpidon vaimostani, Sopivan asunnon ja
elintarpeet Ja moista mukavuutta sekä seuraa, Kuin hänen säätyyns'
sopii.
DOGI. Isän luona, Jos suvaitsette.
BRABANTIO. Ei, sit' en ma tahdo.
OTHELLO. En minäkään.
DESDEMONA. En minäkään. En siellä Asua tahdo; vaivaks olis hälle
Alati mua nähdä. Armas dogi, Lempeihin korviin pyyntön' ottakaa
Ujoudelleni avuks tullen suokaa -- Äänenne mulle turvakirjaksi.
DOGI. No, mitä tahdotten te, Desdemona?
DESDEMONA. Rakastuin mauriin elääkseni hälle: Sen kohtaloni
tuima äkkimyrsky Julistakohon julki. Puolisoni Noill' avuillaan juur'
sydämmeni voitti. Othellon kasvoissa ma sielun näin, Ja hänen
maineelleen ja urhoudelleen Pyhitin onneni ja sydämeni. Jos minä,
hyvät herrat, rauhan koina Kodissa oljeksin, kun hän käy sotaan, Jään
lemmen juhlatapoja ma vaille Ja armaan poissa-olless' aikaa raskast'
Elellä saan. Mun suokaa mennä mukaan.

OTHELLO. Ma pyydän, myöntykää! Hän tahtons' saakoon. En tätä
rukoile, sen taivas tietköön, Himoille kulkkulaen kutkukkeeksi Tai
veren tyydykkeeks, tuon nuorten hurman, Jok' itsessäni jo on lauhtunut;
Vaan suloiseksi mielinouteeks hälle. Varjelkoon taivas teitä luulemasta,
Ett' tarkin, suuren työnne laiminlöisin Siks että hän mua seuraa! Ei, jos
lemmen, Tuon löyhkäsulan, hääreet hekumallaan Niin huumauttaa
huomion ja tarmon, Ett' ilonhumut tehtäväni tärvää, Padaksi kypärini
muuttukoon, Ja kaikki inhat, halvat kommelukset Mun mainettani
vastaan rynnätkööt!
DOGI. Määrätkää keskenänne, lähteekö hän Vai jääkö; kiireisyyttä
vaatii toimi, Ja joutuun täytyy vastata.
1 SENAATTORI. Tän' yönä On teidän lähteminen.
OTHELLO. Mielist' aivan.
DOGI. Yheksält' aamull' yhdytähän täällä. -- Othello, joku tänne
jättäkää, Ken toimittaa voi valtakirjan teille Ja muuta, mikä koskee
toimianne Ja virkaanne.
OTHELLO. Jos suotte, vänrikkini; Rehellinen hän on ja taattu mies;
Ma hänen haltuuns' uskon puolisoni Ja mitä, herra dogi, hyväks näätte
Jäljestä lähettää.
DOGI. No, olkoon niin. -- Hyv' yötä kaikki! -- (Brabantiolle.) Ja te, jalo
herra: Jos hyve itsessään on kaunistusta, -- Vävynne kaunis ompi eikä
musta.
1 SENAATTORI. Hyväst', uljas mauri! Desdemonaa helli.
BRABANTIO. Jos silmät sull' on, varo häntä, oi! Hän petti isän, pettää
sunkin voi.
(Dogi, senaattorit y.m. lähtevät.)
OTHELLO. Hänt' uskolliseks takaan hengelläni. -- Sun haltuus, kelpo
Jago, Desdemonan Ma heitän nyt; suo vaimos hälle seuraks; Ens'

tilassa tuo heidät luokseni. -- Tule, Desdemona; tiima mulla vaan On
maallisilta toimilta ja töiltä Lemmellen' antaa. Aikaa täytyy kuulla.
(Othello ja Desdemona lähtevät.)
RODRIGO. Jago! --
JAGO. Mitä sanot, jalo henki?
RODRIGO. Tiedätkö, mitä aion tehdä?
JAGO. Kaiketi mennä levolle ja nukkua.
RODRIGO. Aion tuossa paikassa itseni hukuttaa.
JAGO. Jos sen teet, niin emme enää ikänä ole ystäviä. Oi, mikä typerä
keikari olet!
RODRIGO. Typerätä on elää, kun elämä on pelkkää tuskaa, ja silloin
meillä on määräys kuolla, kun kuolema on lääkärinämme.
JAGO. O, kuinka viheliäistä! Minä olen katsellut mailmaa neljä kertaa
seitsemän vuotta, ja siitä saakka, kun saatoin toisistaan eroittaa hyvän
työn ja solvauksen, en ole vielä ikänä tavannut ihmistä, joka
ymmärtäisi itseänsä rakastaa. Ennenkuin itseni menisin hukuttamaan
rakkaudesta tuollaiseen helmikanaan, vaihtaisin vaikka muotoa
babiaanin kanssa.
RODRIGO. Mitä tehdä? Häpeän, suoraan puhuen, että näin olen
rakastunut, mutta minussa ei ole kuntoa sitä seikkaa auttamaan.
JAGO. Kuntoako? Joutavia! Itsestämme riippuu, olemmeko sitä tai tätä.
Ruumiimme on yrttitarha, jonka tarhurina tahtomme on; jos nyt
tahdomme siihen nokkosia panna tai vuohenkaalia kylvää, isoppia
istuttaa tai ajuruohoa siitä karkoittaa; yhtä siemenlajia siihen juurruttaa
tai vuorotella useammalla; antaa sen kesantona karjettua tai ahkerasti
sitä ruokota, -- kyky siihen, näetkös, ja johtava voima on tahdossamme.
Jos ei elämän vaa'an toisella laudalla olisi järki pitämässä tasapainossa
toista, aistillisuuden lautaa, niin saattaisi veremme ja luontomme

heikkous vietellä meitä mitä hullunkurisimpiin johtopäätöksiin. Mutta
meillä on järki, jolla voimme jäähdyttää raivokkaita halujamme, lihan
kutkutuksia ja hillittömiä himojamme, joista luullakseni se, minkä te
rakkaudeksi sanotte, on vaan istukas tai siitos-oksa.
RODRIGO. Mahdotonta!
JAGO. Se on vaan veren kiihkoisuutta ja tahdon myöntymistä.
Rohkaise mieltäsi ja ole mies! Vai hukuttaa itsesi? Kissoja hukutetaan
ja sokeita koiranpentuja. Olen itseni ystäväksesi julistanut, ja tunnustan
olevani lujimmilla ja kestävimmillä varppiköysillä ansioihisi sidottuna;
en ole milloinkaan voinut sinulle olla suuremmaksi avuksi kuin nyt.
Pane kultaa kukkaroosi; mene mukana sotaan; muuta tekoparralla
muotosi; kultaa kukkaroon, sanon minä! Mahdotonta on, että
Desdemona ajan pitkään saattaa mauria rakastaa, -- kultaa kukkaroon!
-- eikä mauri häntä. Alku oli niin kiivas, ja saatpa nähdä, että loppu on
samanlainen; kultaa vaan kukkaroon! -- Nuo maurilaiset ovat
muuttelevaisia haluissaan; -- kukkaro täyteen kultaa! -- se ruoka, mikä
nyt maistuu hänelle makealta kuin akasiapuu, muuttuu pian katkeraksi
kuin karvas kurkki. Vaimo kaipaa vaihetusta niinkuin nuoret ainakin;
kun hän miehestään on kyllänsä saanut, huomaa hän pian valinnassaan
erehtyneensä. Hänellä pitää olla vaihetusta, pitää; siis, kultaa
kukkaroon! Jos kaikin mokomin tahdot hornaan syöstä, niin on tämä
keino paljon hauskempi kuin hukuttauminen. Ota kultaa niin paljon,
kuin irti saat. Jos ei tekopyhyys ja tyhjä vala barbarilaisen kulkurin ja
nokkelan venetiattaren välillä ole älyni