Othello | Page 4

tappelua koskee;
Senvuoks en puoltopuheill' asiaani Juur' kaunistele. Mut jos suvaitsette,
Niin koko rakkauteni juoksun kerron Koristamatta, suoraan; rohdot,
juomat Ja loihtehet ja tenhot mahtavat, -- Sellaisist' olen, nähkääs,
syytettynä -- Joill' immen tuon ma voitin.
BRABANTIO. Tyttö kaino, Niin tyynen siivo, että tunnettaankin Jo
punastuu hän; hänkö -- luonnon, ijän Ja maansa, maineensa ja kaiken
pilkaks -- Rakastuis mieheen, jota nähdä pelkää! Sen järki vajaa, rampa
on, jok' uskoo, Ett' avuisuus noin saattaa hairahtua Pois luonnon uralta;
ja luulla täytyy Kavalan hornan juonet siihen syyksi. Senvuoks ma
vielä kerran väitän, että Hän verta-hurmaavilla nestehillä Tai muilla
tehokkailla juomill' ompi Lumonnut hänet.
DOGI. Todistust' ei väite, Jos teill' ei ole häntä vastaan syitä Parempia
kuin moinen tyhjä luulo Ja ainainen ja kurja todenmoisuus.
1 SENAATTORI. Mut sanokaa, Othello: olettenko Kavalin
pakkokeinoin myrkyttänyt Ja tytön mielen vallannut, vai onko
Pyyteenne siivo ollut, moinen, joka Lähentää sielun sieluun?

OTHELLO. Tehkää hyvin Ja "joutsilinnast'" impi noutakaa; Minusta
isän kuullen haastakoon hän. Jos tytön puhe minut viekkaaks näyttää,
Niin antamanne luottamus ja toimi Pois ottakaa, niin, viekää vaikka
henki!
DOGI. No, tuokaa Desdemona tänne.
OTHELLO. Mukaan, Vänrikki! Paikan tunnette te parhain. (Jago ja
muutamia seuralaisia lähtee.) Siks kunnes saapuu hän, niin totta kuin
ma Vikani taivahalle tunnustan, Niin totta teille korvin kuullaksenne
Nyt kerron, kuin tuon kaunon lemmen voitin, Ja minun hän.
DOGI. Othello, kertokaa se.
OTHELLO. Immen isä Mua suosi, kutsui minut usein luokseen, Kyseli
elämäni kaikki vaiheet Vuodesta vuoteen, taistelut ja voitot Ja muutkin
kohtaloni. Kaikki hälle Ma selvittelin, poikavuosist' alkain Ja itse
tarinoimishetkeen saakka. Mont' onnetonta seikkaa siinä kerroin Ja
julmaa vaaraa merellä ja maalla; Kuin rynnätessä tuskin surman vältin;
Kuink' otti korska vihamies mun vangiks Ja orjaks myi mun; kuinka
pelastuin ma; Ja kulkuretkieni kummat vaiheet. Tilaisuutt' oli siinä
puheeks ottaa Avarat rotkot, karut auhdot, vuoret Ja louhokset ja
lumihuippu-vaarat Ja toisiansa syövät kannibalit Ja antropophagit ja
muut, joill' oli Pää hartioitten alla. Desdemona Hän harras oli näitä
kuulemaan, Mut pois hänt' usein askarehet vaati, Ja kun ne kiireest' oli
suorittanna, Palasi taas hän sekä ahnain korvin Puhettan' ahmi. Tuon
kun huomasin ma, Valitsin ajan, keksin keinon, jolla Häneltä lypsin
pyynnön hartahan, Ett' tarinoisin retkeilyni kaikki, Joist' oli hän vaan
kuullut kappaleita Ja niitäkään ei tarkoin. Minä suostuin, Ja monast'
itkun houkuttelin hältä, Kun jonkun kovan kohtauksen kerroin, Mink'
olin nuorna kärsinyt. Kun päätin, Sain mailman täyden huokauksia
palkaks; Hän vakuutti: "Oi kummaa, kumman kummaa! Oi, sääli tuota,
ihmeen sääli!" Toivoi, Ett'ei hän tuota kuullut ois, mut sitten Hän toivoi,
ett' ois hänkin moinen mies. Mua kiitti, pyytäin, jos mull' ystäv' olis,
Ken häntä lempis, että kertomahan Hänt' opettaisin näin, niin hänet
varmaan Hän ottais. Yskän ymmärsin ja kosin. Hän kohtaloni vuoksi
mua lempi, Ma häntä hänen säälintänsä tähden. Tuo ainoa on taika mitä
käytin. Täss' ompi hän: todistakoon hän itse.

(Desdemona ja Jago seuralaisineen tulevat.)
DOGI. Minunkin tyttäreni voittais varmaan Tarina tuo. Brabantio hyvä,
parhaaks Nyt kääntäkäätte mit' on rikottu: Parempi miekan tyngell'
otella Kuin käsin paljain.
BRABANTIO. Pyydän, häntä kuulkaa; Jos puolekskin hän kosineensa
myöntää, Periköön ikisurma mun, jos miestä Ma vielä soimaan. -- Tule
tänne, daami; Täss' oiva seurassa ket' enimmin Sun kuulla tulee?
DESDEMONA. Kunnon isääni. On kuuliaisuus tässä jaettu, nään mä.
Teilt' elo, kasvatus on, niistä kiitän, Ja teitä kunnioittamaan mua
neuvoo Elo ja kasvatus. Te kuuliaisuuteni Olette herra, sillä tyttärenne
Min' olen. Mutta täss' on puolisoni. Sen verran kuuliaisuutta kuin äitin'
Osoitti teille, kun hän teitä katsoi Paremmaks isää, samaa minun tulee
Osoittaa maurille, mun herralleni.
BRABANTIO. Jumala kanssanne! -- Mun työn' on tehty. Nyt
valtatoimiin, jos niin suvaitsette. Parempi ottolaps kuin oma siitos! --
Lähemmäks, mauri! Sydämestän' aivan Täss' annan sulle, minkä
sydämestä Sult' epäisin, jos sull' ei jo sit' oisi. -- Ja sinä, helmi, mitä
sinuun tulee, Iloitsen, ett'ei toist' ole lasta mulla; Sun pakos mun niin
julmaks saattais, että Sen löisin kahleisiin. -- Mun työn' on tehty.
DOGI. Puhua mun nyt suokaa puolestanne Ja tehdä tuomio, joka
portaan lailla Nuo lempiväiset suosioonne saattaa. Mit' ei voi auttaa,
turha sit' on surra, Pahinta kokenutt' ei mikään murra. Tuhoa mennyttä
ken vaikertaa, Se uuden tuhon niskoillensa saa. Mit' ei voi kovan onnen
kourist' estää, Parasta pilkaten sen herjat kestää. Varasta nauramalla
varkaan ketät, Mut joutavia surren itses petät.
BRABANTIO. Siis Kypron meiltä vieköön turkkilainen, Sit' ei hän saa,
jos nauraa voimme vainen. Se tuomion hyvin kantaa, jok' ei siitä Muut'
itselleen kuin lohdutusta niitä. Mut sitä tuomio ja suru painaa, Ken
tuskain hinnaks kärsimystä lainaa. Kaksmieliset on moiset lausumat,
Sokuriksi ja sapeks kelpaavat. Mut sanat sanoj' on; en koskaan kuullut,
Ett' ehjäks sydän korvan kautt' on tullut.

Nöyrimmästi pyydän, että nyt käymme valtiotoimiin käsiksi.
DOGI. Turkkilainen lähestyy suunnattomilla voimilla Kypron saarta. --
Te, Othello, tunnette parhaiten paikan varustukset, ja vaikka meillä
siellä on maaherrana erittäin kyvykkääksi tunnustettu mies, niin
kuitenkin yleinen mieli, tuo tapausten yksinvaltainen haltijatar, pitää
teidät paljon luotettavampana. Teidän täytyy siis hyväntahtoisesti
hämmentää uuden