Orjien vapauttaminen Pohjois-Amerikassa | Page 4

sai kaikellaisia
vallattomuuksia aikaan ja vaikutti, kuten kaikkinainen tirannius,
paatumusta sen harjoittajissa. Orjain rääkkääminen, jota isännän lapset
näkivät, juurrutti heihinkin julmuutta ja tukehutti kaikkein
luonnollisimmat inhimilliset tunteet. Senpä tähden he täysikasvuisina
saattoivat katkomistaan katkoa hellimmätkin perheen-siteet orjainsa
keskuudessa. Niin, kun mies joutui rahapulaan, myi hän usein omat,
orjattaren kanssa synnyttämänsä lapset. Hänen kuollessaan myi hänen
poikansa omat sisarensa ja veljensä, jotka ehkä olivat melkein yhtä
valkoiset kuin hän ja olivat saaneet yhtä hyvän kasvatuksen kuin hän.

Sillä varsin usein tapahtui, että rikkaat miehet antoivat avioliitossa
syntyneet lapset kasvaa yhdessä niiden lasten kanssa, jotka orjatar oli
heille synnyttänyt, varsinkin jos nämä olivat tyttöjä ja kauniita tyttöjä.
Nämä myytiin sitten isänsä ja herransa kuoltua suurista summista.
Kuinka pitkälle paatumus meni, tuskin voinemme tässä kertoa. Hienot
vallasnaiset, jotka tänään hartaina istuivat kirkossa, saattoivat
huomenna lähettää nuoren orjattaren, vähäpätöisen virheen tähden,
raakojen miesten ruoskittavaksi. Kauppamiehet, joita pidettiin
»heränneinä», antoivat armotta, arvelematta myydä velkamiestensä
orjat, saadakseen rahansa takaisin.
Kuinka oli mahdollista, kysyttäneen, että kristitty yhteiskunta saattoi
kärsiä moista petomaisuutta?
Sen voi selittää ainoastaan yhdellä tavalla: niin pian kuin kansakunta
tinkii oikeuden-tuntonsa kanssa, ei enää ole minkäänlaisia takeita siitä,
mihin pohjattomaan syvyyteen se vaipua voi. Voitonhimo oli ensiksi
tuonut orjuuden maahan ja ymmärtänyt, maan lakeja ja valtiomuotoa
kiertämällä, pitää sitä pystyssä. Kun kerran oli leveälle polulle astuttu,
oli myöskin helppoa käydä pitemmälle. Tottumus lievensi laitoksen
luonnottomuutta ja julmuutta. Moni, joka olisi ollut valmis
liekehtimään tulisimpaan harmiin muualla vallitsevan vääryyden ja
sorron tähden, katseli kylmäkiskoisesti orjuutta omassa maassa.
Jumaliset luottivat raamattuun. »Siinähän orjuutta sallitaan.»
Käytöllisesti viisaat selittivät suoraan, että maanviljelys ja teollisuus
ilman orjitta kävisi mahdottomaksi.
»Neekerit ovat sitä paitse alhaisempaa rotua», sanottiin, ilman mitään
inhimillisiä tunteita korkeammassa merkityksessä. Ne epäkohdat, jotka
seurasivat heidän asematansa, eivät muka olleet suuremmat kuin ne,
»jotka seuraavat kaikkia olosuhteita perheen ja yhteiskunnan
elämässä».
Tähän tuli vielä se seikka, että me ihmiset kaikki olemme aikamme
lapsia. Sentähden käsitämme yhteiskunnan ilmiöitä ympärillämme
oman aikamme tajunnalla. Mitä tämä pitää oikeana, se on myöskin
oikeaa joukkojen silmissä, kunnes ihmiskunnan etenevä kehitys luopi
esiin edistyneemmän käsityksen oikeudesta. Tästä syystä on

kaikkinaista valtaa alussa katsottu oikeaksi, vieläpä Jumalan tahdon
ilmaukseksi. Muutakin, jota nyt pidämme luonnottamana, kuten esim.
patricion ja läänitysherran valtaa, on aikanansa arveltu luonnon
järjestykseksi ja Jumalan tahdoksi. Sama oli laita Amerikassa
orjanomistajan valtaan nähden. Tätäkin pitivät enimmät täydellisesti
oikeutettuna; ja niin pitkälle mentiin, että niitä, jotka uskalsivat nousta
lausumaan sanansa sitä vastaan, syytettiin jumalallisen
maailmanjärjestyksen mullistamisen yrityksestä.
Onneksi oli kuitenkin Amerikan kansan ydin vielä myrkystä vapaa. Oli
kaikkina aikoina pieni ihmisparvi olemassa, jotka tarmonsa takaa
vastustivat orjuutta, ja niiden luku kasvoi varmasti, vaikka hitaasti.
Kuten jo mainittiin, oli suuri eroitus pohjoisten ja eteläisten valtioiden
käsityksessä. Tästä tuli, että, vaikka esim. Bostonin kaupunki ennen
aikaan oli jonakuna orjakaupan keskuksena Pohjassa ja vaikka
perhe-orjia siellä pidettiin yleisesti, sikäläinen väestö kuitenkin
aikaisemmin kuin Etelän alkoi käsittää ja tunnustaa orjuuden
peri-aatteen vääryyttä. Muistokirjoissa mainitaan, että muutamat
kvääkäri-kunnat jo v. 1727 julkisesti lausuivat sanansa orjuutta vastaan.
V. 1780 vapautti kvääkärikunta Newportissa, Rhode Islandin valtiossa,
orjansa ja sitoutui luopumaan kaikkinaisesta orjakaupasta.
Kvääkäripappi Elias Hick lienee ollut ensimäisiä, jotka julkisesti
saarnasivat orjuuden pahennuksesta. Se tapahtui tämän vuosisadan
alussa. Myöskin Elias Hickin oppilas, kvääkärinainen Lucretia Mott,
piti niin aikaiseen kuin 1829 orjuutta vastaan useita esitelmiä. Pohja
alkoi, sanalla sanoen, pitää tätä laitosta häpeäpilkkuna vapaan
Amerikan valtiosäännössä. Etelä päin vastoin ei ainoastaan arvellut sitä
välttämättömäksi elinehdoksi, vaan vieläpä oivalliseksikin
järjestelmäksi, jota yhteiskunnan tuli kaikin tavoin kartuttaa ja edelleen
kehittää. Siten taimi tässä kohden jo aikaisin jonkinmoinen
jännitystilan siemen pohjoisten ja eteläisten valtioiden välillä. Mutta
niiden lukumäärä, jotka nousivat orjuutta vastaan, oli vielä
vähäpätöinen. Puhuttiin ja kirjoitettiin vähin siellä ja täällä orjain
vapauttamisesta, mutta kaikki, mitä uskallettiin pyytää, oli asteettain
tapahtuva vapautus. Orjuuden vastustajia ei kuultu eikä pidetty arvossa,
heitä vain arveltiin hyväntahtoisiksi haaveksijoiksi, joille älykkäät

ihmiset kohottelivat olkapäitään.
Silloin tapahtui v. 1819, että Missourin territorio[1] pyysi päästäkseen
jäseneksi liittovaltioon. Siinä territorion valtiosäännön tarkastuksessa,
joka tämän johdosta pidettiin, hyväksyi sen lainsäätävä kokous lain,
joka kielsi orjuuden sen rajojen sisäpuolella. Missouri oli eteläpuolella
vapaiden ja orjavaltioiden sovittua rajaa. Näiden viimemainittujen
edustajat ja kannattajat kongressissa päästivät huikean huudon
»laittomuudesta», »itse otetuista oikeuksista» y. m. Useimmat vapaiden
valtioiden edustajat äänestivät Missouri-lain puolesta, mutta enemmistö
kongressissa oli orjuuden kannattajia, ja ehdoitus hyljättiin. Tämän
kautta joutui orjuuden laitos ensimäisen kerran valtiolliseksi,
politilliseksi asiaksi. Puolueita syntyi sen hyväksi ja sitä vastaan, ja
sanomalehdissä ja kongressissa ruvettiin pohtimaan tuota kysymystä,
olisiko eri valtioilla oikeus julistaa orjuutta pannaan rajojensa
sisäpuolella. Puolueet nimittivät itsensä: abolitionistit (sanasta
abolition = poistaminen, lakkauttaminen) eli orjuuden vastustajat, ja
slaveristit (sanasta slavery = orjuus) eli orjuuden suosijat.
[1] Valtioita sanotaan territorioiksi, kunnes ovat saaneet niin paljon
asukkaita, että voivat päästä Unionin jäsenkunniksi.]
Kysymys ei kuitenkaan vielä ollut »polttavaksi» käynyt. Se oli
oikeastaan vain tietopuolinen, teoreetinen asia, jota pohdittiin
valistuneempien ja sivistyneempien henkilöiden keskuudessa. Vasta
_Villiam Lloyd Garrison'ille_ oli suotuna herättää aikalaisissaan täyttä
käsitystä orjalaitoksen häpeällisyydestä. Hänen vaikutuksestaan kävi
orjakysymys raju-ilmaksi, joka oli saattava maailman mahtavimman
tasavallan vapisemaan perustuksiansa myöten.
Kuten niin monet