Orjien vapauttaminen Pohjois-Amerikassa | Page 3

orjille
kielletty.
Millinen oli nyt tämmöisissä oloissa orjain tila?
Orjuuden puolustajat sanoivat: -- mustilla on paljon parempi nyt, kuin
jos he olisivat vapaita. Heidän ei tarvitse pitää huolta huomispäivästä,
mikä olisi vastenmielistä heidän lapselliselle ja kevytmieliselle
luonteelleen. Useimmat isännät ovat hyviä, ainoastaan poikkeuksittain
on huonoja olemassa. He pitelevät orjiaan paremmin kuin moni muu
palvelijoitaan. Orjilla ei ole mitään hätää, ja jos he saisivat vapautensa,

he eivät ymmärtäisi panna siihen arvoa.
Totta on, että orjuus moniaalla ilmestyi miedoimmassa muodossaan,
erittäinkin pohjoisemmissa seuduissa, joissa pellon-viljelys oli
pää-elinkeinona. Jos isäntä oli hyväluontoinen mies, tyytyi hän
vähitellen kasvavaan tuloon eikä pakoittanut orjiansa julmaan työhön.
Hänen puolisonsa otti huostaansa naiset ja lapset, neuvoi heitä
ompelemaan ja lukemaan, antoi heille opetusta kristinuskossa, istutti
heihin rehellisyyttä, raittiutta, siveellisyyttä. Isäntäväki kehoitti orjiansa
pitämään avioliittoa pyhänä, hoitamaan lapsiansa hyvin ja
harjoittamaan kristillisiä hyveitä. Herran ja palvelijan väli oli niin
isällinen ja kaunis, että, ken sitä näki, melkein mieli yhtyä
orjuuden-puoltajain kiitospuheisin.
Mutta tämän liikuttavan kuvan takana seisoi kauhea kummitus, ja se
kummitus oli laki. Niinkauan kuin laki piti kaikkia näitä ihmisolentoja,
joiden sydämet sykkivät ja tunteet elivät, ainoastaan yhtä monena
kaluna, jotka olivat isännän omia; niinkauvan kuin hellimmänkin
isännän erehdys, ymmärtämättömyys, onnettomuus tai kuolema saattoi
minä päivänä hyvänsä vaikuttaa, että heidän täytyi vaihtaa hellästi
hoivaeltu ja suruton elämä semmoiseen, jossa toivoton kurjuus ja
raskaimman työn rasitus odotti, -- niin kauvan oli mahdotonta toimittaa
mitään pysyväistä hyvää orjuudenjärjestelmän vallitessa.
Mutta valokohdat eivät liioin olleet niin yleiset kuin orjuuden-puoltajat
väittivät. Päin vastoin olivat ne poikkeuksia, joiden rinnalla kurjuus sitä
elävämpänä pisti silmiin.
Joka kaupungissa, joka kylässä pidettiin orjamarkkinoita, joissa isät,
äidit ja lapset myytiin kuin luontokappaleet ja joissa ostajia kiisteli
heitä katsellen. Ostaja avasi heidän suunsa, tunnusteli heidän
käsivarsiaan ja sääriään ja naputteli heitä selkään, aivan kuin
hevoshuijarit meidän markkinoillamme. Monet naiset pakoitettiin
pukeutumaan hyvin huomattavaan tapaan, jotta halulliset ostajat heihin
iskisivät silmänsä. Lapset riistettiin äitien sylistä ja myytiin
»neekerinsyöttäjille», miehille, jotka elivät ostamalla pikkulapsia ja
sitten muutaman vuoden perästä niitä kunnon hintaan myymällä. Naitu
vaimo myytiin yhtäänne, mies toisaanne, ja molemmat pakoitti

tavallisesti uusi omistaja ottamaan uuden puolison, heidän vastedes
synnyttämillänsä lapsilla kartuttaakseen omaa omaisuuttansa. Jos he
edellisen palveluksensa aikana olivat säästäneet talteen vaatteita tai
muuta kalua, saattoi uusi isäntä poistaa heiltä kaikki ja myydä tavarat
omaksi hyväkseen.
Markkinoilta kuljetettiin myydyt orjat pienissä laumoissa, useimmiten
kahlittuina kiinni toinen toiseensa kuin eläimet, uuden omistajan
kartanoon. Siellä sullottiin ne n. s. orjakoppeihin, pieniin valkoisiin,
katoksen tapaisiin, savilattialla varustettuihin hökkeleihin, jotka olivat
vähän matkan päässä isännän talosta. Yllänsä viheliäiset vaatteet, joita
heillä ei ollut aikaa pesemään eikä paikkaamaan, täytyi heidän tehdä
työtä auringon noususta myöhäiseen iltaan saakka nevaisilla
riisivainioilla tai poimia puuvillaa hehkuvassa auringon helteessä. Voi
sitä, joka väsyi taikka pyörtyi! Voi sitä, jonka vasu ei osoittanut
säädettyä painomäärää, kun päivätyön hedelmä punnittiin! Hänen
seljässään oli pian työnajajan ruoskan veriset jäljet.
Kotiin tullessaan orja usein oli niin väsynyt, että töin tuskin jaksoi
valmistaa halvan iltaruokansa keitetyistä riisistä tai hiiloksilla
paistetuista käymättömistä maissijauho-kakuista. Uupuneena heittäysi
hän alas likaiselle, kovalle, vanhoista puuvillajätteistä tekemällensä
vuoteelle ja uinahti hetkisen rauhaan, alkaaksensa seuraavana aamuna
samaa kurjaa elämää uudestaan.
Vaikka laissa sanottiin, ett'ei orjia saisi pitää työssä enemmän kuin 15
tuntia, eivät voitonhimoiset isännät pitäneet siitä mitään, vaan
pakottivat kiireenä elon-aikana väkensä työhön öisin päivin, pyhinä ja
arkioina. Tähän kiihoitti heitä tuo Etelän maatilan-omistajissa vallitseva
kilpailu-halu saada ensimäisenä elonkorjuunsa toimitetuksi.
Kylmäverisesti he laskivat voittavansa enemmän, kuten sanottiin,
kuluttamalla pian pois väkensä ja sitten uutta ostamalla, kuin
säästämällä sitä. Tästä tuli, että väkevät miehet semmoisten isäntien
työssä kestivät kuusi seitsemän vuotta, heikommat sitä vastoin
ainoastaan pari, kolme. Kun nuo ihmisraukat epätoivon partaalla
pyrkivät karkuun, käytettiin verikoiria heidän jälkiänsä etsimään. Näitä
koiria orjanomistajat pitivät vasituisesti tätä tarkoitusta varten. Ja

monen karanneen orjan nuo villit pedot repivät kuoliaaksi tai tekivät
ikuiseksi raajarikoksi, ennenkuin orjanomistaja ennätti riistää uhrin
heidän hampaistaan! Niitä, jotka elävinä joutuivat takaisin herrainsa luo,
pidettiin kovin pahasti. Senpä tähden useimmat karkulaisista ennemmin
valitsivat kuoleman kuin antautuivat herrainsa haltuun. Monet herrat
myöskin merkitsivät orjansa, estääksensä heitä kaikista pako-yrityksistä.
Tämä kävi sillä lailla, että he hehkuvilla raudoilla polttivat nimensä
alkukirjaimet orjan käteen, korvaan taikka poskeen.
Jos miesten kohtalo oli kova, niin oli naisten sitäkin surullisempi.
Nuorina ollessaan kävivät he tavallisesti kädestä käteen toiselta
isännältä toiselle, joka myi heidät jälleen, kerjettyään kyllästyä heihin.
Vanhoiksi tultuaan pantiin he kovaan ulkotyöhön, jossa pian heittivät
henkensä kuumuuden ja julman pitelemisen johdosta. Harvoin saivat he
pitää lapsensa, jotka usein kyllä otettiin heiltä pois, päästyään kaikkein
ensimäisestä lapsuuden-ijästä. Valkoisten miesten rikollisesta
yhteydestä neekerinaisten kanssa syntyi kokonainen eri ihmisluokka,
joita sanottiin mulatt'eiksi ja kvadron'eiksi ja joilla oli melkein yhtä
vaalea iho kuin heidän isillänsä. He olivat useimmiten erinomattain
kauniita ja sentähden myöskin hyvin haluttua ja kallishintaista tavaraa.
Kauniista kvadronitytöistä maksettiin 5,000, jopa 6,000:kin markkaa.
Mutta näilläkään onnettomilla ei ollut minkäänlaisia inhimillisiä tai
kansallisia oikeuksia. Päin vastoin olivat he, varsinkin naiset, puhtaita
mustia surkuteltavammat, koska heitä pidettiin mitä häpeällisimpiä
tarkoituksia varten ja pakoitettiin viettämään elämäänsä paheen
palveluksessa.
Isännän täydellisesti vastuuton asema orjaansa kohden