Orjien vapauttaminen Pohjois-Amerikassa | Page 2

tavasta
että kuumuuden tähden niin hidasta työtä, ett'ei heitä millään mokomin
voinut palkita samojen periaatteiden mukaan kuin valkoisia työläisiä.
Niin puhuivat orjuuden puolustajat, ja heitä oli valitettavasti paljon.
Mikä alennuksen syvyys toiselta puolen ja tirannius toiselta tässä
järjestelmässä lepäsi, sitä saattavat tuskin aavistaakkaan ne, jotka eivät
ole nähneet sen vaikutuksia läheltä.
Orja oli lain mukaan kalu eikä ihminen. Hän ei voinut ostaa, myydä

taikka omistaa mitään omassa, vaan ainoastaan herransa nimessä. Hän
ei voinut esiintyä todistajana taikka itse ajaa asiaansa oikeudessa. Hän
oli kielletty lähtemästä ulkopuolelle herransa maa-aluetta; hän ei saanut
kantaa aseita, ei ratsastaa, ei oppia lukemaan eikä kirjoittamaan. Hänen
täytyi matkustaa eläinvaunuissa rautatiellä ja, jos hän oli kristitty, istua
eri penkissä kirkossa ja käydä Herran Ehtoolliselle erityisellä alttarilla.
Isännän velvollisuus oli ainoastaan antaa orjalle vissin määrän ruokaa
ja tarpeellisimman vaatetuksen, eikä hän saisi pitää häntä työssä
enemmän kuin 15 tuntia vuorokaudessa. Mutta kaikki lakimääräykset
tässä kohden olivat aivan hyödyttömät, sillä ne jäivät mitättömiksi sen
kiellon kautta, ett'ei orja saisi esiintyä todistajana.
Isäntä saattoi rangaista orjaa mielensä mukaan. Tavallisin rangaistus oli
ruoskiminen. Sitä vastoin käytettiin harvoin sakkoja tai vankeutta,
koska tämmöinen rangaistus olisi koskenut isäntäänkin, jonka
omaisuutena orja oli. Ei edes todellisista rikoksista orjan puolelta
käytetty muuta kuritusta kuin ruoskimista, mutta sitä julmemmasti tätä
toimitettiin. Ainoastaan jos orja siinä heitti henkensä tai joutui
raajarikoksi, voitiin omistaja tuomita edesvastaukseen, nimittäin
valkoisen miehen ilmi-annosta. Mutta semmoisissakaan tiloissa ei
rangaistus ollut erittäin ankara. Ken esim. murhasi toisen miehen orjan,
suoritti sakkoa omistajalle 500 dollaria (noin 2,500 markkaa), ja sillä
oli hän sovittanut rikoksensa.
Mutta kovin ankarasti oli sitä vastoin jokainen kielletty opettamasta
orjia lukemaan. Useimmissa valtioissa rangaistiin tämän kiellon
rikkominen 1 à 2 kuukauden vankeudella. Pohjois-Carolinassa oli vielä
1844 voimassa laki, joka rankaisi sen, ken antoi orjalle kirjan tai
asetuksen taikka opetti häntä lukemaan, 39 parilla raippoja, jos
lainrikkoja oli vapaa neekeri, tai 200 dollarilla (noin 1,000 mk), jos hän
oli valkoinen mies.
»Koska», sanottiin laissa, »orjain opettaminen lukemaan ja
kirjoittamaan saattaa heitä tyytymättömiksi kohtaloonsa ja yllyttää
heitä kapinaan».
Ken piti piilossa paennutta orjaa, sai 3--7 vuoden kuritusvankeuden, ja
ken suusanalla tai kirjallisesti kehoitti orjia kapinaan, rangaistiin 5--21

vuoden kuritushuoneella. Lopulta kovennettiin nämät lait siihen
määrään asti -- erittäinkin Etelässä --, ett'ei kenkään isäntä saanut
vapauttaa orjaansa ilman oman valtionsa lainsäätävän kokouksen lupaa.
Kuoleman-rangaistus määrättiin sille, joka esitelmäin tai lentokirjain
kautta huomautti orjia heidän alhaisesta tilastaan. Vieläpä saarnatkin,
joissa orjuutta kuvattiin synkässä valossa, saattoivat tuottaa tekijälle
mitä ankarimman rangaistuksen.
Vapautettuja orjia pidettiin useimmissa valtioissa kiellettynä tavarana.
Lain mukaan olivat he heti pantavat kiinni ja uudestaan myytävät.
Muutamissa valtioissa he tosin saivat oleskella, mutta heidän asemansa
oli mitä ilkein. Kaikki heitä halveksivat, ei heillä ollut
kansalais-oikeutta, he eivät saaneet esiintyä vierasmiehinä, eivät kantaa
aseita, ei mennä naimisiin valkoihoisen kanssa, käydä ainoastaan
huonoimmissa vaatteissa, eikä kokoontua jumalanpalvelukseen
auringon laskettua. Väenlaskussa arvosteltiin neekerit siten, että 3/5
valkoisia vastasi 4/5 mustia.
Tuo häpeällinen järjestelmä oli siihen määrään sokaissut Amerikan
muutoin niin oikein ajattelevan ja vapautta rakastavan kansan, että
uusia lakeja orjuudesta ehtimiseen saatiin aikaan, lakeja, jotka
kokonaan poikkesivat näissä itseään hallitsevissa valtioissa olevasta
vapaudesta, ja joista toinen oli toista julmempi, tirannillisempi. Niin oli
asian laita erittäinkin Etelässä, jossa nämä lait viimein kaikkialla
tekivät sortoa sille kokous- ja painovapaudelle, joka yleisesti vallitsi
maassa.
Mutta kaikkein hirvittävintä tässä järjestelmässä oli, että se vähitellen
myrkytti kaikki uskonnolliset ja siveelliset käsitteet. _Kirkko suojeli
orjuutta._ Papit olivat sen innollisimmat puoltajat. He eivät ainoastaan
itse pitäneet orjia, vaan puolustivat tätä järjestelmää raamatun
perustuksella.
»Pyhässä raamatussa on orjuus sallittu. Kainin jälkeläiset ovat määrätyt
ikuiseen orjuuteen. Orjuus on neekerille terveellinen laitos, koska
musta ihmisrotu on ala-ikäinen, vapauteen kelpaamaton, ja koska
Jumala sen on ikuiseksi määrännyt valkoisen rodun alamaiseksi».

Josef Bowne, tunnettu saarnamies New-Yorkissa, sanoi, että, jos hän
kättänsä kerran liikuttamalla voisi vapauttaa jokaisen orjan maassa, hän
ei liikuttaisi sormenpäätäkään. Toht. Joel Parker Philadelphiassa selitti,
ett'ei orjuus tuottanut mitään muita haittoja kuin semmoisia, jotka ovat
poistamattomat kaikista muistakin olosuhteista yhteiskunnan ja perheen
elämässä. Kunnioitetut papit ja piispat julkaisivat saarnoja
»käytettäväksi kodeissa, joissa orjia pidetään»; ja näissä saarnoissaan
he, nojautuen raamatun sanoihin, kehoittivat orjia nöyryyteen,
kärsivällisyyteen ja alamaisuuteen.
-- Ei kenkään kristitty -- sanotaan muutamassa tämmöisessä saarnassa
-- uskaltane väittää, ett'ei orjuus ole Jumalalle mieluinen laitos. --
Eräässä toisessa sanotaan orjalle: -- ne rangaistukset, joilla isäntäsi
sinua kurittaa, sinä joko kärsit syyllisenä taikka syyttömästi. Jos olet
syyllinen, silloin on ankarin rangaistus oikea. Jos olet syytön, niin joko
olet sinä tehnyt jonkun muun synnin, josta Jumala nyt antaa sinun
kärsiä rangaistusta, taikka ehkä huomaa Hän sen sinulle hyödylliseksi,
että saat kärsiä paljon täällä maan päällä. Eikö sinun tule olla kiitollinen
Hänen huolenpidostaan, joka antaa sinun kestää rangaistuksesi täällä
maan päällä, jotta sitten pystyisit astumaan hänen valtakuntaansa
kuolemasi perästä? --
Pohjoismaisissa valtioissa vaikutti tämmöiset opit inhoittavaa
ulkokultaisuutta, sillä siellä kehotettiin lähetyssaarnaajia levittämään
kristinoppia orjissa ja kääntämään heitä siihen, -- arvattavasti koska
isännät huomasivat, että orjat kääntymisensä perästä tulivat
raittiimmiksi, ahkerimmiksi ja nöyremmiksi. Etelässä oltiin suorempia;
siellä oli useimmissa valtioissa kristinuskon saarnaaminen