Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa | Page 8

emonsa haudalla", u. 105 ja 106. Muutamat runot ovat pilkallisia; toiset ovat viattoman leikillisi?, niinkuin esm. "Neiti omenapuussa", v. 52, u. 65, "Neitten kivinen linna", u. 67, ja "Viisastunut", v. 59 (= u. 128). Totisempaa laatua on "Hiiht?v? surma", u. 136 (v. 60). Surma ei luule tekev?ns? paljoa vahinkoa, jos tappaa mini?n talosta; mutta pienet lapset j??v?t emottomina surkastumaan.

§ 9. Loitsurunous.
Loitsiminen, jolla oli niin suuri merkitys esivanhempaimme el?m?ss?, perustui siihen k?sitykseen, ett? jokainen esine on ihmisen vallassa, niin pian kuin sen synty on tunnettu. Synnyt eli syntysanat sis?lsiv?t siis syv?n, salaisen viisauden, ja t?m?n viisauden nojalla saattoi tiet?j? eli loitsija sanan voimalla luontoa hallita: poistaa kaikki pahat, muuttaa kappaleet toisiksi, laulaa uusia esiin, lyhyesti lausuen, saada mit? hyv?ns? aikaan. Siit?p? se suuri arvo, jossa laulua ja itse laulajaa pidettiin. -- Jo Kalevalaankin otettiin paljo loitsulukuja; mutta runsaan kokoelman "Suomen kansan muinaisia loitsurunoja" toimitti Elias L?nnrot julkisuuteen vuonna 1880.

§ 10. Satuja.
Paitsi kertoma-, laulu- ja loitsurunoja on Suomen kansan suusta koottu joukottain suorasanaisia satuja. N?iss? kyll? tavataan vanhoja taru-aineksia; mutta niihin on my?skin sekaantunut paljo uuden-aikuisia aineita. "Suomen kansan satuja ja tarinoita", Eero Salmelaisen toimittamia, on ilmestynyt nelj? osaa (1852--1866), joista kolmas sis?lt?? el?insatuja.
*Lis?ys.* Sadut semmoisinaan levi?v?t helpommin kuin muut kansanrunouden tuotteet maasta maahan, kansasta kansaan, koska kielten mukaan vaihteleva runomuoto ei vaikeuta niiden levi?mist?. Sent?hden huomataankin paljon yht?l?isyytt? kaikkein kansain satuvaroissa. Likimm?n heimokansamme, Virolaisten, sadut julkaisi Fr. R. Kreutzwald nimell? Eesti rahva Ennemuistesed jutud (1866). Virolaisten satujen kertomustapa, niinkuin se ilmaantuu Kreutzwald'in kokoelmassa, on yleens? vilkas ja miellytt?v?; useissa ilmaantuu hentoa runollisuutta, muutamissa leikillisyytt? tai ter?v?? ivaa. Mutta yleens? ne ovat v?hemm?n alkuper?isi? kuin meid?n satumme niin esitystapansa kuin sis?llyksens?kin puolesta.
*Lis?ys.* Suomalaisia kansansatuja eli satujen alkuper?isi? toisintoja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ruvennut julkaisemaan; niit? on kaksi osaa ilmestynyt, joista ensimm?inen, sis?lt?en El?insatuja, on Kaarle Krohn'in ja j?lkim?inen, Kuninkaallisia satuja, Kaarle Krohn'in ja Lilli Liliuksen toimittama.

§ 11. Sananlaskuja ja arvoituksia.
Harvalla kansalla on niin runsaat sananlaskuvarat kuin Suomalaisilla. E. L?nnrot'in vuonna 1842 ulos-antama kokoelma Suomen kansan Sananlaskuja sis?lt?? niit? enemm?n kuin 7000; suurin osa niist? on runomittaisia, harvemmat suorasanaisia. Niiden ilmaisemat mietteet lausutaan sangen osaavasti, milloin yksivakaisesti ja usein kyll? runollisilla vertauksilla, milloin leikillisesti sattuvalla ivalla tai huumorilla.
Suomen kansan Arvoituksia L?nnrot toimitti painosta v. 1844. Niit? oli jo ensimm?isess? laitoksessa enemm?n kuin puolitoista tuhatta (paitsi toista sataa virolaista arvoitusta); toisessa laitoksessa nousee suomalaisten arvoitusten luku yli 2,200 ja virolaisia on 189.
Sananlaskut ja arvoitukset, vaikka vanhimpina aikoina ovat saaneet ensimm?isen alkunsa, eiv?t ole yksinomaisesti puheena olevan aikakauden tuottamia; vaan niit? on tietysti syntynyt ja syntynee yh? viel?kin uusia pitkin Suomen kansan el?m?n-aikaa.

Toinen aikakausi.
Keskiaika vv. 1157--1542.

§ 12. Keskiajan sivistys-olot.
Kun Suomi joutui Ruotsin vallan alle ja Suomen kansan muinais-uskonto poistui kristin-opin tielt?, niin vanha runouskin yh? enemmin v?istyi syrj?lle. Mutta runous-into eli kuitenkin Suomen kansassa ja keskiaika tuotti entisen runouden rinnalle uusia, enimmiten ballaadintapaisia lauluja. Sit? vastoin uudet sivistys-olot eiv?t synnytt?neet mit??n kansallista eik? juuri muutakaan kirjallisuutta. Suomi oli kyll? t?h?n aikaan viel? yleisen? puhekielen? kaikissa s??dyiss?; mutta latina oli sek? kirkon kielen? ett? kaiken korkeamman sivistyksen kannattajana. Syvemp?? tieteellist? oppia haettiin ulkomaalta, ensin Pariisin, sitten paraasta p??st? Prag'in ja Leipzig'in, viimein Upsalan yliopistosta. Etup??ss? pappien kasvattamista varten oli "katedraalikoulu" Turussa, niinkuin my?s muutamia muita oppilaitoksia (Viipurissa ja Raumalla sek? joku luostarikoulu). Katolis-usko ei suuresti kohottanut yhteisen kansan sivistyst?, mutta Suomenmaa pysyi sen kautta yhteydess? l?nsimaiden ja niiss? vallitsevan sivistyksen kanssa. Yleisen maailmankielen, latinan, ylivalta suojelikin kansallista kielt? valtakunnan p??kielen alle sortumasta, niinkuin lumipeite talvella oraita suojelee, kunnes kev??ll? tulee iloisen kasvannon aika. -- Ellei oteta lukuun virallisia kirjoituksia ja yksityisten kirjeit?, ei ole t?lt? aikakaudelta muita kirjallisia muistomerkkej? kuin er?s latinankielinen piispain kronikka sek? muutamia latinankielisi? virsi? ja koululauluja.

§ 13. Kansanrunous.
Uusissakin oloissa kansanrunous uhkeana rehoitteli, vaikka toisenlaiseksi muodostuneena. Samalla kuin vanhat eepilliset laulut It?-Suomen salomailla viel? eliv?t kansan huulilla, syntyi eritt?inkin H?m?l?isten kesken uusi laji kertovaista lyriikkaa, osittain muuttuneiden olojen tuottamana, osittain ulkonaisestakin vaikutuksesta. N?m? keskiajan runoelmat kyll? sis?lt?v?t paljon vanhan runouden j?lkikaikuja, mutta ovat esitystavaltaan suppeampia, enemm?n ballaadintapaisia.[1] Toisinaan niiden lyhyt kertomustapa suorastaan muuttuu draamalliseksi, kun v?likohdat j?tet??n pois ja p??asiat tuodaan esiin puheenvaihtelun muodossa, niinkuin muidenkin kansojen ballaadeissa on tavallista. -- Legendojakin eli pyhimystaruja syntyi t?ll? aikakaudella; niiss? uudet kristilliset k?sitykset usein hyvin kummallisella tavalla sekaantuivat vanhoihin pakanallisiin muistoihin. Paitsi sit? t?m?n ajan loppupuolelta on s?ilynyt er?s historiallinen runoelma, joka osoittaa, ett? oman ajan tapauksetkin antoivat kansanrunoudelle aihetta kuvauksiin.
[1] Ballaadi on kertovainen lyyrillinen runoelma, lyhyt ja utumainen, t?ynn? tunteellisuutta, tavallisesti surullinen sis?llykselt??n, jommoisia ovat eritt?inkin Englannin, Skotlannin ja Tanskan keskiaikaiset kansanrunot. Etel?maan kansojen kertovaiset laulurunot ovat tyynemp?? ja iloisempaa laatua; niit? nimitet??n romanseiksi.
T?rkeimm?t keskiajan runotuotteet ovat seuraavat:
a) *Legendoja:* Enimm?n tunnettu on Piispa Heinrikin surma eli Piispa Heinrikki ja Lalli (Kant. III, v. 7, u. 28), jossa kerrotaan tuo vanha pyhimystaru Suomen ensimm?isest? piispasta ja Lallista, h?nen tappajastaan, sek? Henrikin kuoleman j?lkeen tapahtuneista ihmeist?.
Viron orja ja is?nt? eli Orja ja is?nt?ns? (Kant. III, v. 4, u. 26) mukailee vertauspuhetta rikkaasta miehest? ja Lazaruksesta.
Mataleenan vesimatka