Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa | Page 9

eli Mataleena ja Jesus (Kant. III, v. 5, u. 24) muistuttaa kertomusta Maria Magdalenasta ja osittain my?s Samarian vaimosta. Vapahtaja tulee paimenena Mataleenan luo l?hteelle, anoen h?nelt? vett?, ja syntej?ns? katuen Mataleena n?yrtyy h?nen edess??n.
Kantelettaren vanhan laitoksen Neitsy Maarian virsi (III, 6) eli n. s. "Luojan virsi", jossa kerrotaan Vapahtajan syntymisest? ja kuolemasta, on uudessa laitoksessa laajennut ja jakaantunut kolmeen runoon: Neitsy Maaria Vapahtajan synnytt?j?, Vapahtajan syntyminen ja Vapahtajan kuolema (III, 20--22).
b) *Ballaadeja*, joista ovat merkillisimm?t:
1. Turusen neiti eli Annikki ja Kesti (Kant. III, v. 13, u. 34), kuvaus keskiaikaisista kaupunki-oloista. Annikki, Turusen neiti, on antanut "kestin", s. o. muukalaisen kauppa-asioitsijan[1], viekoitella itsens? lemmenliittoon; vaan kev??n tultua kesti h?net hylk?? ja rient?? kotiin entisen em?nt?ns? luo. Silloin hylj?tty huutaa "Ukkoa, ylist? herraa", pett?j?? rankaisemaan ja kosto h?nt? tapaakin; matkalla h?n hukkuu myrskyiseen mereen.
[1] Koska meid?n maan kauppa paraasta p??st? oli Hansalaisten k?siss?, niin saksalaiset kauppiaat t??ll? pitiv?t asiamiehi?, jotka syksyll? tulivat t?nne kauppahuoneen asioita ajamaan, vaan kev??ll? palasivat kotimaahansa.
2. Inkerin sulhot eli Lalmanti ja Inkeri (Kant. III, v. 9, u. 32), ritariballaadin tapainen runo, arvattavasti mukaelma ruotsalaisesta ballaadista.
3. Elinan surma (III, v. 8), Kantelettaren uudessa laitoksessa Klaus Kurki ja Elina rouva (III, 35), kauniin ja etevin kaikista keskiajan runouden tuotteista. Siin? kerrotaan, kuinka Klaus Kurki, Laukon herra, Ylisen Satakunnan tuomari, luulevaisuudesta puolisoansa "Elina rouvaa" kohtaan sytytti kartanonsa palamaan ja siihen poltti viattoman puolisonsa sek? ?sken syntyneen lapsensa. Runoelma n?ytt?? perustuvan tosiasiaan, joka lienee tapahtunut noin vuosien 1470 ja 1480 v?lill?. Siin? mainittu Elina rouva oli Klaus Kurjen j?lkim?inen puoliso, Elina Juhontyt?r Stenbock, piispa Arvid Kurjen ?itipuoli. Tapaukset esitet??n erinomaisella draamallisella voimalla ja syv?sti liikuttavalla tavalla. Mestarillinen on Kurjen luonteen kuvaus jo siit? asti, kun h?n ensin esiintyy "sa'an saattomiehen kanssa, sa'an satulaurohon"; "tulennasta tuiman tunnen, jalon jalkansa polusta", sanotaan runossa. Annetaanpa samalla selv? kuva ajan tavoista, asumuksista ja koko el?m?nlaadusta.
4. Antero ja Kaloniemen neito (Kant. III, u. 36), syv?tunteinen ballaadi, jossa kerrotaan, miten Antero "ylinen ylk?", kuultuaan nuoren vaimonsa kuolleen, surmasi itsens? ja he haudattiin "yksi puron t?lle puolen, toinen puron tuolle puolen"; nuori koivu nousi sitten kumpaisenkin haudalle, juuret ja latvat punoutuivat yhteen, ja kun koivut hakattiin maahan, lensi lastut toisihinsa.
c) *Historiallisista kansanrunoista* kuuluu t?h?n aikakauteen Viipurin linnan h?vitys eli Iivana kuningas (Kant. III, v. 10, u. 54), Ven?j?n puolella syntynyt runo, jossa kerrotaan, kuinka Ven?j?n hallitsija, "Iivana iso is?nt?", valloitti ja h?vitti Viipurin linnan ja ruotsalainen k?skynhaltija, Matti Laurinpoika, laivoinensa p??si pakenemaan. Koko tapaus on mielikuvituksen tuottama, mutta n?kyy liittyv?n Viipurin piiritykseen v. 1495. My?hemmilt?kin ajoilta on muutamia historiallisia kansanrunoja, joita edemp?n? mainitaan.
*Ridvalan Helkavirret.* Ridvalan kyl?ss? S??ksm?en pit?j?ss? nuorison viel? nykyisempin?kin aikoina on ollut tapana helatuorstaina kokoontua er??lle vuorelle tulen ymp?rill? leikkim??n ja tanssimaan, jolloin tyt?t lauloivat n. s. Helkavirsi?. Sit? sanottiin "Helan huutamiseksi". Samanlaista juhlanviettoa pidettiin viel? seuraavinakin pyhin? juhannukseen tai Pietarin p?iv??n asti. T?m? tapa, joka ennen aikoina arvattavasti oli aivan yleinen, sai alkunsa Muinais-Suomalaisten kev?tjuhlista (helaa- eli helkajuhlista). Nytkin viel? on suuressa osassa maatamme, eritt?inkin It?-Suomessa, tapana polttaa "kokkoa" juhannus-aattona, samoin kuin L?nsi-Suomessa vietet??n heluntaita "helavalkeilla". Ridvalassa laulettuja Helkavirsi? on nelj?: Alkusanat, Mataleenan vesimatka, Inkerin sulhot ja Annikan runo. Ensin laulettiin aina Alkusanat, sitten joku muu ?skenmainituista lauluista. "Alkusanat" ovat alkuper?isest? muodostaan niin turmeltuneet, ett? niit? on mahdoton ymm?rt??. Laulajat itse sanoivat niiden olevan "alkukielt?". "Mataleenan vesimatka" ja "Inkerin sulhot" ovat jo edellisess? olleet puheena. "Annikan runo" (= "Kestin lahja", Kant. III, v. 32) on vaillinainen toisinto ylemp?n? mainitusta "Turusen neidest?".
*Lis?ys.* Mitk? runot ovat luettavat keskiajan ballaadeihin, on usein vaikea m??r?t?, etenkin kun samoista lauluista saattaa olla erilaisia toisintoja, mitk? enemm?n eepillisi?, mitk? ballaadintapaisia (j?lkim?iset tavallisesti Kantelettaren vanhassa, edelliset uudessa laitoksessa). Esimerkkin? olkoon siev? runo "Kankahan kutoja" eli "Kuollutta kultaansa itkev? neito" (Kant. III, v. 44, u. 121), jonka molemmat toisinnot sis?llykselt??nkin eroavat toisistaan, sek? hell?tuntoisesti esitetty "Aholla itkij?" (Kant. III, v. 39) eli "Itkej? impi" (u. 97). Monesta t?llaisesta runosta huomaa, kuinka hyvin lyhyempi, ballaadinkaltainen muodostus sopii senluontoisille kertoelmille. V?listi ballaadien aine viittaa kaukaiseen muinaisuuteen. Niin "Tytt? pellavan kitkenn?ss?" (Kant. III, u. 62) kuvailee alkuper?isi? naimis-oloja; nuori impi saa kosijaltansa kuulla olevansa vastoin tahtoaan h?nelle my?ty ja toivoo mielipahoissaan, ett'eiv?t h?nen omaisillensa annetut lahjat heille mit??n onnea tuottaisi. Sen toisinnoissa "Kalevalan neiti" ja "Kalevalan neiti paimenessa" (v. 21, u. 63) lausuu kosija t?m?n toivomuksen, saatuansa neidolta kielt?v?n vastauksen. Toisinaan muinaistarullisetkin aineet ovat muodostuneet ballaadintapaisesti (vrt. "Kiian lapset", § 8, lis.). -- Muutamissa runoissa el?? muisto noista rajamelskeist? ja ry?st?retkist?, jotka ennen muinoin h?iritsiv?t suomalaisten heimojen rauhallista el?m??. Sellaisia ovat "Lunastettava neiti", josta on paljon eri muodostuksia (Kant. III, v. 26 ja 27 ynn? 28 "Neiti lepetiss?", ja u. 29--31) sek? "Veenkantaja Anni" eli "Vedennoutaja Anni" (v. 23, u. 61). J?lkim?isess? kerrotaan, kuinka nuori tytt?, "Karjalaisen" ry?st?m?, vihdoin vapautti itsens?, mutta vanhempiensa hylk??m?n? kuoli suruunsa. -- Runossa "Lohik??rmeen saaliiksi tuomittu neito" (u. 41) puhutaan neidosta, joka, onnettomuuteen jouduttuansa, tuomitaan lohik??rmeen nielt?v?ksi; mutta lohik??rme kielt?yy h?nt? tappamasta, samalla kuin immet punovat k?ytt? hirtt??ksens? h?nen viettelij?ns?.
Legendojen joukkoon