Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa | Page 3

kielet.
Varsinaiset Suomalaiset kielet ovat hyvin likeist? sukua kesken?ns?; kielentutkimuksen kannalta niit? sopiikin pit?? saman kielen, Yhteis-Suomen, murteina. Sen eri muodostukset ovat: Suomi, Karjala, Aunus eli Liygi, Veps?, Vatja, Viro ja Liivi.
Vertaileva kielentutkimus on vienyt siihen p??t?kseen, ett? suomalaiset heimot, -- Karjalaiset, H?m?l?iset, Varsinais-Suomalaiset, Veps?l?iset, Vatjalaiset, Virolaiset ja Liivil?iset, -- viel? meid?n ajanlaskumme ensimm?isin? vuosisatoina asuivat it?puolella nykyist? Liivin- ja Vironmaata sill? alueella, jota etel?ss? rajoittaa V?in?joki ja pohjoisessa Suomenlahti ja Laatokka, baltilaisten ja germanilaisten kansojen l?heisyydess?. N?ilt? seuduilta useimmat suomalaiset heimot sitten siirtyiv?t l?nteen tai pohjoiseen p?in; muuttojen alkusyyn? olivat n?ht?v?sti nuo suuret kumoukset, Hunnien hy?kk?ys Eurooppaan ja Gootilais-vallan hajoaminen, jotka antoivat aihetta yleiseen kansainvaellukseen.
Karjalaiset levisiv?t pohjoiseen Laatokan rannoille ja sielt? eteenp?in, ottaen haltuunsa paitsi Inkerinmaata Suomen ja Ven?j?n Karjalan sek? osan Aunuksesta. Inkerist? ja Laatokan l?nsirannoilta suuri osa v?est?st? Stolbovan rauhan j?lkeen (1617), pel?ten uskonnollista vainoa, muutti Sis?-Ven?j?lle, Tver'in, Novgorod'in y. m. kuvernementteihin, joissa viel? t?n?kin p?iv?n? on vahva, Karjalan kielt? puhuva v?est?. Pois muuttaneiden sijaan siirtyi Inkeriin Suomenmaasta uusia asukkaita. -- Karjalaisten alkuper?inen kieli on s?ilynyt Ven?j?n Karjalassa, Aunuksessa ja Salmin kihlakunnassa Suomen it?rajalla sek? ?skenmainittujen siirtolaisten kesken.
L?hell? Karjalan kielt? on Aunuksen eli Liygin kieli, jossa kuitenkin huomataan paljon yht?l?isyytt? Veps?n kielen kanssa.
Muista heimoista Vatjalaiset pysyiv?t entisill? asuinpaikoillaan Inkerinmaalla, jossa heit? viel? on v?h?lukuinen v?est? Narvan l?hitienoilla; Veps?l?iset taas joutuivat koilliseen, ??nisj?rven l?nsi- ja etel?puolelle. L?nteen p?in l?hti kaksi heimoa, Virolaiset, jotka asettuivat Suomenlahden etel?puolelle Viroon ja Liivinmaan pohjoisosaan, sek? yht? heimoa olevat Liivil?iset ja Kuurilaiset, jotka siirtyiv?t Riian lahden rannikoille, niihin maakuntiin, jotka heist? ovat saaneet nimens?. Heid?n muinainen kielens?, Liivin kieli, on jo h?vi?m?isill??n. Nykyj??n ei ole sit? puhuvia muualla kuin yhdess? paikkakunnassa Kuurinmaalla, yhteens? noin kolmetuhatta henke?.
Suomenlahden pohjoispuolelle, nykyiseen Suomenmaahan, tuli, paitsi Karjalaisia, kaksi heimokuntaa: Varsinais-Suomalaiset, kulkien pitkin Suomenlahden rantaa Lounais-Suomeen, jossa heid?n murteensa on puhtaimpana s?ilynyt Rauman ja Uudenkaupungin tienoilla, ja H?m?l?iset, asettuen H?meeseen ja Satakuntaan, josta sitten levisiv?t Etel?-Pohjanmaalle.

§ 4. Suomen kielen murteet.
Ne suomalaiset heimot, Varsinais-Suomalaiset, H?m?l?iset ja Karjalaiset, jotka joutuivat nykyisen Suomenmaan rajojen sis?lle, liittyiv?t t??ll? yhdeksi kansaksi, ja heid?n murteistaan syntyi yhteinen Suomen kieli. T?m? jakaantuu kahteen p??murteeseen: It?-Suomen ja L?nsi-Suomen; edellisen perustuksena on Karjalan kieli, j?lkim?isen H?m?l?isten ja Varsinais-Suomalaisten murteet. Kumpasenkin p??murteen alalla ilmaantuu useita paikkakunnallisia erilaisuuksia. Enimmin eroavat yhteisest? Suomen kielest? kreikan-uskoisten Karjalaisten murre Salmin kihlakunnassa (Salmin, Suistamon ja Suoj?rven pit?jiss?) It?-Suomen alalla sek? L?nsi-Suomessa se kieli, jota puhutaan Rauman ja Uudenkaupungin seuduilla. V?lityskielen?, joka l?hestyy toista p??murretta, on L?nsi-Suomen alalla H?meen kieli H?meess?, Satakunnassa ja Etel?-Pohjanmaalla sek? It?-Suomen alalla Savon murre, jota, paitsi Savossa, puhutaan suurimmassa osassa Suomen Karjalaa sek? Pohjois-H?meess? ja Kajaanin seuduilla. Savon heimokunta ja Savon kieli ovat saaneet alkunsa karjalaisten ja h?m?l?isten ainesten yhdistyksest?, kuitenkin p??asiallisesti karjalaisella pohjalla. Varsinais-Suomalaiset ovat kulkiessaan nykyisille asuinpaikoilleen j?tt?neet paljon j?lki? etel?isen rantamaan kieleen. Heid?n murteensa vaikutusta osoittavat eritt?inkin nuo katkonaiset sananmuodot, joista loppuvokaali on kulunut pois (talost', kaupungiss' y. m.) N?in on syntynyt erityinen rantamurre, sek? it?- ett? l?nsi-suomalainen, joka Turun seuduilla yhtyy Varsinais-Suomalaisten alkuper?iseen kieleen, Rauman ja Uudenkaupungin murteeseen.
Yll?mainitut murteet sekaantuvat toisiinsa monella monituisella tavalla. Ei p??murteidenkaan raja ole aivan jyrkk?; jos d-??nen pysyminen tai pois-heitt?minen[1] otetaan perusteeksi, niin se alkaa etel?ss? Vehkalahden ja Virolahden v?lilt?, siten ett? edellinen pit?j? j?? l?nsimurteen, j?lkim?inen it?murteen puolelle, ja k?y sitten, tehden muutamissa paikoin pieni? mutkia, melkein suoraan luoteeseen p?in Kokkolaa kohden. Huomattava on kuitenkin, ett? kummallakin puolella t?t? rajaa tavataan paljo toisen p??murteen omituisuuksia. Yleens? on paljo paikkakuntia, joissa eri murteet yhtyv?t. Semmoisia v?lialoja ovat eritt?inkin Oulun ja Viipurin l??ni. It?-Suomen kielialaa ovat my?s Inkerinmaan ja Ven?j?n Karjalan murteet.
[1] L?nsimurteen alalla kirjakielen d aina ??ntyy jollakin tavalla (pehme?n? d-n?, r-n?, l-n? j. n. e.), it?murteen alalla se katoaa.

§ 5. Suomalaisen kirjallisuuden historian jako.
Suomalaisen kirjallisuuden historia jakaantuu kuuteen aikakauteen:
1. Vanhin aika vuoteen 1157, jolloin Suomenmaa joutui Ruotsin vallan alle ja kristin-usko tuli maahan.
2. Keskiaika 1157--1542.
3. Uskonpuhdistuksen aika 1542--1640, ensimm?isen suomenkielisen kirjan ilmestymisest? Suomen yliopiston perustamiseen asti.
4. Suomen yliopiston perustamisesta Ison vihan loppuun asti, 1640--1721.
5. Ruotsin vallan loppuaika, 1721--1809.
6. Uusin aika vuodesta 1809.

Ensimm?inen aikakausi.
Vanhin aika vuoteen 1157.

§ 6. Vanhimman ajan runotuotteet.
Suomen kansan runous-into her?si jo vanhimpina aikoina ja tuotti kansanrunouden, jonka vertaista ani harva kansa on saanut aikaan kauneuden ja runsauden puolesta. Silloin syntyiv?t nuo tarut eli myytit, jotka olivat esivanhempiemme uskonnon perustuksena ja joista muinais-suomalaiset kertomarunot ovat muodostuneet. T?t? aikakautta sopiikin siit? syyst? sanoa myytilliseksi. Kansanrunous on tosin yh? ollut kehityksen alainen ja useat sen tuotteet ovat verrattain uusia; mutta t?ss? paikassa otetaan kuitenkin puheeksi kaikki ne runot, jotka k?sittelev?t tarun-omaisia aineita taikka eiv?t kumminkaan henkens? tai sis?llyksens? puolesta nimenomaan muistuta uudempia oloja; sill? Suomen muinaisrunouden alkeet ja omituinen muoto ovat ep?ilem?tt? sen kansallisen el?m?n varhaisimmilta ajoilta.
Suomalaisen muinaisrunouden tuotteet ovat monta eri laatua. Vanhimpia ovat arvattavasti, samoin kuin muillakin kansoilla, eepilliset runot, joissa esitettiin muinais-ajan mainioin sankarien ty?t ja toimet; ikivanhoja ovat Suomessa loitsurunotkin, joiden avulla ihminen koetti luonnon voimia hallita. Sitten laulajan vaihtelevat tunteet puhkesivat lyyrilliseen runouteen, ja ruvettiinpa viimein suorasanaisiakin jutelmia, satuja, kertoilemaan. Paitsi sit? meid?n kansa kaikkina aikoina