Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa | Page 2

kirjallisuus ja sen historia.
Kirjallisuudeksi sanotaan yhteisellä nimellä kaikki ne kansain henkiset
tuotteet, jotka säilyvät kirjoituksen avulla, ja jokaisella korkeammalle
sivistyksen kannalle joutuneella kansalla on oma kirjallisuutensa. Kieli
on henkisen toiminnon luonnollinen välittäjä ja niinmuodoin
kirjallisuudenkin kannattaja; kun puhutaan suomalaisesta
kirjallisuudesta, tarkoitetaan siis sitä kirjallisuutta, joka on suoritettu
Suomen kielellä.
Suomalaisen kirjallisuuden historia esittää siis suomenkielisen
kirjallisuuden kehkiämistä eli, toisin sanoen, Suomen kansan
sivistyksen edistymistä, niinkuin se ilmaantuu sen omakielisessä
kirjallisuudessa.
Kansalliskirjallisuudeksi nimitetään ne kirjallisuuden tuotteet, jotka
selvästi kuvastavat kansan omituista henkeä ja katsantotapaa. Sitä
laatua on varsinkin runous; tieteellisestä kirjallisuudesta siihen luetaan
etenkin historia ja filosofia; muut kirjallisuuden lajit ovat
kansalliskirjallisuutta samassa määrässä, kuin ne tuovat esiin kansan
omituista henkeä. Kirjallisuuden historia koskee pääasiallisesti
kansalliskirjallisuuteen.
*Lisäys 1.* Kirjallisuutta ovat oikeastaan vaan ne kansanhengen
tuotteet, jotka säilyvät kirjoituksen avulla. Tarkkaan katsoen siis
muinais-ajan runot, tarut, sananlaskut y. m., jotka elävät kansan huulilla,
eivät ole kirjallisuutta, ennenkuin tulevat muistoon kirjoitetuiksi. Mutta
niille on kuitenkin annettava tärkeä sija kirjallisuuden historiassa; sillä
puhtaimpana ilmaantuu kansan alkuperäinen omituisuus näissä sen
runouden ensimmäisissä hedelmissä, ja ikäänkuin raikkaasta
luonnon-lähteestä runous myöhempinäkin aikoina niistä ammentaa
uutta elinvoimaa.
*Lisäys 2.* Kansalliskirjallisuuden luonnollinen välittäjä on kansan

oma kieli. Poikkeuksena on pidettävä, jos sitä toimitetaan jollakin
vieraalla kielellä. Niin tapahtuu kuitenkin toisinaan historiallisten
olojen vaikutuksesta, joko ennenkuin kansallinen elämä on päässyt
täyteen voimaan, taikka kun se on päättynyt ja kansa on
kuolemaisillaan. Olipa esim. latina keskiajalla kaiken korkeamman
sivistyksen kannattajana; ei ainoastaan tieteellisiä teoksia, vaan
myöskin runoutta ja muuta kaunokirjallisuutta syntyi mainitulla kielellä.
Samaten meidänkin maassa ruotsi kauan aikaa on ollut ylhäisemmän
hengenviljelyksen melkein yksinomaisena välittäjänä, ja uudestaan
heränneen kansallishengen ensimmäiset ilmaukset pakeutuivat
ruotsinkieliseen muotoon. Sellainen kirjallisuuden tila on kuitenkin
vaan haihtuva väliaste kansojen kehityksessä; pian kansanhenki
vahvistuneena vaati sisällyksellensä omakielisen muodon. --
Päinvastaisena esimerkkinä sopii mainita keltiläiset heimokunnat, esim.
Irlantilaiset, joiden kansallisen runouden nykyaikaiset tuotteet ovat
englanninkielisiä, surkeana todisteena siitä, kuinka häviämäisillään
olevat kansakunnat menettävät kielensä.
Meidän maan omituiset olot tekevät tarpeelliseksi, että suomalaisen
kirjallisuuden historiassa välisti otetaan lukuun myöskin ruotsin- ja
latinankielisiä teoksia, kun ne tehokkaasti ovat vaikuttaneet kansallisen
sivistyksen muodostumiseen.

§ 2. Suomalais-ugrilainen kieliheimo.
Suomen kieli kuuluu Suomalais-ugrilaiseen kieliheimoon.
Suomalais-ugrilaiset kielet ynnä muutamien muiden kieliheimojen
kanssa luetaan suureen Altailaiseen kielikuntaan.
Tärkeimmät kielikunnat ovat Altailaisen rinnalla Semiläinen ja
Arjalainen. Edelliseen luetaan esim. Hebrean ja Arabian kieli,
jälkimäiseen Indian ja Persian kielet (Sanskrit, Zend, y. m. ja ne, jotka
niistä ovat alkunsa saaneet) sekä enimmät Euroopan kielet: Kreikka,
Latina ja Romanilaiset kielet (Ranska, Italian ja Espanjan kieli y. m.),
Germanilaiset kielet (Saksa, Ruotsi, Englannin kieli y. m.), Slaavilaiset
kielet (Venäjä y. m.), Baltilaiset eli Liettualaiset kielet (Liettua, Lätti)

ja Keltiläiset kielet.
Suomalais-ugrilaiseen kieliheimoon kuuluu seuraavat seitsemän
kieli-yhteyttä:
1. Suomen kieli ja sen lähimmät sukukielet (Yhteis-Suomi);
2. Mordvan kieli, jota on kaksi murretta: Ersa ja Moksha;
3. Tsheremissin kieli, jota niin-ikään on kaksi murretta:
Niitty-Tsheremissien ja Vuori-Tsheremissien murre;
4. Lapin kieli, jota on neljä murretta (Ruotsin, Norjan, Suomen eli
Inarin ja Venäjän Lapin murre);
5. Permalaiset kielet: Syrjäänin ja Perman kielet, jotka ovat hyvin
lähellä toisiansa, sekä Votjakin kieli;
6. Obilainen kieli-yhteys: Ostjakin ja Voguulin kieli;
7. Unkarin eli Magyarin kieli.
*Lisäys 1.* Altailaiseen kielikuntaan luetaan viisi kieliheimoa:
Suomalais-ugrilainen, Samojeedilainen, Turkkilais-tatarilainen,
Mongolilainen ja Mandshu-tungusilainen; mutta kielitiede ei ole vielä
ehtinyt kaikin puolin selvittää näiden keskinäistä sukulaisuutta. Yleensä
altailaisten kieliheimojen yhteys ei ole niin luja ja selvästi havaittava
kuin Arjalaisten kielten.
*Lisäys 2.* Mainio kielentutkija M. A. Castrén jakoi
Suomalais-ugrilaiset kielet neljään ryhmään, jotka jokainen käsittävät
useampia kieliä. Nämä ryhmät ovat:
1. Ugrilainen, johon kuuluu Ostjakin, Voguulin ja Unkarin (Magyarin)
kieli;
2. Bulgarilainen eli Volgalainen: Tsheremissin ja Mordvan kieli
murteineen;

3. Permalainen: Syrjäänin ja Perman sekä Votjakin kieli;
4. Suomalainen ryhmä: Suomalaiset kielet sekä Lapin kieli.
Tästä jaosta yleensä selviää eri kielten keskinäinen sukulaisuus; mutta
nykyisempi tutkimus on sen lisäksi huomannut läheisen yhteyden
varsinaisten Suomalaisten kielten ja Mordvan kielen välillä, joka
todistaa Suomalaisten heimojen muinoin asuneen Mordvalaisten
läheisyydessä, ja toiselta puolen Lapin kieltä ei nykyjään enää aseteta
välittömään yhteyteen Suomen kielen kanssa, vaan erikseen, siinä kun
tavataan yhtäläisyyttä sekä Suomalaisten että myös Ugrilaisten, vieläpä
Permalaistenkin kielten kanssa.
*Lisäys 3.* Suomalais-ugrilaiset kansat ovat hyvin erilaiset
sivistyksensä ja elämänlaatunsa puolesta. Samalla kuin itäisimmät
heistä, Ostjakit ja Voguulit, asuen Pohjois-Aasiassa lähellä Jäämeren
rantoja alkuperäisessä luonnon tilassa, hankkivat elatuksensa
kalastuksella tai metsästämisellä, heidän likimmät sukulaisensa,
Unkarilaiset, eläen hedelmällisessä maassa Keski-Euroopan tasangoilla,
kaikin puolin ovat omistaneet nykyajan sivistyksen, heillä kun on oma
kansallinen elämä, oma valtiolaitos, oma kirjallisuus, -- Bulgarilaiset
kansat ovat saaneet nimensä muinoin kuuluisasta Bolgarien
valtakunnasta ja heitä sanotaan myös Volgalaisiksi, koska asuvat
Volgan varrella. Nykyjään Volgalaiset kansat, Mordvalaiset ja
Tsheremissit, ovat paraasta päästä maanviljelijöitä; osa jälkimäisistä on
kuitenkin metsästäjiä. Vaikka ulkonaisesti kääntyneinä kristin-uskoon,
useat heistä pyhissä lehdoissaan salaa palvelevat entisiä jumaliansa.
Tsheremissit ovatkin osaksi vielä kastamattomia. -- Syrjäänit ovat
Pohjois-Venäjän varsinainen kauppakansa. Heidän luontainen
taipumuksensa kaikenlaiseen kaupantekoon on syynä, että noilla
autioilla lakeilla Jäämeren rannoilla mainittu elinkeino kokonaan on
joutunut heidän käsiinsä, joka niin-ikään on antanut heille jonkunlaisen
vallan siellä asuvain Samojeedien yli. Muutamat Syrjäänit