Onnen orja | Page 6

kuuluvasti humisevan noiden kuin vasten tahtoaan liikkuvien huulien lomitse. ?Min? en tied?. Minusta oli vain kuin olisi joku kutsunut minua el?m??n.?
?Min? se olin!? tuon toisen ??nen kiihke?sti huudahtavan. ?Min?, min?, etk? tunne minua? Min? olen Johannes, sinun nuoruutesi sulho ja rakastettu!?
?Rakastin miest?, joka kantoi sit? nime?. Mutta siit? on niin kauan, niin kauan. En voi muistaa en??.?
?Kuinka? Etk? muistaisi minua en??, joka olen sinua koko ajan muistanut ja ik?v?inyt? Miss? olet ollut niin kauan? Miksi et ole tullut ennemmin luokseni??
?En tied?. Min? lep?sin niin hyvin. Kuka tahtoo her?tt?? minut? Miksi minua vaaditaan j?lleen el?m??n??
?Siksi, ett? olisit minun omani. Liisa! Min? rakastan sinua. En ole koskaan ket??n muuta naista rakastanut.?
?En voi olla kenenk??n oma en??. Min?h?n olen kuollut. Etk? sit? muista? Joku tappoi minut.?
?Min? se olin! Min?, min?, sama, joka t?ss? seison ja sinua henkiin-virvoittelen!?
?En tied?, kuka olet, enk? my?sk??n, miksi puhelet minulle. Min? olen kuollut. En voi her?t? en?? koskaan enk? hengitt??.?
?Kyll?, Liisa! Varmasti sin? voit. Min? tahdon niin. Meill? on viel? paljon el?m?nvuosia, onnenvuosia edess?mme.?
?Minulla ei ole en?? mit??n. Ei edess? eik? takanap?in. Etk? ymm?rr?? Eih?n minua ole, ei voi olla en?? olemassa.?
?Sin? olet, sin? el?t! Etk? huomaa, ett? huulesi liikkuvat taas??
?Kaikki pelkk?? n?k?h?iri?t? vain. Etk? ymm?rr?? Min? olen poissa. Minua ei ole miss??n enk? tied? edes, onko minua ollut milloinkaan.?
?Mutta olethan sin? siin?! N?enh?n min? sinut, kuulenhan min? puhuvan sinun! Olethan sin? Liisa.?
?Liisan haamu olen. Sit? Liisaa, jota sin? kerran rakastit ja joka my?s kerran rakasti sinua niin palavasti, ei ole en??. H?n meni pois samalla kuin sin? hylk?sit minut.?
?Herra jumala! Olisinko min? sittenkin tappanut sinut??
?En tied?. Mutta jos tunnet sen, joka tappoi minut, kysy h?nelt?, mit? pahaa min? olin tehnyt h?nelle!?
?Et mit??n, et mit??n! Pelkk?? hyv??, korkeata ja siunattua.?
?Miksi h?n teki sen siis? Min? en olisi tahtonut kuolla viel?. El?m? oli niin ihana, mutta niin lyhyt, niin lyhyt. Minun ainoa el?m?ni!?
?Liisa, Liisa! ?l? puhu noin! Sin? et saa puhua noin! Min? en kest? kuulla sinua, Liisa! Etk? koskaan, etk? koskaan voi antaa anteeksi minulle??
?Eth?n sin? ole tehnyt minulle mit??n. H?n teki, se toinen. H?n, jota min? rakastin!?
?Liisa! Min? olin hullu, min? olin mielipuoli silloin. Min? en tiennyt, mit? tein. Liisa! Pyyd?n polvillani, anna anteeksi minulle.?
?Sin? unohdat, ett? olen kuollut. Min? en voi antaa anteeksi en?? kenellek??n.?
?Hyv?, siisp? her?t?n kuolleista sinut!?
?Sin? n?et, min? olen noussut haudastani. Joku kutsui minua. En tied?, kuka se oli, minusta tuntui vain, ett? minun t?ytyi nousta yl?s ja totella h?nt?.?
?Min? se olin. Kuoleman syvyydest?kin etsin sinut. Siit? n?et, kuinka paljon rakastan sinua.?
?Kuoleman syvyydest?kin nousin sinua kohtaamaan. Siit? n?et, kuinka paljon rakastin sinua. Mutta nyt t?ytyy minun menn?, menn?.?
?Menn?? Mihin? Nyt juuri, kun me kaksi olemme j?lleen tavanneet toisemme??
?Pois, pois! Nukkumaan, nukkumaan. Min? en jaksa en??. Miksi tahdot minua pid?tt??, vaikka n?et, kuinka kuoleman-v?synyt olen??
?Siksi, ett? rakastan sinua! Ei, min? en p??st? sinua! Liisa, Liisa! ?l? mene! Minua kammottaa. Etk? n?e, kuinka autiota ja tyhj?? siell? alhaalla on??
?Hyv?sti! Min? en jaksa en??. Mutta jos tapaat h?net, joka murhasi minut, sano h?nelle, ett? min? en koskaan, en koskaan lakannut h?nt? rakastamasta!??
Kuva haihtui. Se oli kest?nyt vain sadannesosan sekuntia.
Johannesta puistatti.
H?n tunsi kylm?n hien kohonneen otsalleen. Ja kun h?n ojensi k?tens? ottaakseen nen?liinansa, huomasi h?n vapisevansa kiireest? kantap??h?n.
My?skin Muttila huomasi jotakin.
--Mik? sinun on? h?n kysyi huolestuneena. Sin? k?vit ?kki? niin kuoleman-kalpeaksi.
--Kuoleman?
Johannes tuijotti h?neen kauhistuneena.
Oliko tuokin huomannut? Oliko tuokin n?hnyt ehk?, ett? h?n jutteli kuolleen kanssa?
Eiv?tk? h?nen k?tens?kin olleet j??kylm?t? Ja eik? ollutkin ilmassa kalman ja k??rinliinojen hajua?
--Kuoleman? h?n toisti toisen kerran. Sanoitko, kuoleman?
--Niin sanoin, naurahti Muttila hiukan v?kin?isesti. Seh?n oli vain semmoinen sanantapa. En min? sill? mit??n sen pahempaa tarkoittanut.
--Et pahempaa?
Johannes oli huomaamattaan tarttunut h?nt? takinhihaan ja tuijotti h?neen nyt niin oudolla ja mielipuolisella katseella, ett? Muttila k?vi oikein levottomaksi h?nen puolestaan.
--Istuhan toki! h?n sanoi tyynesti ja laski alas er??n k?yt?v?n-ikkunan edess? olevan sarananiekan tuolin. Istu! Pysyth?n tuskin pystyss? en??.
Johannes istui koneellisesti.
H?nest? tuntui heti helpommalta. H?n kiitti ja pyysi anteeksi Muttilalta. H?nt? oli ruvennut vain ?kki? niin kummasti huimaamaan.
--Se on syd?n, se on syd?n, selitti Muttila is?llisesti. Syd?n ja matkarasitus. Kuulepas, min? luulen, ett? lasi konjakkia tekisi hyv?? sinulle.
--Mahdollista kyll?, my?nsi Johannes hajamielisesti.
--Min? haen. Minun vaimollani on pieni pullo matkalaukussaan.
Ja ennen kuin Johannes ehti est?m??n h?nt?, oli Muttila py?r?ht?nyt pois jostakin viereisen vaununosaston ovesta.
H?nen vaimollaan! H?n ei ollut siis yksin, h?nell? oli vaimo mukanaan.
Se ei voinut olla kukaan muu kuin Liisa.
Liisa h?nen vaimonsa! Liisa tuossa sein?n takana! Liisa kenties juuri astumaisillaan esille ja tulemaisillaan h?nt? tervehtim??n, k?dess? konjakkilasi!
Johannesta rupesi j?lleen py?rrytt?m??n.
Tietysti se oli Liisa. Eih?n se voinut olla kukaan muu.
Tiesih?n h?n ja oli jo vuosikausia tiennyt, ett? Liisalla oli suhde Muttilan kanssa. Mutta h?n ei ollut tiennyt, ett? Liisa oli Muttilan vaimo!
Eih?n siin? itse asiassa mit??n ihmeellist? ollut. Kuitenkin se vaikutti h?neen t?ll? hetkell? hyvin kummallisesti.
Samalla h?n muisti, ett? Liisa olikin vuosi pari sitten lakannut kokonaan h?nelle kirjoittamasta.
N?ht?v?sti samoihin aikoihin, jolloin h?n oli mennyt naimisiin. Naimisiin Muttilan kanssa! Kuinka hullua! Kuinka ??rett?m?n, m??r?tt?m?n mielipuolista, typer?? ja naurettavaa!
Miksi?