Onnen orja | Page 4

vastattiin.
--Mutta emmeh?n me matkusta Milanoon, v?itti Johannes. Me matkustamme Napoliin.
--Te saatte muuttaa Veronassa!
Sangen lohdullista! Mutta siin? ei ollut mit??n teht?viss?.
Tulliasema tuli ja sivuutettiin. Mutta ei ollut ajattelemistakaan nukkumista. Mit??n makuupaikkoja ei ollut saatavissa.
Hyv?, ett? he olivat saaneet edes istumapaikat er?iden suuttuneiden ja kiroilevien saksalaisten v?liin, jotka olivat samassa kadotuksessa.
Rouva Rabbing k?rsi kaikki kirkastetun marttyyria hymy huulillaan. Mutta Johannes hermostui.
--Anteeksi, h?n sanoi suomeksi vaimolleen. Min? nousen hieman k?yt?v??n polttelemaan.
Rouva Rabbing nyyk?ytti p??t??n h?nelle ??nett?m?sti.
K?yt?v?ss? odotti suuri yll?tys Johannesta. H?n tapasi siell? vanhan yst?v?ns? taiteilija Muttilan, joka oli ollut aikoinaan, kahdeksan vuotta sitten, K?penhaminassa samana syksyn? kuin h?nkin ja jonka kanssa Liisa silloin oli jouluksi kotimaahan matkustanut.
--No, p?iv??! tervehti Muttila leve?sti. Johannes Tamminen! hitto soi!
--Heh, sin?k? se olet? En ollut tunteakaan.
--V?h?n turpunut sitten viime n?kem?n? hymyili Muttila tyytyv?isen?. Niinp? niinkin! Ja sin? se vain laihdut vuodesta vuoteen?
--Mit? lie tullut tehdyksi! Onpa siit? aikoja, kun me kaksi olemme toisiamme tavanneet.
Muttila oli my?s noussut k?yt?v??n polttelemaan. H?nenkin vaunu-osastonsa oli n?iden arvaamattomien olosuhteiden pakosta ihmisi? t?yteen tuppautunut.
--Niin, emme sitten kuin K?penhaminassa, virkahti Muttila, heitt?en viel?kin tarkastelevan ja hyv?ksyv?n katseen h?neen.
Katso, mit? katsot! ajatteli Johannes. Et minussa vikaa l?yd?.
H?n tiesi, ett? Muttila pani paljon arvoa ihmisen ulkoasuun. Mutta h?n tiesi my?s olevansa siin? suhteessa moitteeton ja hyvin kest?v?ns? ankarimmankin arvostelun.
--Kuulepas, mist? sin? olet tuon kravattineulan ostanut? kysyi Muttila samassa henkeyksess?.
Ahaa, sek? se siis oli! Olipa aika asiantuntija, kun heti ymm?rsi kiinty? siihen.
--Lontoosta, vastasi Johannes hymyillen. Mit? pid?t siit??
--Suurenmoinen! Saanko n?hd? tarkemmin sit??
Johanneksen t?ytyi h?nen uteliaisuuttaan tyydytt??kseen irroittaa neula kravatistaan ja n?ytt?? se h?nelle.
Muttila tarkasteli joka puolelta jalokive?. Vilkaisi sitten Johannekseen ja kysyi sitten ik??nkuin sivumennen, mit? t?m? oli maksanut siit?.
--Kaksituhatta, vastasi Johannes.
--Frangia?
--Niin, enp?h?n puntaakaan, hymyili Johannes. Muuten on se lahja vaimoltani.
Muttila ojensi neulan huoaten takaisin Johannekselle.
--Niin kalliita ei taiteilijan kannata ostaa, h?n sanoi. Eik? kukaan anna meille lahjaksi sellaisia.
Itsell??n h?nell? oli p??ll??n monta jalokive?.
Johannes huomautti niist? ja virkahti:
--No, sinullahan ei ainakaan liene syyt? taiteilijan elin-ehtoja moittia. Onhan sinun k?ynyt hyvin maailmassa.
--Kyll?, my?nsi Muttila. Eih?n minulla henkil?kohtaisesti ole mit??n erikoista valittamista. Mutta kun vertaan osaani tuollaiseen onnen myyr??n kuin sin?...
--Kuinka niin, onnen myyr??n? kysyi Johannes painokkaasti.
H?nt? hermostutti ajatus, ett? h?nen maanmiehens? ylimalkaan luulivat h?nen rouva Rabbingin varoilla el?v?n. Siksi h?n mielell??n k?ytti jokaista tilaisuutta tuota harhaluuloa haihduttaakseen.
--Olethan nainut monimiljon??rin lesken, virkahti Muttila samalla ihailevasti ja hyv?ntahtoisesti. Miekkoinen mies!
--Se on totta, sanoi Johannes. Mutta ei h?n itse silti monimiljon??ri ole.
--No, arvatenkin sent??n satojatuhansia?
--Mahdollisesti, keskeytti Johannes kuivasti. Mutta neh?n ovat h?nen eiv?tk? minun.
--?l?! Onko teill? sellainen sopimus?
Muttila katsoi ?llistyneen? h?neen. N?ht?v?sti kielt?ytyi h?nen j?rkens? aluksi kokonaan k?sitt?m?st? sellaista hulluutta.
--On, on sopimus, my?nsi Johannes. Mutta vaikka ei olisikaan, olisi asianlaita kuitenkin sama. Taloudellisesti me kaksi olemme kokonaan toisistamme riippumattomia.
Muttila ei n?ytt?nyt en?? h?nen viime sanoihinsa panevan mit??n merkityst?.
--Vai sopimus, vai on sopimus, jahkaili h?n. Ei suostunut muuten?
--Min? en suostunut, vastasi Johannes ylpe?sti.
--Sin??
Muttila n?ytti hetkisen viel?kin ?llistyneemm?lt?! Sitten h?n ?kki? n?ytti ymm?rt?v?n ja sipristi viekkaasti silmi??n.
--Teh?n olettekin sivili-avioliitossa, virkahti h?n. Muistan kuulleeni.
--Niin, vastasi Johannes, oivaltamatta viel? t?t? uutta ilmett? h?nen kasvoillaan. Lontoossa menimme.
--Mutta Suomessa se ei merkitse mit??n?
--Ei. Mutta me olemmekin Englannin alammaisia.
Muttilan naama venyi pitk?ksi. T?t? vastausta h?n ei silmin-n?ht?v?sti ollut odottanut.
--Yhyy, p??si h?nelt? vain joku ??ni, kun h?n ei keksinyt muutakaan parempaa sanottavaa. Vai Englannin! No, ja kuinkas sitten?
N?ht?v?sti h?nen ajatusjuoksunsa oli kokonaan tuosta tahallisella mahtiponnella mainitusta Englannin alammaisuudesta sekoittunut.
Seurasi lyhyt vaitiolo.
Tuntuu v?h?n ylpistyneen, ajatteli Muttila. Mutta onhan sill? syyt?kin siihen. Riippumaton mies ja osaa nauttia el?m?st?. Ehk? tuolta voisi saada jonkun tilauksen?
H?nen huulillaan py?ri jo pieni ehdotus, mutta h?n p??tti sen kuitenkin lyk?t? varovaisesti viel? hiukan tuonnemmaksi.
Viisas mies, ?lyk?s mies, ajatteli h?n viel?. Perin hijottu mies! Tuollainen kala on pyydett?v? taidolla. Miten paljon mahtoi olla totta tuossakaan h?nen ?skeisess? puheessaan, ett? h?n ei muka koske vaimonsa varallisuuteen?
Tuskin mit??n! Muttila j?i kaikissa tapauksissa sangen ep?ilev?lle kannalle tuon seikan suhteen.
Mutta koska toinen kerran v?itti kivenkovaan asian olevan niin kuin h?n sanoi, t?ytyi tietysti olla h?nt? uskovinaan.
Ja vaihtaa puheen-ainetta.
--Lontoossako sin? sitten olet el?nyt n?m? vuodet, h?n kysyi, kun emme ole tavanneet, emme kotona emmek? ulkomailla?
--Lontoossa ja Parisissa, vastasi Johannes. Mutta enimm?kseen Lontoossa. Siell? tuntee sittenkin enimm?n olevansa maailman keskipisteess?.
--Et ole kotimaassa k?ynyt?
--En. Taikka oikeastaan, kyll? kerran. Mutta min? pakenin sielt? tavallista pikemmin.
--Kuinka niin? Ei miellytt?nyt?
--Ei. Eih?n siell? ole mit??n henkist? liikett? eik? el?m??. Ihmiset m?t?nev?t paikalleen.
--Niink? sinun mielest?si? ihmetteli Muttila. Meid?n muiden mielest? Suomi juuri viime aikoina on mennyt erikoisen vilkkaasti eteenp?in.
--Ehk? ulkonaisesti, my?nsi Johannes. Mutta ihmiset, mutta ihmisten sis?inen sielun-el?m?! Paitsi Ven?j??, en tied? mit??n maata, miss? se olisi niin painostavaa.
--Juuri Ven?j?p? siell? meill? painostaakin.
--Voit olla siin? oikeassa, my?nsi Johannes miettiv?isesti. Mutta Suomessa suurin vaara ei ole ven?l?inen virkavalta.
--Mik? sitten?
--Ven?l?inen kansansielu itse, jatkoi Johannes ?skeiseen ??nilajiin. Te ette kest? sit?.
--Te? Sanotko sin? te? tiukkasi Muttila melkein kiivaasti. Pid?tk? itse?si siis niin kokonaan syrj?st?-katsojana?
--Pid?n, vastasi Johannes tyynesti. Min? olen syrj?st?-katsoja. Sill? min? olen maailmankansalainen.
--Ja Englannin alammainen! hym?hti Muttila hiukan pilkallisesti.
--Juuri niin, vahvisti Johannes. Civis Romanus sum. Kaikkien pienten kansojen tulisi seurata minun esimerkki?ni.
Syntyi j?lleen lyhyt vaitiolo.
Ylpistynyt, ylpistynyt on herja, p??tteli Muttila