Onnen orja | Page 3

t?ytynyt Johanneksen itselleen tunnustaa, ettei h?n ajatellut Liisaa aivan samalla tavalla kuin monia muita ihmisi?.
Sielt?kin uhkasi tunnontuska h?nt?.
Silt?kin taholta kohosi kalvava tieto tehdyst? v??ryydest?, j?rjestelm?llisest?, tarkoituksella harjoitetusta julmuudesta, johon h?nen itses?ilytysviettins? oli h?net pakottanut.
Tai oikeammin: jota h?n oli katsonut olevansa velvoitettu harjoittamaan sen uuden jumalan ja uuden uskonnon nimess?, mik? jo kauan vaistomaisesti tajuttuna oli samoihin aikoihin alkanut kangastaa h?nen olemuksensa syvyydest?.
Tuon uuden jumalan nimi oli itsel?. Ja tuon uuden uskonnon nimi oli vapaus, oman minuuden ja siin? piilevien voimien ainainen vapaa purkautuminen ja toteuttaminen.
Sille oli kaikki uhrattava.
Sille h?n oli uhrannut Liisan ensimm?isen?, kalleimpana uhrinaan, kun h?n oli tuntenut menev?ns? h?nen kerallaan sis?isesti ja ulkonaisesti perikatoon. Ja sille h?n olisi ollut valmis uhraamaan my?s rouva Rabbingin ja koko nykyisen onnenmuotonsa, jos se vain olisi jollakin tapaa tuota korkeinta, tuota pyhint? loukannut tai rajoittanut.
Mutta se ei tehnyt sit?. Siksi se sai el?? ja kukoistaa.
Nyt h?n tiesi, mik? oli onni.
Se oli sopusointu oman itsens? kanssa. Niin ettei tahtonut mit??n, mit? ei voinut, eik? edes voinut tahtoakaan muuta kuin mik? oli hyv??, hy?dyllist? ja j?rjellist?.
Tahdon suurta, siveellist? vapautta siis.
Mutta kuin uskonto, kuin jumala se vaati my?s n?kyv?isi? muotoja ollakseen ei vaan tosi, mutta my?skin todellinen.
Se vaati ty?t?, sill? eih?n aika muuten kulunut ja olihan suurimpia nautintoja omia henkisi? voimiaan koetella, k?ytt?? ja j?nnitt??!
Se vaati rahaa, sill? eih?n voinut tulla toimeen ilman sit? ja tekih?n k?yhyys kaikki el?m?nsuhteet niin pieniksi, inhoittaviksi ja naurettaviksi.
Ja se vaati rakkautta, sill? olihan maailma muuten autio ja tyhj? eik? el?m? ilman yht??n rakastavaa ja rakastettua yst?v?? ollut siedett?viss?.
Kaikkea sit? siis, jota h?n oli ennen etsinyt ja jota saavuttaakseen h?n oli polkenut niin monta polkua, niin monta haavaa antanut, saanut ja painanut arpeutumaan.
Mutta ei mit??n noista erikseen siis, vaan kaikkea yhdess? vaati onni, vaati vapauden uskonto ja minuuden jumala ollakseen el?v?, todellinen ja t?ydellinen.
Nyt h?nell? oli kaikkea sit?. Nyt h?nen t?ytyi, nyt h?nen oli suoranainen velvollisuutensa olla onnellinen.

2.
Noita h?n nyt mietti mieless??n.
Olihan nyt kaikki hyvin? Eih?n voinut tulla, eih?n voinut tapahtua mit??n odottamatonta?
Samaa h?n oli itselt??n joka p?iv? vuodet pitk?t kysynyt. Ja tullut aina siihen turvalliseen lopputulokseen, ett? inhimillisesti katsoen h?nen onnensa oli taatumpi kuin kenenk??n.
Ennen h?n ei olisi t?t? onnena pit?nyt.
Kuinka h?n olikin mahtanut muuttua n?iss? kahdeksassa vuodessa! H?n tuskin muisti en?? entist? itse??n.
Kuinka hullu h?n oli silloin ollutkaan! Mit? tuhmuuksia h?n oli tehnytk??n ja mit? viel? suurempia h?n olikaan ollut tekem?isill??n!
Ja kuinka hulluja h?n oli haaveksinut!
H?nen mielest??n silloin oli el?m?n suurin autuus ollut el?? niinkuin jokainen ilta olisi ollut viimeinen ja jokainen aamu ensimm?inen. Eik? tiet??, mit? kukin p?iv? toisi mukanaan, vaan odottaa aina jotakin uutta ja ihmeellist?.
Hullutusta, hullutusta! Ei ollut mit??n uusia ihmeit?.
Oli vain samaa, mit? oli ennenkin ollut. Samaa, mit? aurinko ennenkin oli valaissut, paistaen niin v??rille kuin vanhurskaille.
--Johannes!
--Niin, armaani?
Kumpikin raottivat silmi??n. Rouva Rabbing ojensi k?tens? hymyillen h?nelle.
Johannes puristi sit? sanaakaan sanomatta. Rouva Rabbing p??sti h?nen k?tens? ja sulki j?lleen silm?ns?, tyyni, onnellinen ilme kasvoillaan. N?ht?v?sti katsoi h?nkin, ett? he kaksi saattoivat olla toistensa suhteen t?ysin turvalliset.
Johannes haukotteli ja koetti uinahtaa hetken todellakin.
Mutta se onnistui vain puoleksi. Mielikuvat jatkoivat kulkuaan. Ja ajatukset karkeloivat omia teit??n, h?nen torkahtelevasta tahdostaan v?h??k??n v?litt?m?tt?.
Oliko t?m?k??n onni sitten?
Johannes tahtoi vastata my?nt?v?sti.
Mit? h?n muuta olisi voinutkaan? Olihan kaikki k?ynyt h?nen mielens? mukaan. Ja kaikki muodostunut viel? paljon paremmaksi ja sopusointuisemmaksi kuin h?n oli uskaltanut toivoakaan.
Eih?n h?n kuitenkaan olisi kest?nyt Liisaa, yht? v?h?n kuin Liisa h?nt?. Olisivathan he molemmat, jos he viel? vuodenkaan olisivat jatkaneet suhdettaan, olleet pelkkin? raunioina.
Ei! Pikemmin sen olisi t?ytynyt p??tty? murhalla tai itsemurhalla.
Tai kenties se luultavammin olisi p??ttynyt kaksoismurhalla. Sill? eih?n kumpikaan heist? olisi tahtonut j??d? toisen j?lkeen el?m??n.
He olivat rakastaneet liiaksi toisiaan.
Niin se oli ollut. Ja se, yhdess? heid?n aina valvovan, aina vaanivan itses?ilytys-viettins? kanssa, oli heid?t toisistaan erottanut.
Rouva Rabbing oli tullut pelastavana enkelin? heid?n v?lilleen.
Onnellista ja rauhallista oli ollut heid?n el?m?ns?. Ilman mit??n erikoisia intohimon leimuja ja lemmen juhlahetki? tosin, mutta my?skin ilman sielullisia palohaavoja ja sis?isi? s?rkymisi?.
Rouva Rabbing oli h?net j?rjen ja tahdon tiet? valloittanut. Eik? Johanneksella ollut koskaan ollut syyt? katua, ett? h?n kerran oli niidenkin ??nt? kuunnellut, eik? aina vain sokeasti hetkellisten halujensa tai tilap?isten mielikuviensa ajettavaksi antautunut.
H?n osasi siis sit?kin! H?n taisi siis, jos tahtoi, my?skin hillit? intohimonsa. Olla viisas ja varovainen, ajatella eteenp?in, ei aina vain t?m?n tuokion vivussa keikkua.
Tuo tieto teki h?net turvalliseksi.
--Johannes! kuului j?lleen tyyni, t?ytel?inen nais-??ni soinnahtavan.
--Niin, armaani?
--Miss? me olemme?
--Luulen, yh? edelleen Tyrolissa. Tulliasema ei ole ollut viel?.
Rouva Rabbing huoahti ja painoi silm?ns? j?lleen umpeen. Ei voinut edes nukkua kunnollisesti, ennen kuin tullitarkastus oli tapahtunut.
Samassa sy?ksyy sis?lle junankuljettaja heng?styksiss??n:
--T?m? vaunu j?? ensi asemalle! h?n selitt?? h?t?isesti. Kaikkien matkustajien on muutettava.
--Kuinka niin? kysyy Johannes ter?v?sti. Pitih?n t?m?n menn? suoraan Napoliin.
--Kyll?. Mutta vaunu on rikki. Kaikkien matkustajien on muutettava.
H?n. meni menojaan kuin tuuliaisp??.
Kiusallista! Muuttaa keskell? y?t? kimpsuineen ja kampsuineen. Ja mihin? Jumala ties, oliko niill? makuupaikkojakaan!
Siin? silm?nr?p?yksess? juna vihelsi ja pys?htyikin.
Ulkona oli h?mminki t?ydellinen. Kaikki sen vaunun matkustajat ty?ntyiv?t yht'aikaa tavaroineen asemasillalle ja tahtoivat tiet??, mihin heid?n oikeastaan oli muutettava.
--Milanon vaunuun!