Onnen orja | Page 2

sis?iselt? olemukseltaan yksi, pyh? ja jakamaton.
Nuorena h?n oli etsinyt onnea ty?st?!
Ep?ilem?tt? oli onnea sekin, mutta eih?n se voinut kelvata miksik??n el?m?n ohjenuoraksi.
Olihan ty? keino eik? tarkoitusper?. Keino el??, koska ei ollut mit??n isilt?-perittyj? p??omia. El?? ja el?? mukavasti, ajatella kauniita asioita, lukea hyvi? kirjoja, k?yd? konserteissa ja teattereissa, harjoittaa politiikkaa, jos oli siihen halu, seurustella ihmisten kanssa ja matkustella.
Sanalla sanoen: keino laiskotella.
Ei ty? ollut ihmisen kunnia, jos ei juuri h?pe?k??n. Se oli vain h?nen kova kohtalonsa. Ankara, k?yt?nn?llinen v?ltt?m?tt?myys, jota ilman ei tullut toimeen t?ss? yhteiskunnassa, jos tahtoi k?yd? rehellisest? miehest? eik? toisen ty?ll? el??.
Mutta eih?n v?ltt?m?tt?myydest? voinut tehd? hyvett? eik? k?yt?nn?st? periaatetta.
Kuitenkin olivat useimmat ihmiset tehneet niin. Tehneet ja olleet onnelliset.
Johannes ei ollut voinut t?ss? suhteessa seurata useimpien esimerkki?.
Heti kun h?n oli tullut innokkaimmankin, ihanteellisimmankin el?m?nty?n takaa ammoittavan tyhjyyden tuntemaan, h?n oli k??ntynyt siit? pois kauhistuksella. Ei niin aivan perinjuurisesti k?yt?nn?ss? tosin, sill? siit? esti jokap?iv?isen toimeentulon kysymys h?net, vaan periaatteessa, oman syd?mens? ja aivojensa onkaloissa.
Ty? oli ollut h?nen nuoruutensa uskonto ja jumalankuva.
Ty?n tuli olla yksinvaltias, sille oli kaikki uhrattava. Se oikeutti kaikki, se vanhurskautti kaikki. Kaikki muut el?m?n suhteet, velvollisuudet ja tarkoitusper?t olivat olemassa vain tuota yht? varten.
Jos ty? vaati, ei ollut mit??n vaalia. Kaikki, kaikki tuon Molokin kitaan!
Sitten h?n oli etsinyt onnea rahasta.
Se oli tapahtunut silloin, kun h?nen uskonsa ty?h?n oli murtunut ja h?n kadottanut kaikki el?m?ns? ihanteelliset, et?isyyteen t?ht??v?t tarkoitusper?t.
Oli j??nyt j?lelle vain t?m? el?m?, hetken el?m?, ihmis-ij?n el?m?, oman itsens? ja ymp?rill? olevien ihmisten el?m?, joka vaati vastausta. Miten oli siihen suhtauduttava?
Se oli vallittava!
Tuo oli se uusi totuus, joka ?kki? oli h?nen aivoissaan ilmi pulpahtanut.
Jos kerran oli hassutusta tehd? ty?t? jonkun ihanteellisen, ajallisuutta uhmaavan, ihmis-yst?v?llisen tai omaa kunniaa, mainetta ja ij?isemp?? itseytt? s?ilytt?v?n tarkoitusper?n hyv?ksi, niin saattoi olla kysymys en?? vain t?m?n lyhyen el?m?n mahdollisimman mukavasta, huolettomasta ja itsekk??st? el?misest?.
Mutta siihenh?n oli sangen vaikea ty?ll? p??st?.
Eih?n ty? vallinnut maailmaa, vaan raha! Ja rahaa oli saatavissa niin monella muulla helpommallakin keinolla maailmassa.
H?n oli senvuoksi mennyt varakkaisiin naimisiin, ruvennut liikemieheksi ja k?ytt?m??n muiden ty?t? hyv?kseen. Raha oli valtaa, ja ulkonaisesti h?n olikin jo sangen hyvin vallinnut maailmaa.
Mutta h?n ei ollut sittenk??n ollut onnellinen.
H?nen sis?inen min?ns? oli kaivannut jotakin muuta. Niin monet oleelliset puolet h?nest? olivat kituneet ja k?rsineet t?ss? yhteiskunnallisen valheen, yhteiskunnallisen v??ryyden ja m?d?tyksen ilmakeh?ss?.
Sitten h?n oli siit?kin vapautunut.
Nainen oli tullut h?nen ep?jumalakseen.
Ei nainen ylimalkaan, vaan aivan erikoinen, yksil?llinen nainen, jota h?n kenties oli rakastanut juuri siksi, ett? t?m? itse lapsuudesta saakka oli ollut niin ??rett?m?sti, niin ep?jumalisesti h?neen rakastunut.
Silloin h?n oli luullut ensi kerran ymm?rt?v?ns?, mit? el?m?n onni oli.
Ei se ollut iloa, nautintoa ja mielihyv?? yksinomaan. Se oli yht? paljon surua, tuskaa ja k?rsimyst?.
Ja kaikkea sit? oli rakkaus tarjonnut h?nelle. Tarjonnut suuremmassa m??rin kuin mik??n h?nen ennen uskomansa onni ja t?ytt?nyt siin? suhteessa h?nen vaatimuksensa t?ydellisesti.
Mutta siit? oli taas puuttunut tuo ulkopuolinen.
Tuo nainen oli kiinnitt?nyt h?nen mielens? siihen m??r??n, ett? j?lleen er??t toiset oleelliset puolet h?ness? olivat huutaneet vapautta ja pelastusta.
T?ydellist?, pilvet?nt?, lakkaamatonta sielun ja ruumiin sopusointua h?n oli haaveksinut. Sen sijaan h?n oli saanut alituista j?nnityst?, levottomuutta ja hermotaistelua, josta ei ollut armahdusta y?ll? eik? p?iv?ll? ja jonka siet?misen vain er??t huimaavat, v?l?hdykselliset lemmenhetket tekiv?t mahdolliseksi.
Kolme vuotta h?n oli el?nyt yhdess? tuon naisen kanssa.
Siit? oli tullut h?nen suurin orjuutensa.
Kaikkensa h?n oli antanut tuolle naiselle. Ja kaikkensa oli tuo nainen antanut h?nelle.
Ero heid?n v?lill??n oli ollut vaikea ja olisi tuskin koskaan Johannekselle onnistunut, ellei er?s toinen nainen olisi sattunut h?nen tielleen ja oman olemuksensa voimalla auttanut h?nen sis?ist? vapautumistarvettaan. Ja niin se oli h?nelle vihdoin onnistunut.
Ainakin ulkonaisesti.
H?n oli j?tt?nyt Liisan, joka oli ollut h?nen vapaan, suuren rakkautensa nimi. H?n eli nyt siviliavioliitossa rouva Rabbingin kanssa, joka samoin kuin h?nkin oli eronnut ensimm?isest? miehest??n ja sattunut K?penhaminaan samaan aikaan kuin oli loppunut h?nen s?rm?k?s suhteensa Liisan kanssa.
Nyt matkusti rouva Rabbing tuossa, h?nt? vastap?isell? sohvalla, h?nen kanssaan Italiaan.
Kahdeksan tyynt?, turvallista vuotta oli jo kest?nyt heid?n avioliittonsa.
Rouva Rabbing oli ollut juuri se nainen, jota Johannes kaipasi, jonka rakkaus ei h?nt? vanginnut eik? orjuuttanut, vaan tuki, vapautti ja teki h?nen syd?mens? n?yr?ksi ja hiljaiseksi.
H?n ei nimitt?in mitenk??n tuntenut tuollaista naista ansaitsevansa. Ja se olikin ollut h?nen syvimpin? hetkin??n pist?v?n omantunnon tuskan aihe h?nelle.
Sill? eih?n h?n miss??n suhteessa voinut verrata itse??n rouva Rabbingiin.
Liisa oli ollut h?nen vertaisensa, yht? alhaalta l?htenyt kuin h?nkin ja ehk? viel?kin alempaa. Rouva Rabbing taas oli ylimysnainen ja kokonaan toisissa olosuhteissa kasvanut voidakseen mokomia tunnontuskia k?sitt??, joille h?n hymyili ja joita h?n piti pelkk?n? lapsellisuutena.
Vai olivatko ne tunnontuskia ollenkaan?
Vai vetik? h?nen entinen minuutensa h?nt? yh? edelleenkin tuonne toisaanne? Siihen ilmakeh??n, sen naisen yhteyteen, jonka kanssa h?n kerran oli iloinnut korkeimmat ilonsa ja k?rsinyt suurimmat k?rsimyksens??
Olivat, olivat ne tunnontuskia. Eik?h?n Johannes suinkaan en?? Liisaa rakastanut, vaikka t?m? viime aikoihin saakka oli aina silloin t?ll?in kirjoittanut h?nelle ja vaikka viel?k??n tuskin kului p?iv??, jona Johannes ei jossakin muodossa olisi muistanut h?nt?.
Mutta eih?n se silti mit??n rakkautta ollut. Muistelihan h?n samoin monia muitakin ihmisi?.
Kuitenkin t?ytyi ja oli jo usein