Onnen orja

Onnen orja, by Eino Leino

The Project Gutenberg EBook of Onnen orja, by Eino Leino This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Onnen orja
Author: Eino Leino
Release Date: December 20, 2004 [EBook #14387]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN ORJA ***

Produced by Tapio Riikonen

ONNEN ORJA
Kirj.
Eino Leino
1913.
[Orja-romaanien j?rjestys: Ty?n orja, Rahan orja, Naisen orja, Onnen orja.]

1.
Pikajuna sy?ksyi halki Tyrolin.
Alpit olivat jo puolip?iv?st? saakka alkaneet piirty? taivaanrannalle suurina, hohtavina, valkoisina m?hk?lein?. Ensin yksitellen kuin etuvartiat, sitten rivitt?in kuin j??k?riketjut, vihdoin loppumattomina jonoina kuin todellinen j?ttil?is-armeija, alku-aikojen kimalteleva ritaristo.
Olikin sattunut mit? ihanin p?iv?nlasku.
Valahdellut sielt? t??lt? taivaan kultainen valkeus vuorten soliin. Kirkastanut milloin palasen tuollaisen Hiitolan sankarin lumisesta pantsarpaidasta, milloin et?isen, yksin?isen esitaistelijan j?isen kyp?rt?yhd?n.
Ja keskell? t?t? kaamoittavaa, haudanhiljaista luonnonleiri? kiemurteli matala, k??pi?m?inen juna kuin siev? sisilisko, vilahdellen pitki? vuorenrinteit? my?ten, sukeltaen tunnelista tunneliin, kohoten aina korkeammalle, j?tt?en aina syvemm?t kuilut kupeilleen.
Mutta vasta nyt, illan h?m?rtyess?, saivat alpit juhlallisimmat ??riviivansa.
Nyt n?yttiv?t ne todellakin uhaten valmistuvan taisteloon.
Valon v?kevi? sankareita ne olivat. Y?n valtoja vastaan ne taistelivat.
Sotivat kes?n ja p?iv?n puolesta, suojaten Italian ihanaista maata halloilta ja kylmilt? pohjoistuulilta, vaikka ne itse n?yttiv?tkin niin hallaisilta ja niiden silm?n-iskut pilvien korkeudesta niin pelottavilta.
Mutta ty?mies on ty?ns? n?k?inen, sanotaan.
Mink? mahtoivat nuo Auringon ylpe?t ritarit sille, ett? heid?n partansa olivat j??tyneet ja heid?n kulmakarvansa kuuroittuneet t?ss? ikuisessa kamppaelussa?
Taaskin uhkasi y?.
Taaskin oli sota ankara heid?n edess??n. Ei ollut nyt aika hymyill?, ei nyyk?ytt?? p??t??n edes ohikiit?v?n k??pi?kansan viattomille, lapsellisille edustajille.
Johanneksen silm?t painuivat umpeen.
Mutta aivojen kuvasarjat jatkoivat kulkuaan.
Vuorten huiput muuttuivat tanssiviksi, k?mpel?iksi lumitontuiksi, joulu-ukoiksi, jotka t??ll? talvisen t?htitaivaan alla pitiv?t pitojaan. Taikka t?yttyi tunturinrinne pienill?, mustilla pisteill?, joiden loppumattomat sarjat n?yttiv?t v?kipakolla pyrkiv?n etel??n.
Ahaa, Hannibalin sotajoukkoja ne olivat! Pian oli lankeava arpa Rooman ja Kartagon kohtalosta.
Sangen torkahtelevien silm?luomien lomitse piirtyy tuossa pieni tyrolilainen kyl? eteen, tuossa kaupungintapainen.
T?ysi talvi vallitsee. Tulet tuikkivat syv?lt? laakson pohjasta, jossa kapea virta solisee. P??t?huimaavat tunturisein?t piiritt?v?t n?k?alan kaikkialta.
Ei tehnyt mieli asua siin?.
Alpit olivat mahtavia matkatovereita. Saattoivat uljaita ja uskollisia sotaveikkojakin olla, mutta asuintovereiksi ne tuntuivat hiukan liian kalseilta ja kunnianarvoisilta.
Ihminen litistyi liian pieneksi niiden v?liin.
Ihmisteot, suurimmatkin, j?iv?t vain v?h?p?t?isiksi hiilipiirroksiksi noiden taivaanrantoja sivuavien sivellinvetojen rinnalla, joilla maailmoiden ikuinen Mestari t??ll? oli tulkinnut luovia ajatuksiaan ja tunteitaan.
Pienet, yksin?iset rautatie-asemat muistuttivat tavattomasti talvista Suomenmaata, matkaa Savon tai Karjalan syd?nmailla.
Eik? tallustanutkin tuossa mies turkeissaan? Eik? sitonutkin hevostaan aseman aitaan ja heitt?nyt reenper?st? hein?nippua sille junaa odotellessaan? Ja totta tosiaan, hel?htiv?th?n tuolla oikeat talvitiuvut ja kulkuset mets?tiell?!
Mutta mets?n takaa kohosi harmaansinert?v? vuortenvanhin, ymp?rill??n t?htikimmelt?v? kauhtana, p??ss? puuhkalakki parhaasta kuutamosta.
Pieni idylli t?ss? n?ytt?m?n etualalla se vain olikin, joka oli tuonut kotoisen kuvan mieleen. Siell? takana oli Tyrolin henki itse, seisoi alppien ainainen l?sn?-olo.
Oli Johannes joskus ennenkin t?t? tiet? Italiaan matkustanut.
Mutta silloin oli ollut kes? eik? tuima talvi, kuten nyt. Ruoho vihert?nyt pitkin vuorten rinteit?, vain sielt? t??lt? sinert?v? j??kirkko vilahtanut.
Kaikki oli ollut silloin niin toisin. Toisin my?skin h?nen ajatuksensa myllert?neet.
Nyt ne kulkivat niin tyynesti ja tasaisesti.
Nyt ei niill? tuntunut olevan kiirett? mihink??n.
Ennen ne olivat jo kaukana junan edell? pitkin outoja, et?isi? ilman-??ri? karkeloineet. Nyt ne tuskin tuntuivat per?ss? pysyv?n. Ja minnep? ne olisivatkaan en?? moisella hullunriemulla rient?neet?
Olihan el?m? tuttu h?nen edess??n. Tuttu yht? laajalti edess? kuin takana, alhaalla pimennoissa kuin ylh??ll? huipuilla ja korkeuksissa.
Mist??n ei voinut vaara uhata. Ei mist??n seikkailu siint??, ei edes pienen, viekoittelevan uskaltamisen mahdollisuus k?tt? vilkuttaa.
H?n oli onnellinen.
H?n eli sovussa maailman kanssa. Eik? h?nen oma itsens? kiusannut h?nt? en??, vaan oli h?nelle jatkuvan, puoli-mietiskelev?n, puoli-uneksivan el?m?nnautinnon l?hde.
Ep?ilem?tt? tutki, seuloi ja eritteli h?n yh? viel?kin itse??n. Mutta ei en?? yht? turhantarkasti kuin ennen.
H?nen silm?ns? eiv?t en?? aamusta iltaan taap?in h?nen omaan takaraivoonsa tuijottaneet. H?nell? oli nyt varaa katsoa eteenp?in ja uloskinp?in niill?, huomata ihmisi? ja esineit? ymp?rill??n, tarkata luontoa, el?m??, ohikiit?vi? maisemia, kyli? ja kaupunkeja.
Ja kaikki huvitti h?nt?.
Kaikki tuo ulkopuolinen oli h?nelle kymmenvuotisten kiihkeiden sis?llisten taistelujen j?lkeen niin uutta ja outoa, ett? h?n sai siit? mit? tuoreimpia, aivan kuin ensikertaisia vaikutuksia.
H?n katseli kuin lapsi el?m??. Katseli samalla vilpitt?m?ll?, k?ytt?m?tt?m?ll? mielenkiinnolla, jolla h?n kerran oli omaan itseens? katsonut, silloin kun sen kuilut olivat h?nelle ensi kerran auenneet.
Nyt h?n tunsi itsens?. Taikka ainakin luuli tuntevansa niin paljon, ettei se en?? voisi tuottaa h?nelle mit??n ?killisi?, ep?mukavia yll?tyksi?.
Se olikin h?nen mielest??n el?m?n tarkoitus.
Kuinka l?hell? se itse asiassa oli ja kuinka kaukaa h?n oli ollut ennen sit? etsivin??n!
Onni oli el?m?n tarkoitus. Eik? mik??n onnellinen olotila taas ollut pitemm?n p??lle mahdollinen ilman kaikkien voimien tasapainoa.
Mik? tomppeli h?n oli ollut, ettei h?n ollut tuota ennen ymm?rt?nyt!
Onni oli ollut h?nelle siell? ja onni oli ollut t??ll?. Ja h?n oli ollut heti valmis sen j?lest? sy?ksym??n kuin lapsi sateenkaaren j?lest?!
Muistamatta, ettei onnea voi tavoittaa, ellei se tule, ja ettei onnea ole monta eik? monena heijastuvaa, vaan ett? se on, samoin kuin jumala ja samoin kuin el?m?ntotuus,