Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma | Page 6

nytk??n saunoitusta. Peeveli! useinpa t?ss? kyll? uhkaillaan, mutta harvoin paukkuu, ja siit?p? tuskittelee paksu syd?mmein, vimmastelee, jaa, kasvaa, sen tunnen. Mutta nyt olkoon p??tetty: koska kaikki on sodan melske, niin t?st? pois, pois toiseen pataljooniin, jossa enemmin ruoskia kulutetaan. Sill? ihanata, k?yd? kohisevassa mets?ss? ja leikell? suoria p?hkin?keppi? koreaan kippuun ja sitten, sitten niit? vinkutella! Mutta t?ss?, peeveli viek??n! t?ss? saavat he rauhassa kuivata lipeekaloiksi. T?m? ei k?y laatuun, Bonifacius. Pois toiseen pataljooniin, jossa sielus usein p??see uiskentelemaan oikeaan elementtiins?: ilma, jossa vitsa kiljuu. Jaa, t?ss? minua ei kohdella ansiotani mukaan, minua, joka pid?t?n matkan p??ss? alammaisen veitsen kuninkaan kurkusta. Haa! ilman minua ei voittoa sodassa, ilman minua mailma niinkuin vaska uisakkaa l?is, vikuroitsis kuin hurjap?inen orhi. Mutta kiitt?m?tt?myys, niin kuin tiett??n, on t??ll? oikean ansion palkka.--K?y komeroos, Bonifacius, k?y komeroos katselemaan ihanata p?hkin?kippuas, ja syd?mmes lohdutukseksi nielk??n kitas korttelin pirunpihka-viinaa. (Menee)

Toinen Osa
(Sama paikka kuin ensimm?isess? n?yt?ksess?, ja sama kappaleen loppuun asti. Timoteus ja Titus istuvat viel? vahteina, Maura toikan takana lukien ja Mariana kutoen sukkaa.)
TIMOTEUS. Ja ette anna meille oltta, ryhev? muori?
MAURA. Ei ennen vahtituntinne p??ttymist?, ee-eh!
TIMOTEUS. Muorimme on kova, Titus.
TITUS. Koetetaan k?rsi?, kumppanini. Eih?n p?iv? niin pitk?, ettei y? per?ss?.
TIMOTEUS. Pitk? on p?iv? olla eroitettuna syd?mmens? parhaasta yst?v?st?.
MAURA. Olvi syd?mmes paras yst?v?! No minun Jumalani, minun Jumalani!
TIMOTEUS. Paitsi yksi toinen, jonka k?tkenyt olen syd?mmeni sisimm?iseen karsinaan.
MAURA JA MARIANA. (Molemmat erikseen) Se on min?!
TIMOTEUS. No, muori, p??st?k??t v?h?n suljetusta kultahelmeilev?st? patamasta.
MAURA. Ee-eh!
TIMOTEUS. Haastel h?nelle parhaaksemme, Mariana.
MARIANA. Sen tahdon tehd?.
TIMOTEUS. No, kuinka sanot?
MARIANA. Mun frouvani, heille elk??t antakaat tippaakaan; uskokaat minua, se on heid?n parhaaksensa.
MAURA. Haasteleepa tuokin kerran viisaasti.
TIMOTEUS. Te kaksi olette niinkuin v?h?n yst?vi? nyt; mutta, ah Herra! kuinka kauvan?
MARIANA. Herran avulla aina (hiljemm?ll? ??nell? Timoteukselle) iltaan asti, koska ?mm? leipoo.
TIMOTEUS. Jos ei perkele tule v?liin.
MAURA. (Huokaen) Hoh hoo! (Katsahtaa korkuuteen)
MARIANA. Perkeleit? ei ole t?ss?.
TIMOTEUS. Ei krouvitoikalla?
MARIANA. T?m? on saarnastuoli, t??lt? puhalletaan he huokauksilla pois.
MAURA. Katso etten puhalla sinua helvettiin, sin? nen?k?s penikka.
MARIANA. No hyv? frouva, miksi haukkuu h?n huonettamme?
TIMOTEUS. Todistanpa tehneeni pahoin. Olkaat kipen?itsem?tt? h?nen p??llens?, muorinen, h?n antoi minulle v?h?n nuuskakammarin katolle, ja ansiosta.
TITUS. Ole sin? vait, Timo, min? rukoilen. El? sekau muiden asioisiin, min? rukoilen.
MAURA. Min? tunnen h?nen, min?: koreaksi v?rj?tty k?rme myrkyllisell? kielell?, yksi vekama synti? t?ys, ja suurin jumalansanan pilkkaaja. Mutta ah, sin? lunttu! kyll?s kuultelisit viel? lukua ja sanaa.
MARIANA. (Erikseen) Marrittele marrittele; se ohitse virtaa samentamatta nuoren immen raikasta mielt?. Kohta olen sinusta vapaa, jaa kohta.
MAURA. Kuultelisitpa viel? hartaastikin vaihka sein?n takana paukahtelevassa talvipakkasessa. Mutta ota siit?, koska tanssii ymp?rill?s perkeleitten lauma kuin laulava s??ksiparvi.
TIMOTEUS. T?ss? tulee heit? kuin s??kse? vaan.
TITUS. T?ss? tulee Max ja Fuchs.
TIMOTEUS. Ja heid?n seurassansa koko joukko pieni? ukkoja, niinkuin he kutsuvat ne muilta n?kym?tt?m?t herrat.--Miss? ovat pojat olleet, koska en ole n?hnyt heit? kahtena vuorokautena?
TITUS. Lasareetiss?. Sin? tied?t, he ovat juoneet yhdess? kolme kuukautta n?kem?tt? yht? ainoaa selvyyden p?iv??.
MAURA. Voi hirmut, voi hirmut!
TIMOTEUS. V?lsk?rimme on aprikoinnut, ett? olvi, jonka ukot t?ll? ajalla ovat ryypiskelleet partaansa, tekis pienen j?rven, jonka pinnalla he molemmat v?h?isell? venosella taitaisit itse?ns? huvitella tointumiseksensa, rekolligerata itse?ns?, n?etk?s.
TITUS. Ei siis ihme, ett? he nyt pit?v?t itsens? kenraaleina ja killistelev?t ymp?rillens?, l?ylytellen pikku-tonttuja ja peikkoja.
TIMOTEUS. My?s pit?v?t he itsens? veljin? vaihka eri ?iteist? mutta samasta is?st?, ja toki, yksi heist? hautasi is?ns? vuosi sitten ja toinen j?tti pappansa vetelem??n pikilankaa.--Kas kuinka rakkaasti he taluttavat toinentoistansa, ja t?nnenp? pyrkiv?t.
MAURA. Oltta kohden. Oltta heille! En pisaratakaan anna.
TITUS. V?h?n t?ytyy heid?n saada; sill? jyrkk? lopetus on vaarallinen, niin on v?lsk?rimme sanonut.
MAURA. Uskaltaisinko heille antaa?
TITUS. Ilman pelkoa; mutta saakoot kohtuudella.
MAURA. Siis vastakaat jos pahempata seuraa.--Voi heid?n muotojansa!
TIMOTEUS. Kuin frouva Mauran simpulat tuolla torilla honkasella toikalla, niin hiivaa ja ilmaa t?ys.
MARIANA. Ja pieni nen? kuin punertaa kuin poltettu manteli sokerileipojan p?yd?ll?.
TIMOTEUS. Hm!
TITUS. No no, ei nen?st? puhuta mit??n.--Mutta tuossa kumppanimme. (Max ja Fuchs, paljain p?in, taluttaen toinen toistansa ja tuijotellen eteens?, tulevat)
FUCHS. H?nell? oli vaan yksi silm?.
MAX. Ja senkin olisin h?nelt? ampunut pois ilman sinun h?t?ilemist?s.
FUCHS. Parasta h?nest? p??st? niin kiireesti kuin taisimme; ja pois h?n kiiti kuin tuulisp??, j?tt?en j?lkeens? kovan tulikivi-sauvun.
MAX. Haa! viel?p? karvastelee kurkkuni. Tuoppi oltta, eukko.
FUCHS. Tuoppi oltta, arvoisa mummo.
MAURA. Hoh hoo, kurjaa ihmislasta sent??n! Kaada heille v?h?n. Juokaat nyt l??kitykseksenne, mutta kohtuullisesti.
MAX. Tietty asia. Kenraalein tulee aina k?yskell? hyvill? esimerkeill? v?kens? edell?, liionki mit? kuuluu juomiseen.
MAURA. So so soo! Niink? on laitanne, kurjat lapset? Voi raukkoja teit?! Ja teit?kin on kerran hell? ?iti huiskutellut k?sivarrellansa ja paljastanut teille povensa.
MARIANA. Ja sanonut: tule, pieni enkelini, tule, kultapalloni, saamaan mammalta ?eijaa?.
TIMOTEUS. (Eriks.) Ah, sin? lunttu! Teeth?n mun hulluksi p??st?ni.
MAX. Meill? on itsell? lapsia. Minulla on yksi kohta. Kuinka monta taasen sinulla, veli kenraali?
FUCHS. Kyll? minulla on, Jumalan kiitos, kolme.
MAX. Poikia vai tytt?j??
FUCHS. Kolme poikaa.
Max. Kolme kenraalin-poikaa.--Tule istumaan t?nne viereeni, sinulta kysyn jotain syvimm?ss? salaisuudessa. (Istuvat laattialle olvituoppinensa) Nyt kieles totta sanelkoon. Miten tuomitset sen asian, ett? saatoit he meid?t kenraalein arvoon ja rankiin?
FUCHS. Paha merkki.
MAX. Kas niin; mit? olen min? aatellut?
FUCHS. Paha merkki. Jotain on heill? nahaassa, jotain