Ojennusnuora | Page 2

?��?��ni ihmisess?�� ilmoitti olevan oikein, varsinkin nuorisolle n?��it?�� oppejansa esitt?��en.
Kaiken t?��m?��n ohessa esiytyi Sokrates is?��nmaansa laeille uskollisena kansalaisena, koko yhteiskunnan hyv?��ksi vaikuttavana virkamiehen?�� ja urhoollisena soturina h?��nen aikanansa is?��nmaalle vaarallisissa sodissa. Mutta kun Sokrates aina painosti, ett?�� h?��nen tutkimustensa ja opetuksensa p?��?��m?��?��r?��n?�� oli ainoastaan totuus, ja kun h?��n t?��t?�� kaikille esitt?��ess?��ns?�� ilmeisesti kohosi muita ylemm?��ksi, her?��tti se aikakauden viisastelijoissa -- sofisteissa -- sek?�� yhteiskunnan ymm?��rt?��m?��tt??miss?�� johtomiehiss?�� siin?�� m?��?��rin kateutta, v?��?��rinymm?��rryst?�� ja vihaa, ett?�� h?��net tuomittiin nuorison viettelemisest?�� ja v?��?��r?��n uskonnon opettamisesta tyhjent?��m?��?��n myrkkymalja (v. 390 e. Kr.).
T?��llaista esikuvaa noudatti Epikteetos, ja t?��ss?�� juuri on h?��nen opetustensa ansion salaisuus. Alituinen vetoaminen ihmisluontoon ja ihmisen velvollisuuksiin, stoalainen vastenmielisyys koreilevaan esitystapaan, miehev?�� yksinkertaisuus, syv?��llinen hyv?��n ja oikean harrastus ne ovat tunnusomaisia Epikteetokselle ja tietenkin kuultuina ovat viel?�� tehokkaammin pystyneet kuulijoihin vaikuttamaan, kun h?��n n?��ist?�� laajakantoisista periaatteista johtaa k?��yt?��nn??llis-siveelliset opetuksensa, sovittaen niit?�� kaikkiin el?��m?��n olokohtiin verrattoman havaannollisesti, vakavasti ja sattuvasti. Kaikkea t?��t?�� sopii p?��?��tt?��?�� siit?��, mit?�� h?��nelt?�� on j?��lkimaailmalle s?��ilynyt. Itse kirjoittamiansa ei h?��n ole, niinkuin jo on sanottu, j?��tt?��nyt, vaan mit?�� h?��nelt?�� on kirjallista perua tallella, se on h?��nen oppilaansa ARRIANOKSEN kokoamia muistiinpanoja.[1] N?��it?�� on *Tutkielmia* (*Diatribai*), alkuansa 8 kirjaa, joista vain 4 ensimm?��ist?�� on s?��ilynyt; *Ojennusnuora* (*Enkheiridion*), lyhyt k?��sikirja Epikteetoksen p?��?��opetuksista ja aatteista, johon SIMPLICIUS-niminen kirjoittaja 6. vuosisadalla j. Kr. on lis?��nnyt varsin laajat selitykset, samoin kreikankielell?��; *Katkelmia*, kirja lyhyit?�� mietelmi?��, jotka STOBAIOS-niminen kirjoittaja 5. vuosisadalta j. Kr. on koonnut ja tallentanut.[2] N?��iden lis?��ksi mainitaan Epikteetoksen *Keskusteluja*, 12 kirjaa sis?��lt?��nyt teos, joka on kokonansa hukkaan joutunut.
[1] Flavius Aulus Arrianos, Bitynian Nikomediasta V?��h?��ss?��-Aasiassa (n. 95--180), Kappadokian maaherra (n. 131--137), eli lopun ik?��?��ns?�� Atheenassa, on itsekin kirjoittanut kreikankielell?�� historiallisia, maantiedollisia ja filosofisia teoksia, joita paljon luettiin; niist?�� on tunnetuin h?��nen Anabasis-kirjansa Aleksanteri Suuren retkist?��.
[2] Johannes Stobaios, Makedonian Stobista, kirjoitteli pojallensa Septimiukselle otteita n. 500 kreikkalaisesta kirjailijasta ja on sill?�� perusteella varsin t?��rke?�� muinaisen kirjallisuuden tuntemiselle.
Epikteetoksen filosofia on p?��?��asiassa siveysoppia, stoalaisen koulukunnan hengess?��, kaikkialla ohjaten hyveeseen ja tehostaen itsens?�� hillitsemisen t?��rkeytt?�� sek?�� tyytymist?�� siihen, mik?�� meill?�� on vallassamme. T?��m?�� n?��k??kohta -- mik?�� on meid?��n vallassamme ja mik?�� ei ole meid?��n vallassamme -- on my??s *Ojennusnuorassa* m?��?��r?��?��v?�� ja perustavaa laatua, s. o. asiat, jotka itse pystymme itsellemme hankkimaan, ja asiat, jotka ovat vieraista voimista riippuvaisia. H?��nen siveysoppinsa vaatii yleisinhimillisi?�� oikeuksia kaikille eik?�� vain erin?��isen kansan tai syntyper?��n rajoissa el?��ville tai erityisille kansanluokille tai ryhmille. H?��n yhdist?��?�� opin velvollisuuksista kiinte?��sti oppiin kaikkiviisaasta ja hyv?��st?�� jumalasta, jonka sukua on ihmissielu. T?��ss?�� yhteydess?�� on merkille pantava, ett?�� t?��m?�� pakanuuden ajan opettaja puhuessaan jumaluudesta k?��ytt?��?�� jumala-k?��sitett?��ns?�� melkein useammin yksik??llisen?�� kuin monikollisena sanana. Joskin stoalainen filosofia yleens?��kin sis?��lt?��?�� ik?��?��nkuin kehitetyn yhteenvedon siit?��, mit?�� muinaisuudessa sit?�� ennen on ajateltu luonnosta ja jumaluudesta, ihmisest?�� ja h?��nen velvollisuuksistansa, ja semmoisena ollut juurikuin tienvalmistajana kristinopin levi?��miselle kreikkalaisessa ja roomalaisessa maailmassa, on se erityisesti Epikteetoksen kautta vaikuttanut ja viel?��kin vaikuttaa siveellisen vakavuuden hyv?��ksi.
Jo monet muinaisajan suurhenkiset miehet pitiv?��t Epikteetosta opettajanansa, esim. keisari Markus Aurelius (161--180), yksi stoalaisen filosofian merkkimiehi?��, joka itsekin kirjoitti samansuuntaisia *Itsetarkasteluja*. Keisari ilmoitti ihastustansa siit?��, ett?�� h?��nen opettajansa Junius Rusticus ohjasi h?��nt?�� Epikteetokseen, ja m. m. h?��nen arvostelunsa kristityist?�� onkin oleellisesti samanlainen kuin Epikteetoksen, vaikka kyll?�� paljon karheampi; kuitenkin sielun kuolemattomuudesta puhuu M. Aurelius, samoinkuin latinalais-stoalainen filosofi Titus Annaeus Seneca (4 e. Kr. -- 65 j. Kr.), toisemmin kuin Epikteetos, jolle se n?��k??kanta on vieras.
*Ojennusnuoran* tarkoituksena on Simpliciuksen selityksen mukaan "ohjata ihmismielt?�� siihen vapauteen, johon maailman rakentaja ja is?�� sen on hankkinut". Kirjan kreikankielinen nimi merkitsee "k?��denomaa", jonka tuli olla ik?��?��nkuin miekka k?��dess?�� aina valmiina ohjaamaan tuohon tarkoitukseen. Suurella taitavuudella, ter?��vyydell?�� ja harrastuksella koskettelee tekij?�� varsin monipuolisesti hengen ja ruumiin suhteitten eri aloja, vertauksilla ja kuvauksilla osoittaa ja ylist?��?�� kaiken oikean, hyv?��n ja jalon arvoa, teroittaa totuuden, rehellisyyden ja ihmisrakkauden omistamista ihanteelliseksi tarkoitusper?��ksi, loukkausten ja huomattavaisuuden puutteen v?��h?��p?��t??isen?�� pit?��mist?��, sis?��llisen ihmisen arvon merkityst?�� korostaen. Kirja on rikas ajatuksista, johdonmukainen ja yhten?��inen, vaikkakin jaettuna eri lukuihin. Ojennukset ja ohjaukset, neuvot ja vertaukset ovat kauttaaltaan opettavaisia ja mielt?�� kiinnitt?��vi?��; opetukset t?��ht?��?��v?��t ihmisel?��m?��n parantamiseen ja j?��rjest?�� osallisen hengen her?��tt?��miseen s?��ilytt?��m?��?��n arvonsa ja k?��ytt?��m?��?��n luontaisia voimiansa. Esitys on lyhytt?�� ja miellytt?��v?��?��, kieli voimallista ja vaikuttavaa.
Useat E:n ajatusten yhtym?��kohdat kristinopin kanssa ovat jo entisin?�� aikoina vet?��neet huomiota puoleensa tutkijain ja kirkonmiesten taholta, esim. kirkkois?�� Augustinuksen (353--430) ja Klemens Aleksandrialaisen (a�? 220). On my??s niit?��, tieteilij??it?��kin, jotka sill?�� perustuksella koettavat osoittaa Epikteetoksen tunteneen Uuden Testamentin kirjoituksia ja sen j?��lkeen soveltaneen ja esitt?��neen omat opetuksensa. Ett?�� Epikteetos on tiet?��nyt kristityist?��, n?��kyy h?��nen Tutkielmiensa IV. 7. 6. kohdasta, jossa h?��n kuolemaa pelk?��?��m?��tt??mill?�� galilealaisilla ilmeisesti tarkoittaa kristityit?��, mainiten heit?�� tuolla sen ajan nimityksell?��.
Merkitsen t?��h?��n erin?��isi?�� Ojennusnuoran ja Uuden Testamentin vastaavia kohtia, joissa on havaittavissa ajatusten yhdenkaltaisuutta, siin?�� sivussa huomauttaen, ett?�� on yli 200 t?��rke?��merkityksellist?�� sanaa yhteisi?�� koko Epikteetoksessa ja Uudessa Testamentissa. N?��m?�� kohdat ovat seuraavat:
Ojennusnuora 13 -- Matt. 6:21; O. 15 -- Luuk. 22:29; O. 18 -- Room. 8:28; O. 22 -- Luuk. 9:62, 14:28; O. 25:1 -- Room. 12:15; O. 29 -- Luuk. 14:28; O. 30 -- 1 Piet. 2:18; O.