Ojamylläri ja hänen miniänsä | Page 7

aikaa kun Jaakko kiiruhti tuvasta pois, taisteli Liisa-parka puoleksi mielet?nn? Antin kanssa, oman ainoan lapsensa, oman lihansa ja verens? puolesta -- -- ja ?idinrakkaus tukesi h?nen heikkoa k?tt?ns? -- h?n sai voiton.
??rett?m?ll? voimalla kiskoi h?n pyssyn Antin k?sist?, ampui latingin l?pi ikkunan ja riensi sitte ulos majasta toiseen kyl??n, er??n sukulaisen luoksi elinsijaa etsim??n.
H?m?r? laski jo vaippansa yli seudun, kun h?n n?in riensi yh? edemm?ksi kodistansa, l?pi nummien ja nurmistojen h?n riensi, ihan yksin, milt'ei kuollakseen s?rjetyin ?idinsyd?min -- -- -- silloin alkoi M?nnik?n kyl?ss? par'aikaa kirkonkellot puhtaasti ja selke?sti soida, ja niiden helin? ilmoitti riemu??nell? t?t? rauhan ja rakkauden sanomaa: "min? el?n ja teid?n pit?? my?s el?m?n!"
T?m? kellonhelin? oli niinik??n rauhan ja viihdytyksen sanoma sille nuorelle parille, joka seisoi Sutlepan puistossa omenapuun varjossa, heid?n ymp?rill?ns? oli ehtoon pimeys, ylitsens? t?htitaivas, ja syd?mens? -- kadonnut toivo sek? katkera eroamisen tuska. Jaakko oli kertonut Annalle kaikki, ja kyynelsilmin pyysi vakaa neito h?nt? tottelemaan is??ns? ja eroamaan h?nest?. "Lapsen-oikeus ja kotirauha eiv?t saa tulla rikotuiksi, ja jos toisen meist? t?ytyy tulla onnettomaksi, olkoon se min?! K?yh? lapsi j??pi pian unhotuksiin, mutta Jumala varjelkoon, ettei minun kauttani yhden is?n taikka ?idinsyd?n murtuisi!"
Voiko Jaakko saada Annaa toisille tuumille? Kenties. Luvun loppu oli se, ett? kun molemmat erosivat, olisi joku kolmas kuullut heid?n yhdest? suusta sanovan: "uskollinen ij?ti!"
Viel? kauan Jaakon erkanemisen j?lkeen seisoi er?s tytt? Sutlepan aidan vieress? ja h?nen syd?mens? pohjasta nousivat rukoukset kohden taivasta, jossa yksi silm? on valvomassa kaikkein yli, ja yksi k?si kaitsemassa kaikkia, jotka sit? avuksi huutavat.
Ja mit? teki vanha Ojamyll?ri? -- Enemm?n kuolleena kuin el?v?n? istui h?n Liisan l?hd?n j?lkeen unnipenkill? -- nyt oli jo kaikki niin k?ynyt kuin h?n oli pelj?nnyt. Pelko, viha, h?pe?, vaino riehuivat h?nen syd?mess??n, vaan ei suinkaan -- katumus! H?nen syd?mens? ymp?rill? oli viel? paksu j??kuori, ja Taivahinen vitsa piti kipe?mmin rangaista h?nt?, ennenkuin se j?? alkoi sulaa. -- Totisesti, Apostoli puhuu totta sanoessaan: "rahan ahneus on kaiken pahuuden alku ja juuri", -- ja: "mit? ihminen kylv??, sit? h?n my?s niitt??!"

IV.
Kaksi hyv?? yst?v?t? pit?? yhten? hyv?? neuvoa.
Viikko viikolta oli kulunut, niinkuin p?iv?t Herran ikuisen s??nn?n j?lkeen tulevat ja menev?t -- nykyinen p?iv? hautaa eilisen ja huomisp?iv? nykyisen p?iv?n, -- ihmisten onnettomuudesta tahi ilosta, murheesta ja toivosta huolimatta.
M?nnik?n kyl? oli pukeunut kev?tasuunsa, ja kukoistavien puiden sek? viheri?n ruohon muassa tuli sinert?v? taivas sek? lintuin ja ihmisten riemus?veleet. -- Ent?s Ojamyllyll? sitte? -- Paratkoon Jumala! t?ytynee vastata: ei suinkaan! siell? vallitsi sama riidan ja eripuraisuuden henki, kuin ennenkin, ja Ojamyll?rill? ei ollut ymm?rryst? karkoittaa sit? pois Herran nimell?.
Em?nt? tosin jo oli ollut Myllyll? j?lleen kaksi viikkoa, pyynn?ill? ja varoituksilla oli opettaja kuitenkin saanut niin paljon toimeen. Mutta jolla v?h?nkin oli silmi?, voi n?hd?, ett? sovinto molemmin puolin oli ihan teeskennelty. Antin t?hden ei Liisa suinkaan ollut kotiin tullut, vaan senvuoksi, ett? h?n kotona arveli olevansa Jaakolle enemmin hy?dyksi kuin muualla. Tekee kuitenkin yksi er?ll??n putoava vesipisarakin kiveen kolon, -- ja ?idin syd?n ei l?yd? vertaansa uskossa, rakkaudessa ja toivossa. Ja Ojamyll?ri? -- -- h?n ei ollut suinkaan juuri kutsunut Liisaa, sit? ei olisi h?nen j?ykk?, kovakiskoinen syd?mens? milloinkaan my?nt?nyt, vaikka se oli niin "ymp?rinkautta" tullut toisen ja kolmannen k?den kautta. Erotessa olisi h?nen kaiketi pit?nyt maksaa Liisalle "my?t?j?is-rahat", ja sen mukaan kuin me h?nt? tunnemme, -- sit? ei h?n voinut. Avioel?m? Ojamyllyll? oli siis s??llisell? kannallaan. Jaakkoa ei otettu puheeksikaan; h?n oli l?heisess? kyl?ss? renkin? ja l?hetti ?idilleen joka viikko paljon terveisi? postimiehen kanssa.
Ettei Jaakko Annaa vaimoksi ottanut Ojamyll?rin elinaikana, sit? ei tarvinnut vanhuksen pelj?t?k??n, mutta kuinka sen asian laita oli Antin kuoltua? -- Jaakko voipi kyll? olla niin sokea, ett? h?n viimeisess? luvussa tekee tuon kerj?l?isen Ojamyllyn em?nn?ksi! -- Ei, se ei saanut tapahtua, sen est?miseksi oli hyv? neuvo keksitt?v?, -- mutta mink?lainen? -- Sep? sen? Ja Ojamyll?ri mietti ja neuvoitteli turhaan niin y?t kuin p?iv?t sek? oli sill? tapaa seitsem?n p?iv?? viikossa uriseva aviomies ja ilke? is?nt?.
Niin tuli Antille kerran Kirja-Tiitsu mieleen, joka jo kyll? ymm?rsi tehd? kaikkia vehkeit? ymp?rist?ss?. H?n tiesi kyll? jotain neuvoa, ja ukko p??tti puhua h?nen kanssa muutaman sanasen. Mutta ei ensink??n yht?kki? ja suoraan, vaan sen piti aivan "hiljaisesti" ja "sattumalta" tapahtua niinkuin mennyt vuonna torilta tullessa. Ja -- asia tapahtuikin ihan sattumuksesta.
Er??n? p?iv?n?, kun em?nt? oli mennyt pois kotoa, istui Ojamyll?ri puutarhassa penkill? lev?ht?en peltoty?st??n. Kyyn?sp?it? polvilleen nojaten h?n puhui itseksens?:
"Niinp? niinkin, tosi j??pi todeksi, vanhuus l?henee l?henemist??n. Jokainen uusi vuosi vie osan el?m?st?; vanhain t?ytyy antaa tilaa nuoremmille, ja kuka tiet??, ken tulevana vuonna t?ss? kynt?? ja ?jest??" -- nyt tulivat ukolle vasten tahtoansa Jaakko ja Anna mieleen -- h?n j?i syviin mietteisin eik? sit?k??n huomannut, kuinka herttaisesti kukoistavan omenapuun oksat heiluivat h?nen p??ns? kohdalla, jossa er?s laulurastas jakoi suurusta pojilleen.
Yht?kki? sanoi er?s ??ni yli aidan vanhalle miehelle hyv?? p?iv??. Ojamyll?ri s?ps?hti ensin, kun n?ki Kirja-Tiitsun punaisen p??n, sitte mietti h?n itsekseen: "sin? tulet luokseni t?n??n kuin kutsuttu".
Niinkuin Kirja-Tiitsulla oli tapana, alkoi h?n lipoisesti kyl?kuulumiansa jutella: "Kait