Ojamylläri ja hänen miniänsä | Page 6

viikot, ja huhtikuu oli oven edess?, ennenkuin huomattiinkaan -- kuu, josta rahvas sanoo, ett? se tottamaarian on viel? oikullisempi kuin joku tanunkantaja nainen.
Oli P??si?islauantai. Ulkona viheri?itsi oraat, leivo lauloi ja Jumalan aurinko sulatti viimeiset lumen j??nn?kset tien vierest? ja kedolla, tuvassa puuhasivat ja j?rjesteliv?t naisv?ki, sill? talven mustuus oli kokonaan pois pyhitt?v?, ja nurkassa odottivat Aini ja Marjukka hartaasti nisukyrsi?, joita ?iti oli luvannut heille, jos kauniisti istuisivat tuvassa eiv?tk? olisi jaloissa.
Ojamyllyll? ei kuitenkaan kukaan koskenut ty?h?n, sill? Liisan hurskas tapa oli ottaa vastaan joka lauantai-ilta totisella mielell?. Mutta toisin oli Antin laita. Kuinka t?m? ??rett?m?n ahnas mies ty?lle ja orjailulle l?yt?isi loppua? Jo varhain aamulla oli Ojamyll?ri l?hett?nyt Jaakon viljakuorman kanssa kaupunkiin, nyt odotti h?n h?nt? saineesti kotia -- vaan ei suinkaan is?llisest? rakkaudesta tahi p??si?islauantain vuoksi, -- hui hai! vaan ett? h?n saisi rahat oikein pian arkkuunsa. P?iv? alkoi laskeutua, mutta poika ei tullut. Joka kerta, milloin kuului vankkurien jytin??, juoksi vanhus oven eteen, mutta p?iv? oli mailleen menem?ss?, rengit, piiat tulivat pellolta iltaselle -- joka ei tullut, oli Jaakko.
"?iti, jos pojalle olisi nuoren ruunan kanssa tapahtunut joku onnettomuus?" sanoi Ojamyll?ri em?nn?lleen, joka, kaadillinen l?mp?isi? nisukyrsi? syliss?, tuli keitti?st? tupaan.
"?l? pelk??", vastasi Liisa, "Jaakko on varovainen ja tie pitk?, mik? onnettomuus h?nelle voisi tapahtua?"
"Miss? kuitenkin minun mieleni ja j?rkeni oli", sanoi Antti varsin tuskallisesti, "kun en itse l?htenyt kaupunkiin? Sen min? olen aina sanonut: siit? pojasta ei tule hyv?? sin? ilmaisna ik?n?, ja jos min? en itse olisi aamusta iltaan huiskeella niin -- -- --"
Antti oli juuri hyv?ss? alussa kiitoslauluja laulamaan itsellens?, niin kuului pihalta ihmisten melua. Pihaan astuivat molemmat ulos, ja mit? he n?kiv?t, voi kyll? panna syd?nt? sykkim??n. Salaman nopeudella lensi er??t vankkurit Ojamyll?rin korkeat mylly-vankkurit -- kaksi hevosta edess? myllyllep?in. Hevosten harjat heiluivat, ja mit? pahemmin vankkurit p?ristiv?t, sit? raivokkaammaksi tulivat hevoset, joilla ei en?? hetkeen aikaan ollut ajajaa ollut.
"Is? taivahinen, miss? on poikani!" huudahti Liisa ihmisjoukkoon, josta ei yksik??n uskaltanut vimmoissaan olevia hevosia pys?ytt??.
Yh? l?hemm?ksi karkasivat hevoset -- Ojamyll?ri hairasi hirmulla pihaver?j?n auki, p??sten itse taakse n?ki h?n hevosten kuni salaman ajavan l?pi ver?j?n, jonka toinen pieli murskaksi musertui, ja niin v?risten ja vavisten pid?tt?iv?n tallin ovelle.
"Nyt", miettinee lukija, "kysyi kuitenkin Ojamyll?ri etup??ss? Jaakkoa." -- Kaikkea muuta! Siihen olisi h?nell? jo pit?nyt olla is?n syd?n povessa. Kun Antti n?ki h?d?n olevan ohitse, astui h?n kiroten ja vannoen likemm?ksi, ja kun viel? rikotut valjaat ja s?rkynyt py?r? pistiv?t h?nen silm??ns?, oli asia per?ti paha.
Silloin kuului kerrassaan er?s ??ni joukon melun ja is?nn?n vannomisen sekaan: "Yksi kuollut vankkureilla!" -- ??nett?miksi j?iv?t kaikki, niinkuin olisi ukkonen ly?nyt alas v?en sekaan -- vihdoin rohkaisi Hannu-renki itse??n ja kiipesi vankkureille.
"Jumala auttakoon, koulumestarin Anna!" huusi h?n ylh??lt? maahan, "mutta sen uskon, kuollut ei ole h?n suinkaan!"
Ojamyll?rin n?k?? n?itten sanain per?st? en edes koetakaan kuvata. Sill? aikaa kun Anna kannettiin tupaan ja Liisa osoitti samarialaista syd?nt?ns? lapsi-raukkaa kohtaan, esitteli Antti pappia ja leviittaa. Silm?t muljallaan ja k?det nyrkiss? h?n kulki nurkasta toiseen, ja ellei piha olisi ollut t?ynn?ns? kyl?nv?ke?, niin olisi varmaan nousnut hirmuinen el?m?.
Liisan murheen ja huolen kautta oli Anna toipunut tainnoksistaan ja kertoi nyt itkien em?nn?lle, kuinka kaikki oli tapahtunut. Raskaan kantamuksen kanssa j?ytyneit? puita Anna oli kotiap?in kulkenut, kun par'aikaa Jaakko tyhjill? vankkureilla oli h?net saavuttanut. Jaakon pyynn?st? oli h?n kuormineen vankkureille istunut -- silloin, sill? aikaa kun nuorukainen toista py?r?? korjasi, oli nuori ruuna ruvennut karkaamaan, ja ennenkuin Jaakko oli saanut ohjat k?teen, oli jo vankkurit hevosten kanssa lent?neet tipo-tiehens?.
"Jaakkoa on taivaan Is? armollisesti vahingosta varjellut", lausui Anna viel? vapisten, "mutta minun on t?ytynyt k?rsi? ??ret?nt? pelkoa ja ahdistusta. Toisella puolen kyl?? yritin jo hyp?t? maahan, etten kaikkien nauruksi tulisi vedetyksi l?pi kyl?n -- mutta silloin menehdyin, kunnes nyt juuri teid?n k?tten v?lill? virkosin".
"Lapsiparka", lausui Liisa kyynelsilmin, "Herran k?si on raskaasti langennut p??llesi, mutta H?n itse tiet??, mink? vuoksi se on hyv?. Ihmeelliset ovat h?nen tiens? ja h?nen armonsa on joka aamu uusi meid?n ylitsemme. Vaikka kohta kaikki k?visi sinua vastaan -- niin usko ja toivo! Itkun ja rukouksen siemen kantaa riemullisen ja runsaan hedelm?n, jos kohta ei t??ll? maailmassa, niin kuitenkin totisesti tuolla ylh??ll?!"
Vakaan em?nn?n lohdutussanat viihdyttiv?t surullista syd?nt?. K?si k?dess? istuivat he toisensa vieress?; l?nteen l?htev?n auringon viimeiset s?teet loistivat armaasti akkunasta tupaan, ja ?iti sek? tyt?r saivat ylh??lt? sen rauhan, jota maailma ei voi antaa -- mutta paratkoon Jumala, ei suinkaan kauaksi. --
Pian Annan pois l?hd?n per?st? tuli Jaakko kotiin. Jo pihalla otti is? h?nt? kirouksilla ja uhkauksilla vastaan, jotka ajoivat punan pojan poskille ja okaat h?nen syd?meens?.
"Varjele minua, ?iti", huusi h?n tupaan astuessa, "varjele minua is?ni ja itseni edest?!" Ja ennenkuin Liisa parka sai sanan suustansa, tuli Ojamyll?ri m?risten j?ljest?: "Seis, onneton poika, seis, ett? ammun sinut maahan kuin hullun koiran" -- ja niinkuin nuoli oli h?n kamarissa, jossa ladattu pyssy riippui sein?ss? vuoteen ylipuolella.
"Pakene, Jaakko, pakene!" huusi Liisa kuni kuoleman ahdistuksessa, "Herra varjelkoon sinua ja antakoon minulle voimaa -- --" ja sill?