Ojamylläri ja hänen miniänsä | Page 5

sitte, toivon ja pelon v?lill?.
"Niin totta, ett? tulevana pyh?n? sen p??lle menen Herran-ehtoolliselle", vastasi Ojamyll?ri, kulmat rypistyneen?. "T?st? koirael?m?st? tahdon saada lopun. Asia ei voi en?? tulla hullummaksi, kuin se jo on; mutta niinkauan kuin minun silm?ni auki ovat, ei ole eksynyt poikani tuopa sit? ryysyl?ist? taloon, vaikka sin? kymmenen ja sata kertaa olisit heille avullisena! Viel? olen min? is?nt? talossa ja sin?, sala-k??rme olet viimeisen kerran minua pett?nyt!"
Liisa oli hiljainen aviopuoliso, joka muuten suurella k?rsiv?llisyydell? kesti miehens? alituista urisemista, mutta kuultuansa nuo sanat, nousi h?n yl?s, astui Antin eteen ja lausui yht? selke?ll? kuin lujalla ??nell?:
"Antti, sinun h?pe?m?tt?m?t ja v??r?t sanasi minusta annan sulle anteeksi -- katso kuinka siin? suhteesta sovit omantuntosi kanssa. Mutta ett? tahdot ainoata lastasi myyd?, niin ahneelle ja h?pe?m?tt?m?lle naiselle, kuin Ylisuon Katri on, siin? asiassa on minullakin, h?nen omalla ?idill??n oikeus sanoa joku sana".
"Tietysti", ?rj?isi Ojamyll?ri, vihasta tulipunaisena, "sin? olisit viel? p??lliseksi hyv?ll? mielell?, jos tuo verivaivainen koulumestarin tyt?r koko sukunsa kanssa t?yttaisiv?t itsens? minun p?yt?ni ??ress?!"
"Katsoppa Antti, sep? se on", vastasi Liisa vakaasti, "sinun pohjaton ja ??ret?n ahneutesi pimitt?? silm?si, ja pakoittaa sinun myym??n omaa lihaa ja vertasi. Mutta usko, kakskymment? nelj? vuotta t?ynn? risti? ja vaivaa on opettanut minun sinut tuntemaan! Rahan t?hden annat s? kaikki, mit? jokainen kristitty ihminen pit?? pyh?n? ja kalliina -- is?n ja aviopuolison rakkautta et ole milloinkaan tuntenut! Eik? Katri vainajan laita ollut ihan sama? Naapurin Martti oli sulle liiaksi halpa, vaikka h?nell? kyll? oli niin paljon ja ehk? enemm?nkin kuin meill?; Katrista piti v?kisenkin tuleman 'saksan-em?nt?' (rouva). Ja kun viimein odotettu kosija tuli, kuka riemastui enemm?n kuin sin? hienon ja uhkean kaupungin herran tulosta, joka viimeisess? lopussa ei ollutkaan muu kuin herraksi pukeunut renttu, jolla oli enemm?n velkoja, kuin karvoja p??ss?! Mutta Jaakkoa et saa niin pois myyd?, sen vannon min? sinulle alla Kaikkivallan kasvojen, minullakin on oikeutta h?neen, korkea ja kallis ?idin oikeus, ja sen eteen min? tahdon seist? ja sotia viimeiseen hengenvetoon asti!"
Se tuli Ojamyll?rille niin ?kki-odottamatta, ett? h?n ei saanut sanaa suustaan. H?nen n?yr? ja tottelevainen Liisansako nyt niin rohkeasti puheli? -- Liisa oli hiljainen nainen, vaan h?n oli nainen, ja tunsi Anttinsa niinkuin oman itsens?, sen vuoksi puheli h?n edelleen:
"Arveletko, etten min? tied?, kuka sinulle nuo tuumat p??h?n on pannut? Jo eilen illalla kuulin, ett? olit tullut tuon vanhan hupsun Kirja-Tiitsun kanssa kotiin. Kyll? minun todellakin silloin oli mieleni ahdistettu! Voitko Jumalan edess? vastata ett? annat sellaisen ilke?n korvaankuiskuttelijan h?v?ist? omaa vaimoasi ja lastasi? -- Antti kuule viimeinen sanani: pakoita omaa ainoata lastasi, ottamaan tuota hylki?-naista, tee vaimosi ja poikasi onnettomaksi, mutta ?l? sitte toivo, ett? silm?nr?p?ykseksik??n en?? j??n kattosi alle! Tee siis tavarasi kanssa, mink? arvaat oikein olevan; mutta minulle suokoon Jumala pian rauhallisen kuoleman hetken, etten n?kisi lapseni onnettomuutta ja taivaallisen Is?n rangaistusta sinun ylitsesi!"
Nyt loppui ?iti-raukan voimat; kyyneleet nousivat h?nen silmiins? ja syv??n henke?ns? vet?en k??nsihe h?n ja meni vitkalleen kamariin.
Ojamyll?ri istui ??net?nn? p?yd?n ??ress?, mutta salaman nopeudella lensiv?t mietteet vanhan miehen p??ss?. Katri vainajan nimi oli tunkeunut h?nen syd?meens? niinkuin o'as; h?nen Liisansa, jota h?n kuitenkin omalla tavallaan rakasti, oli sellaisella lujuudella puhunut h?nen kanssansa, niinkuin ei koskaan ennen. Viel?p? oli kokonaan uhannut j?tt?? h?net, jos asia liiallisiin menisi! Pitik? h?nt? rikasta ja uhkeaa Ojamyll?ri? sent?hden kutsuttaman papin luo taikka oikein tuomarin eteen, koko kyl?n puheeksi ja nauruksi? Semmoiset mietteet olivat lohaista Antin p??n. -- Tunti tunnilta kului. Nyt tuli my?s Jaakko kotiin, joka iltap?iv?ll? oli ollut kyl?ss?, ja kun ?iti jo oli levolla ja is?ll? taaskin oli pilvinen tuuli, meni h?nkin pian maata. Ulkona oli nousnut hirmuinen lumituisku ja tuuli riehui ja raivosi myllyn ymp?rill?, ett? ikkunat p?risiv?t.
Mutta k?det selj?n takana k?veli Ojamyll?ri tuvassa pitkin ja poikki, ja niin kului tunti tunnin per??n.
Mutta, mit? hurjemmin tuuli riehui ulkona ja rakeet ikkunaa vasten l?iv?t, sit? hiljaisemmaksi k?vi myrsky Antin syd?mess?, ja -- viha meni, katumus tuli. Nyt kun h?n tyynemm?sti mietti asiaa, olisi h?n antanut kukaties mit?, jos ei h?n t?n??n ensink??n olisi k?ynyt Ylisuon Leenan luona. Ja jos h?n juuri nyt olisi saanut Kirja-Tiitsun k?siins?, koko pahuuden alun, kukatiesi olisi viel? t?n??n nousnut Ojamyllyll? aika ottelu!
Mutta menn? kamariin ja pyyt?? Liisaltansa anteeksi -- siihen oli Antti kuitenkin liian j?ykk?.
Vihdoin pani Ojamyll?ri oven lukkoon, toi ylisilt? hevosloimen, jonka h?n kiersi ymp?rillens?, ja vaipui uunipenkille nukkumaan.
Toisena aamuna oli el?m? Ojamyllyll? ihan entisell??n. Jopa Jaakon ja myllyv?enkin vuoksi puhuivat Antti ja Liisa toisilleen, joka olikin tarpeesen, iltap?iv?ll? my?s sanasen kaksi lis??, ja ken asiaa juurta jaksain ei tuntenut, ei olisi suinkaan aavistanut mit? eilen illalla oli kahden aviopuolison v?lill? puhuttu ja tapahtunut. Jaakko puolestaan huomasi is?ns? t?n??n olevan tavallista yst?v?llisemm?n ja toivoi siit? hyv?? kosio-asialleen.

III.
P??si?islauantai Ojamyllyll?.
Joulunpyh?t tulivat ja meniv?t. Ei puolella sanallakaan muistuttaneet Antti ja Liisa toisilleen, mit? mainittuna iltana niiden v?lill? oli puhuttu, ja kotiel?m? oli Ojamyllyll? juuri, niinkuin se oli ollut 24 vuotta; ei parempi eik? pahempi.
Niinkuin maakyliss? on tavallista, hiljaisia p?ivi? ja viikkoja seurasi hiljaiset p?iv?t ja